Tarkoitukseni on nostaa esille yksi mahdollinen kehityskulku, joka seuraa digitaalista vallankumousta ja mobiiliteknologian yleistymistä: nuoret ovat siirtyneet nettiin ja pysyvät siellä, ja muu maailma seuraa vastustellen muutosta.
Miten tulee käymään esimerkiksi vuorokausirytmin ja koulunkäynnin, sillä 24/7-yhteiskunnassa mikään ei ole aikaan tai paikkaan sidottua; onko itseohjautuva, vuorokausirytmitön elämä pian uusi normaali? Entä eristäytyminen ja syrjäytyminen sekä masennus?
Ajankohtaisena vertailukohtana on nuorisopsykiatriselle osastolle tuleva lähete, jossa on hyvin poikkeuksellista, ellei siinä mainita vaikeita ja pitkään kestäneitä vuorokausi- ja unirytmin ongelmia sekä nettiin uppoutumista koko valveillaolon ajan muiden ongelmien lisäksi.
∗∗∗
”[K]ännyköiden käyttöä ei pidä rajoittaa. Jos vanhemmat ryhtyvät siihen, heidän pitäisi samalla logiikalla rajoittaa myös esimerkiksi kirjojen lukemista, piirtämistä ja musiikin kuuntelua”, toteaa HS:n verkkosivulle haastateltu tulevaisuuden ja viestintäteknologian tutkija Marja-Liisa Viherä. Hänen mukaansa ”[ä]lypuhelin on laitteena niin monipuolinen. Se on televisio, kirja, kamera, kirjoituskone, musiikkisoitin, laskin, viestintäväline ja paljon muuta”.1 Se on myös peliväline, mutta tässä kohden haastateltava toteaa, käsittääkseni yleisemmin, ettei lasten pidä pelata räiskintäpelejä. Jälkimmäinen väite muistuttaa keskustelua, saavatko pojat ammuskella puupyssyillään, joka nousi esille tasaisin väliajoin, ennen tietokonepelien ilmaantumista, ja joka jakoi kiistan osapuolet kahteen vastakkaiseen leiriin.
Jos kännykkää saa käyttää niin paljon kuin huvittaa, mitä väliä sillä enää on, mitä pelejä pelataan? Ehkä pojat tarvitsevat yhä puupyssynsä ja tytöt myös. Eikä pelaamiseen takertuminen loppujen lopuksi edes ole kiinnostava pointti mobiililaitteiden käytössä, sillä verkossa kaikkea on saatavilla, siis ihan kaikkea.
∗∗∗
HS:n toimittaja päätti haastattelun jälkeen kokeilla kahden ala-asteikäisen lapsensa kanssa, mitä tapahtuu, kun ruutu- ja peliaikaa ei rajata. Pian hän havaitsi suuren eron kodissaan: ”Meillä on aavemaisen siistiä ja hiljaista. Melkein kuin meillä ei olisi lapsia ollenkaan.” Ja ”[i]tse asiassa heidän kanssaan ei juuri tarvitse tai voi edes jutella.” Lapset eivät riidelleet, eivät ulkoilleet eivätkä leikkineet, he vain pelasivat. Kokeilun loppupäätelmäksi tuli, että pelaaminen on hyvin koukuttavaa. Tätä kuvasti sekin, että lapset pohtivat itse, pitäisikö pelaamista vähentää, mutta eivät kyenneet tekemään sitä itsenäisesti.2
∗∗∗
Lastenpsykiatri Janne Kurki (HYKS) toi esille netin käyttöön, pelaamiseen yms. liittyvän huolestuttavan piirteen, joka ei näyttäydy yllä mainituissa esimerkeissä. Nuori nimittäin saattaa uhata itsemurhalla, mikäli vanhemmat haluavat rajoittaa pelaamista tai takavarikoida pelilaitteet. Oman kokemukseni mukaan tämä ei edes ole harvinaista nuorisopsykiatrian arjessa.
