Olimme jossain Keskuspuiston tienoilla, golf-kentän tuntumassa, kun melatoniinit alkoivat vaikuttaa.*
Liisa Louhelan Sata yötä ulkona (arvio edellisessä blogitekstissä) antoi kimmokkeen nukkua lauantain ja sunnuntain välinen yö teltassa, haaste, jonka Suomen Latu esitti kolmannen kerran, ja järjestää siihen tarvittavat varusteet.**
Mennessäni puolisoni kanssa telttaan iltakymmeneltä aurinko oli laskenut, mikä tapahtuu pääkaupunkiseudulla jo pari tuntia aikaisemmin tässä vaiheessa syksyä. Vaikka kaupungin valot heijastuivat taivaalta, teltassa oli lähes pilkkopimeää, eikä mobiililaitteiden käyttö kiinnostanut tunnelmaa ihastellessa.
Vaikka ulkona oli pimeää, kaupunki ei nukkunut. Kehätien liikenteen äänet taukoavat viikonloppuna vasta aamuyöllä, mutta kaukaa ne kuulostivat rauhoittavalta kohinalta.
Ensimmäinen puolituntinen teltassa kului äänten, pimeyden ja nopeasti lisääntyvän raukeuden havainnoimisessa … ja sitten oli aamu! Herätys oli shokeeraavan äkillinen: aurinko nousi ennen seitsemää – ravisuttava kontrasti pimennettyyn makuuhuoneeseen –, mutta toisaalta olimme nukkuneet jo kahdeksan tuntia sikeää, virkistävää unta.
Yö oli lämmin – liian lämmin toiveisiimme nähden –, alimmillaan noin kolmetoista astetta, mutta aamukaste teki ilmasta raikkaan ja hapekkaan.
∗∗∗
Kokeneempaa retkeilijää epäilemättä huvittaa ihmetykseni, sillä edellisen telttailuni aikaisen kupoliteltan, joka oli mallia ”ennen ajanlaskun alkua”, painavat tukiputket olivat korvautuneet kevyellä lasikuidulla. Sellaisen pakkauksen kuljettaminen metsäreissulla ei olisi paha nakki.
∗∗∗
Yön lämpöisyyttä ja yhtäkkistä herätystä lukuun ottamatta teltassa vietetty yö ylitti odotuksemme. Tai oikeammin: yö ylitti odotuksemme, piste. Ulkona nukkuminen tarjosi aisteillemme tavallisesta poikkeavia ärsykkeitä, jotka tuntuvat yhä poikkeuksellisen tuoreille. Toivon, että tämä erilainen yö painuu mieleen pysyvästi.
Sitä paitsi kuukauden tai kahden kuluttua olosuhteet ovat varmasti erilaiset, joten kuka tietää, vaikka ottaisimme uusinnan! Ja tällä kertaa oikeassa luonnossa, ei kaupungissa, keinotekoisten äänten ja valosaasteen ulottumattomissa.
∗∗∗
Instagrammissa on yli 8000 upeaa kuvaa hashtagilla #nukuyöulkona. Kannattaa käydä kurkkaamassa.
* Parafraasi Hunter S. Thompsonin Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa aloituslauseesta vuodelta 1971.
** Kiitos varustelainoista VH.