Koulutusten ja webinaarien vuosi

Vuosi on ollut kiireinen oman työn, seminaarien ja webinaarien ansiosta, jotka kaikki jatkuvat vuoden loppuun saakka, ja epäilemättä ensi vuoden puolellakin.

Lokakuun 21. päivä puhuin Järvenpäässä nuorten ja aikuisten univaikeuksista ja niiden hoitamisesta. Osallistujamäärä oli rajattu 30:een henkeen, mikä johtui COVID-19-viruksen tartuntatilanteesta, kuten alla ikuistettu kuva vihjaa.

Järvenpäässä koronaviruksen aikaan ennen esitelmän alkua. Kuva: Merja Hottinen.

Kiitos Järvenpäähän järjestäjille ja osallistujille, olitte aktiivisia kysymään ja tulitte juttelemaankin! Toivottavasti näemme toistekin.

Tämän viikon alussa olivat unilääketieteen koulutuspäivät, jonka Suomen Unitutkimusseura (SUS) ja Uniliitto vuosittain järjestävät. Oli jälleen kiinnostavaa asiaa ja paljon uutta tietoa. Kiitos minunkin puolestani!

Muistutuksena vielä, että pidän tiistaisin 3. ja 10. marraskuuta klo 18-19.30 webinaarin Opi nukkumaan hyvin. Ilmoittautumisia otetaan vastaan TSL-Helsingin sivulla. ZOOM-sovelluksen käyttöön kannattaa tutustua sitä ennen, ellei se ole entuudestaan tuttu.

Kiireiden vuoksi blogitekstejä ja podcasteja on tullut tänä vuonna harvemmin, mutta jatkan toki niiden tekemistä.

Mukavaa loppuvuotta jo tässä vaiheessa, ja pysykää terveinä!

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.