Kurki on työssään kiinnittänyt huomiota ryhmään suomalaisia poikia, jotka ovat sulkeutuneet huoneisiinsa ja jotka käyttävät aikansa pääasiassa pelaamiseen. Heitä ei saa kouluun, saati lääkärin vastaanotolle. Kurjen kollega kuvaa ilmiötä nimellä depressiivinen hedonismi. Masennuksen ulkoiset tunnusmerkit täyttyvät, mutta nuori itse ei koe tilaansa ongelmalliseksi – toisin kuin hänen vanhempansa ja ulkopuoliset ammattihenkilöt.3
∗∗∗
2000-luvun alussa hikikomori tuli käsitteenä tutuksi suomalaisillekin päivälehdistä. Se viittaa japanilaisiin lapsiin ja nuoriin, jotka eristäytyvät täysin – ainakin kasvotusten tapahtuvista – sosiaalisista kontakteista yhteen huoneeseen jopa vuosiksi ja jotka tarvitsevat vanhempiensa apua elannon ja jopa päivittäisen ravinnon saamiseksi: vanhemmat tuovat ruoan valmiina ovelle.
Mitä he sitten tekevät ollessaan eristäytyneenä? Katsovat tv:tä, pelaavat ja ovat netissä. 2000-luvun alussa vielä luettiinkin, sarjakuvia tai kirjoja.
Wikipedia-artikkelissa todetaan, ettei hikikomori-ilmiötä tunnettu nykyisessä laajuudessaan ennen kuin viihde-elektroniikka oli kehittynyt 2000-luvun alussa olleelle tasolle. Ilmiötä pidetään häiriönä, jota on pyritty hoitamaan joko psykiatrisessa sairaalassa ja terapiassa tai yhteisöhoidossa muiden hikikomorien parissa. Häiriön oireet täyttävät kliinisen masennukset kriteerit.4
∗∗∗
Moni lienee lukenut tai nähnyt dokumentin kiinalaisnuorista, jotka on sijoitettu nettiriippuvaisten vieroituskeskuksiin. Eniten kohua ovat herättäneet hoitomuotona käytetyt sähköshokit ja suoranainen hakkaaminen. Vieroitusmenetelmät ovat johtaneet jopa kuolemantapauksiin.
Yksityisten ja valtiollisten nettivieroituskeskusten lisäksi ainakin yhdessä sotilassairaalassa toimii internetriippuvuusklinikka. Nettiriippuvuuden syyksi on väläytetty vanhempien kasvatusvastuun heikentymistä. Vastaavan psykiatrin mukaan 90 prosenttia nuorista kärsii riippuvuuden lisäksi masennuksesta tässäkin tapauksessa.5
∗∗∗
Anu-Katriina Pesonen (Helsingin yliopisto) kantaa huolta nuorten syrjäytymisestä ja näkee tukitoimet tärkeinä, mutta toteaa osuvasti tukitoimien onnistuvan vain, jos niiden kohde on hereillä päiväsaikaan.
Tuore Sleep Helsinki -tutkimus, jota Pesonen on johtanut, osoittaa, että yli puolet helsinkiläisnuorista nukkuu liian vähän ja että 15 prosenttia menee kolmesti viikossa nukkumaan kello kahden jälkeen aamuyöllä tai myöhemmin. Osa tästä selittyy yksilöllisillä geneettisillä tekijöillä, valoaltistuksella tai liian myöhäisellä liikunnalla. Osa ei saa unta, vaikka haluaisikin, kun taas osa täyttää vuorokautensa niin tiiviisti, ettei nukkumiselle jää tarpeeksi tilaa. Osalla kyse on toiminnansäätelystä kuten liiallisesta ja väärään aikaan sijoittuvasta aktiivisuudesta, vaikka tietoa riittävän unen saannin tärkeydestä olisikin, ja osalla puolestaan kyse on mielenterveyden ongelmista. Syitä on siis useita.6
Mitä mobiililaitteisiin tulee, pidän todennäköisenä, että sekä ne nuoret, jotka eivät saa unta syystä tai toisesta, vaikka haluaisivatkin, että ne nuoret, jotka valvovat omasta halustaan, tarttuvat älypuhelimeen, tietokoneeseen tai pelilaitteeseen valvomisensa aikana – osa ”nukahtaakseen nopeammin”, osa kuluttaakseen aikansa mieleisellään tavalla. Tämä tuskin johtaa pidempään yöuneen.
