7 univinkkiä loman päättyessä

UNIRESEPTI / Johannes Kajava
UNIRESEPTI / Johannes Kajava
7 univinkkiä loman päättyessä
Loading
/

Kesäloman lähestyessä loppuaan edessä on arkirytmiin palaaminen. Aikaa sopeutumiselle tulisi varata noin viikko. Ensimmäisiä asioita ovat nukahtamiseen ja yöuneen vaikuttavien tekijöiden palauttaminen mieleen sekä heräämisajankohdan määrittäminen. Continue reading “7 univinkkiä loman päättyessä”

Uusia podcasteja

Tämänkertainen päivitys tuo kolme uutta äänitallennetta. Yksi niistä koskee yötyötä ja nukkumista hoitoalalla Kati Karhulan väitöstutkimukseen perustuen. Kolmivuorotyössä unen määrä saattaa jäädä jopa hälyttävän alhaiseksi, ellei siihen kiinnitä aivan erityistä huomiota. Podcastissa annetaan neuvoja, miten unen määrää voi kasvattaa ja kannustetaan siitä huolehtimiseen.

Uni-inertiaa (eng. sleep inertia), jonka tunnistaminen on tuiki tärkeää etenkin sen haittojen vuoksi, käsittelee kaksi podcastia. Tarkkuutta vaativissa tehtävissä, jollaiseksi esimerkiksi autolla ajaminen lasketaan, suoriutuminen saattaa olla merkittävästi heikentynyt jopa tunteja heräämisen jälkeen. Tämä tarkoittaa onnettomuusriskin kasvua. Aiheesta seikkaperäisemmin podcasteissa.

Tietokoneen selaimessa podcastit näkyvät ylävalikossa. Mobiililaitteella ne löytyvät menu-kuvaketta tai vastaavaa napsauttamalla. Mukavia kuunteluhetkiä!

Nuorisopsykiatrian unikoulutus 12.3.2018

NUORTEN UNETTOMUUS: HOIDON KEINOT NUORISOPSYKIATRIASSA 2

Aika: Maanantai 12.3.2018 klo 12.00–16.00

Paikka: HYKS Psykiatriakeskus 1. krs. Auditorium Christian Sibelius Välskärinkatu 12, Helsinki

Kohderyhmä: HUS/HYKS Psykiatrian tulosyksikön nuorisopsykiatrian työntekijät. Muut nuorisopsykiatriassa työskentelevät, lastensuojelun työntekijät, kouluterveydenhuollon lääkärit ja terveydenhoitajat. Muut aiheesta kiinnostuneet. Continue reading “Nuorisopsykiatrian unikoulutus 12.3.2018”

5+10 suositusta lasten ja nuorten koteihin

UNIRESEPTI / Johannes Kajava
UNIRESEPTI / Johannes Kajava
5+10 suositusta lasten ja nuorten koteihin
Loading
/

Asiaa vanhemmille, lapsille ja nuorille itselleen sekä heidän parissaan työskenteleville. MLL:n sivuston uniosion päivityksestä. Lopuksi vinkkejä parempaan uneen. Continue reading “5+10 suositusta lasten ja nuorten koteihin”

Nuorten väsymys ja netti

Suomen Kuvalehden (SK 48, 1.12.2017) tiedepalstalla kerrotaan tutkimuksesta, jossa pientä ryhmää korealaisnuoria, joilla oli diagnosoitu älypuhelin- tai verkkoriippuvuus, verrattiin nuoriin, joilla tätä ongelmaa ei ollut. Kirjoitus otsikoitiin nimellä ”Ahdistusainetta aivoissa”. Continue reading “Nuorten väsymys ja netti”

Mobiilikulttuurin vallankumous ja unen uusi normaali

UNIRESEPTI / Johannes Kajava
UNIRESEPTI / Johannes Kajava
Mobiilikulttuurin vallankumous ja unen uusi normaali
Loading
/

Tarkoitukseni on nostaa esille yksi mahdollinen kehityskulku, joka seuraa digitaalista vallankumousta ja mobiiliteknologian yleistymistä: nuoret ovat siirtyneet nettiin ja pysyvät siellä, ja muu maailma seuraa vastustellen muutosta. Continue reading “Mobiilikulttuurin vallankumous ja unen uusi normaali”

Unilääketieteen koulutuspäivät 30.–31.10.2017

Helsingissä pidettiin lokakuun lopussa 19. Valtakunnalliset unilääketieteen koulutuspäivät Uniliiton ja Suomen unitutkimusseuran järjestämänä.  Continue reading “Unilääketieteen koulutuspäivät 30.–31.10.2017”

Ilta- ja aamuvirkkuuden kehityksestä

UNIRESEPTI / Johannes Kajava
UNIRESEPTI / Johannes Kajava
Ilta- ja aamuvirkkuuden kehityksestä
Loading
/

Miksi osa ihmisistä herää aamuvarhain virkeänä, kun taas osa virkistyy vasta iltaa kohden ja haluaa nukkua aamulla pitkään? Entä miksi virkein osa vuorokautta ja toivottu nukkumaanmeno- ja heräämisaika eivät pysy vakiona iästä riippumatta? Continue reading “Ilta- ja aamuvirkkuuden kehityksestä”

Ihminen, sopeutumiskykyinen nukkuja

UNIRESEPTI / Johannes Kajava
UNIRESEPTI / Johannes Kajava
Ihminen, sopeutumiskykyinen nukkuja
Loading
/

Ihminen on levittäytynyt maapallon eri puolille, suuresti vaihteleviin ja toisistaan poikkeaviin olosuhteisiin. Ihmisen nukkumista eri kulttuureissa tutkineiden mukaan nukkumista kuvaa pikemmin joustavuus ja mukautuvuus muuttuviin ympäristötekijöihin kuin jäykkyys ja lukkiutuminen yhteen malliin, ” ihmiselle normaaliin tapaan nukkua”. Continue reading “Ihminen, sopeutumiskykyinen nukkuja”

Unirytmin siirtäminen loman lopussa

Kesäloman lähestyessä loppuaan edessä on arkirytmiin palaaminen. Aikaa sopeutumiselle tulisi varata noin viikko. Ensimmäisiä asioita ovat nukahtamiseen ja yöuneen vaikuttavien tekijöiden palauttaminen mieleen sekä heräämisajankohdan määrittäminen. Continue reading “Unirytmin siirtäminen loman lopussa”