∗∗∗
Edellä olleiden esimerkkien jälkeen on aiheellista kysyä, mitä osaa mobiililaitteet ja niiden mahdollistama tarjonta näyttelevät eristäytymisessä, syrjäytymisessä, masennuksessa ja uniongelmissa ylipäätään. Sitä ennen on kuitenkin vastattava kysymykseen, mitä kulttuurilla tarkoitetaan. Laajan määritelmän mukaan se tarkoittaa koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta. Vaihtoehtoisen määritelmän mukaan kulttuuria on kaikki se tietämys, joka siirtyy sukupolvelta toiselle muulla tavalla kuin geenien välityksellä. Tämän määritelmän mukaan myös älykkäillä eläimillä on oma kulttuurinsa.7
Juha Valsteen (Helsingin yliopisto) mukaan siinä, missä biologinen evoluutio perustuu geeneihin, kulttuurievoluutio perustuu hankittujen ominaisuuksien periytymiseen ja sukupolvi sukupolvelta kasvavaan informaation määrään.8 Petter Portin (Turun yliopisto) kuvaa biologisen ja kulttuurisen evoluution eroja seuraavan kaavion9 välityksellä:
Biologinen evoluutio kulkee vain yhdensuuntaisesti, vanhemmilta jälkeläisille, kun taas kulttuurin evoluutiossa informaatio kulkee ilman vastaavaa rajoitusta: esimerkiksi niin vanhemmilta lapsille kuin myös toisinpäin, naapurilta toiselle ja kolmannelle ja kolmannelta kehittyneemmässä muodossa takaisin ensin mainitulle, hyppäämällä useiden sukupolvien ylitse ja niiden edelleen.
Tämä on mahdollista, koska kulttuurievoluution myötä ihmiselle on kehittynyt tapoja informaation säilyttämiseen ja siirtämiseen: puhuttu symboleja käyttävä kieli, suullinen perimätieto, kirjoitustaito, kirjapaino, sähköinen tiedonvälitys, tietokoneet ja langaton ja osaksi vuorovaikutteinen tietoverkko.10
∗∗∗
Kulttuurievoluution kulkua voi esittää seuraavan taulukon avulla, mutta ennen kulttuuria on tietenkin oltava olemassa jotain muuta, nimittäin ainetta:
Ennen alkuräjähdystä ei ollut olemassa mitään, ja vasta 10 miljardia vuotta sen jälkeen maapallolle syntyi elämää. Sen jälkeen kului vielä lähes 4 miljardia vuotta ennen kuin oli olemassa riittävän älykkäitä lajeja, jotka kykenivät hyödyntämään aiempia kokemuksiaan ja siirtämään niistä tietoa toisille. 1970-luvulla tekninen kehitys mahdollisti informaatioteknologian (aik. automaattinen tietojenkäsittely) kehittämisen, ja nyt elämme aikaa, jolloin mobiiliteknologia on läpäissyt kulttuurimme.
∗∗∗
Kulttuurimme kehitystä voi kuvata myös sosioekonomisin termein:
Suuret muutokset tapahtuvat harppauksin ja uusien keksintöjen vallatessa asemaa tapahtuu vaativa sopeutumisvaihe, sillä rajuihin muutoksiin on vaikea mukautua. Esimerkiksi kun kirjojen ja muiden tekstien kopiointi käsin tuli tarpeettomaksi kirjapainon keksimisen myötä, suuri joukko kopioijia jäi ilman työtä. Sama ilmiö kertautui yhä uudelleen, kun työkalut ja koneet kehittyessään korvasivat aina uuden osan fyysisestä ihmistyöstä. Nyt elämme aikakautta, jolloin myös älyllinen ihmistyö on useassa tapauksessa jo korvattu kehittyneen tekniikan avulla.
∗∗∗
Mitä edellä kuvatut kertomukset eri maiden nuorista viestivät? Näitä nuoria yhdistävät nettiriippuvuus, eristäytyminen ja syrjäytyminen sekä masennus. Vuorokausirytmi ei noudata 24 tunnin sykliä, vaan on tarvittaessa pidempi tai lyhyempi: nettipeli, jota pelaavat nuoret sijoittuvat maanpallon eri kolkille, päättyy vasta, kun on sen aika – ei silloin, kun väsyttää tai on säännöllisen nukkumaanmenon aika.
Janne Kurki kertoi, että nuori saattaa uhata itsensä vahingoittamisella tai itsensä tappamisella, mikäli laitetta, johon hän on huoneessaan kiinnittynyt, yritetään saada pois.3 En ajattele, että pelilaite tai puhelin olisi psyykkisen häiriön primaari syy, mutta en myöskään pidä uskottavana sitä, etteikö sen pariin lukkiutuminen haittaisi toipumista sairaudesta, johon olennaisesti kuuluu eristäytyminen toisista.
Vai onko sittenkään kyse sairaudesta? Marja-Liisa Viherä totesi haastattelussaan, ettei teknologia ole uhka ja että vaikka käytämme vuosien kuluttua uudenlaista tekniikkaa, myös me ihmiset olemme silloin erilaisia.1 Tällä viitataan kulttuurin evoluutioon ja siihen, että kulttuuri muuttaa myös meitä. Samalla on hyvä tiedostaa, ettei kehityksellä ole tiettyä toivottua, hyväksi nähtyä tai “parasta mahdollista” päämäärää, vaan voi käydä niin, ettemme ole muutokseen tyytyväisiä! (Ja todennäköisesti näin käykin.)
Kivikauden työkaluista on suuri harppaus mobiiliin teknologiaan ja älypuhelimiin, mutta esimerkit Suomesta, Japanista ja Kiinasta lähestyvät digitaalisuuden läpilyömän kulttuurievoluution huipentumaa.
Onko siis liioiteltua uskoa kehityskulkuun, jonka seurauksena ne nuoret, jotka luokitellaan tällä hetkellä nettiriippuvaisiksi ja monin tavoin häiriintyneiksi, ovat tulevaisuuden nuoria ja aikuisia? Siis niitä, jotka tulevaisuudessa täyttävät maan ja muodostavat kulttuurillaan uuden normaalin eli määrittävät, mikä on normaalia ja mikä taas ei.
∗∗∗
Nuoret kuluttavat aikaa netin tarjoaman informaation parissa enemmän ja enemmän, kun me varttuneemmat puolestaan seuraamme tilannetta vastustellen. Nuoret viihtyvät tietoverkoissa, sosiaalisessa mediassa sekä pelien ja videoiden parissa, jotkut jopa niin paljon, että tähän asti päivänselvinä pidetyt asiat – esimerkiksi päivittäinen koulunkäynti ja sen edellyttämä vuorokausirytmi – menettävät merkityksensä. Miksei oppivelvollisuutta voi suorittaa hyvän pelimenestyksen muodossa? Vai miksi pitäisi? Koska maailma muuttuu ja nykyhetki on jo tätä lausetta kirjoittaessani menneisyyttä – halusimmepa me sitä tai emme.
Mainittakoon lopuksi, että kirjoitus on kulttuurifilosofinen ja sävyltään tarkoituksella poleeminen.
VIITTEET
1. ”Antakaa lasten käyttää kännyköitä niin paljon kuin he haluavat ja lopettakaa diginatiiveista puhuminen, sanoo 77-vuotias viestintäteknologian ja tulevaisuuden tutkija”. (HS:n verkkosivu 28.10.2017.)
2. ”Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asiantuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset”. (HS:n verkkosivu 22.11.2017.)
3. ”’Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja’ – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat”. (HS:n verkkosivu 23.11.2017)
4. Hikikomori. Wikipedia-artikkeli.
5. Kaksi linkkiä aiheesta:
Kiinassa annetaan sähköshokkeja internet-riippuvaisille nuorille – luvataan lopettaa. (Yle Uutisten verkkosivu 14.1.2017.)
Sähköshokkeja, hakkaamista – Kiinassa aletaan vasta nyt puuttua nettiriippuvuutta hoitavien keskuksien rajuihin menetelmiin. (Yle Uutisten verkkosivu 14.8.2017.)
6. Yli puolet nuorista nukkuu liian vähän – ja se on ongelma, koska univajeen haitat voivat näkyä vielä aikuisiälläkin. (HS Vieraskynä 25.11.2017.)
7. Kulttuuri. Wikipedia-artikkeli.
8. Juha Valste: Ihmislajin synty. SKS, 2012. S. 254.
9. Petter Portin: ” A comparison of biological and cultural evolution.” J Genet. 2015 Mar;94(1):155-68. (abstrakti)
10. Valste emt., s. 254.
11. Tähän saakka Yuval Noah Harari: Sapiens: Ihmisen lyhyt historia (2014, suomennettu 2016) mukailtuna ja lyhennettynä. S. 8-9.
12. Digitaalinen vallankumous. WIkipedia-artikkeli mukailtuna ja lyhennettynä.