Unitutkimus on hyvin monialainen kenttä, esimerkkinä siitä tällä kertaa historiallinen ja arkeologinen tutkimus. Laura Nissinin tuoreessa väitöskirjassa tarkastellaan nukkumistapoja ja nukkumiseen käytettyjä tiloja antiikin Roomassa, mutta käsittelen nyt ainoastaan unen määrää tämän aikakauden arvomaailmassa.

Miten voimme tässä ajassa hyödyntää historiallista tietoa nukkumisesta? Nissin uskoo tämän tapahtuvan löytämällä nukkumista koskevan ajattelun taustalla olevat asenteet ja ajatustavat, jotka voivat muodostaa esteen hyvälle yöunelle. Historia on siis tunnettava ja opittava siitä.1

∗∗∗

Aluksi katsaus Kiinaan. Antje Richer on selvittänyt alkuperäislähteistä, millaisia arvoja unen määrään liitettiin Kiinassa ennen ajanlaskun alkua.2

Nukkumista koski yhteinen periaate, jonka mukaan jokaisen on syytä mennä nukkumaan myöhään ja herätä aikaisin eikä päivällä pidä nukkua. Samanaikaisesti henkilön sosiaalinen ja yhteiskunnallinen asema asetti vaatimuksia unen pituudelle. Hierarkian kärjessä oli valtakunnan hallitsija, jonka kuvattiin olevan valveilla koko yön, koska hänen on pohdittava alaistensa hyvinvointia ja tutkisteltava tapaansa hallita.

Eliitille ja herrasmiehelle valvominen ei ollut vaikeaa, sillä hyveellisyytensä ansiosta he unohtivat nukkumisen aivan kuten muut fyysiset tarpeet, joita alemmat luokat eivät kykene ohittamaan. Unen määrä ja yhteiskunnallinen epätasa-arvoisuus kulkivat käsi kädessä.

Richter arvioi edellä mainittujen kuvausten olevan kuitenkin epäluotettavia siinä mielessä, etteivät ne välttämättä osoita, miten todellisuudessa on nukuttu. Vanhoissa kiinalaisissa teksteissä on tarkoituksella kuvattu ihanteellisia ja jopa mahdottomia vaatimuksia retorisista ja poliittista syistä. Tarkoituksena on ollut tuoda esille tavallisen kansan sekä yläluokan ja hallitsijan välisiä eroja muun muassa fyysisten tarpeiden tyydyttämisen suhteen.

∗∗∗

Ennen antiikin Roomaan menemistä on syytä mainita eräitä lähdeaineistoon liittyviä rajoituksia, joista Laura Nissin mainitsee tutkimuksessaan. Koska alkuperäinen latinankielinen tekstiaineisto on Rooman valtakunnan yläluokkaan kuuluvien miesten kirjoittamaa ja käsittelee yläluokan ajatuksia ja elämää, saamme vain vähän tietoa naisten ja orjien elämästä. Toiseksi nukkumista koskevia tekstikatkelmia on olemassa niukasti ja ne hajautuvat useille eri vuosisadoille. Tarkasteltavasta aikajänteestä muodostuu näin 800 vuoden mittainen (200 eaa.—600 jaa).3

∗∗∗

Myös lukiessani Laura Nissinin väitöskirjaa nukkumisjärjestelyistä ja makuuhuonetiloista antiikin Roomassa huomiotani kiinnitti yhteiskuntaluokan merkitys unen määrälle.

Valveillaoloa pidettiin kunnioitettavana ja hyveellisenä, ja aikaista heräämistä odotettiin yläluokkaan kuuluvilta. Ciceron (valtiomies, filosofi ja kirjailija, 106 eaa.—43 eaa.) mukaan ihmisen kuuluu olla toimelias ja passiivisuus on luonnotonta.

Myöhään nukkumista pidettiin siis periaatteessa halveksittavana, mutta vapaan asemansa ansiosta ylimmän yhteiskuntaluokan jäsenet pystyivät määrittämään nukkumisensa ajankohdan ja nukkumaan pitkään, mikäli halusivat.

Sama yhteiskunnalliseen asemaan liittyvä kaksinaismoralismi tuli esille esimerkiksi ulkona maapohjalla nukkumisessa. Sitä pidettiin ihailtavana, kun haluttiin korostaa esi-isien ansiokkuutta, mutta säälittävänä, mikäli kyse oli villeistä tai muista ulkopuolisista.4

∗∗∗

Antiikin Roomassa erityisesti kirjallinen työskentely oli kulttuurisesti arvostettu syy yömyöhään valvomiselle. Tämä piti sisällään niin kirjojen lukemista ja tutkimista kuin kirjeiden ja tekstien kirjoittamista.

Samalla yöllinen työskentely tarjosi mahdollisuuden yksityisyyteen ja oman ajan käyttöön, mutta tietenkin yöunen kustannuksella. Vähällä unella pärjääminen oli siis sekä eliitiltä toivottu hyve että mahdollisuus saada aikaa yksityiseen käyttöön.

Lyhyet tekstikatkelmat naisten nukkumisesta paljastivat, että myös he valvoivat öisin työn parissa. Yöunesta tinkiminen töiden vuoksi oli toivottava piirre sosiaalisesta asemasta riippumatta.5 Tällä tavalla myös naiset saivat mahdollisuuden eräisiin rajattuihin vapauksiin.

∗∗∗

Sen sijaan raskasta ruumiillista työtä tekeville ja orjille nukkuminen ei ollut vapauden seurausta kuten eliitille, vaan sen ennakkoedellytys. Tämä tarkoittaa sitä, ettei uni ollut orjille ensi sijassa fyysisen tai biologisen tarpeen tyydyttämistä, vaan hetken kestävä pakotie orjuudesta.6

On samalla mainittava, että orjuutta oli eriasteista ja että edellä mainittu koskee kaikkein vaikeimmassa asemassa olleita. Orja saattoi olla tehtävältään korkea-arvoinen virkamies, mutta silti hänen asemaansa yhteiskunnassa määritti eniten se, että hän oli jonkun omistuksessa.

∗∗∗

Nukkumisessa nähtiin sekä positiivisia että negatiivisia piirteitä. Lepoa ja rasituksesta palautumista pidettiin välttämättömänä ihmiselle, ja unet saattoivat toimia innoituksen lähteenä. Tiedetään, että myös kirjailijat, jotka muuten toivat esille vähän unella pärjäämistään, ymmärsivät tämän.7 Esimerkiksi Cicero ja Seneca (valtiomies, filosofi ja kirjailija, 4 eaa.—65 jaa.) myönsivät unettomuuden ja väsyneisyyden seuraukset, vaikka muuten korostivatkin niukan nukkumisen merkitystä.8

∗∗∗

Ciceron kirjoituksista käy ilmi moralisoiva asennoituminen nukkumiseen. ”Uni on tärkeää, mutta hyveellinen mies nukkuu vain vähän”. On mielestäni kiinnostava kysymys, missä määrin Ciceron kaksinaismoralistinen asenne on siirtynyt nykyaikaan ja vaikuttaa siinä. Koska Ciceron tekstejä luetaan ja tutkitaan aikakaudesta toiseen, voiko niiden kuvastama arvomaailma olla niin houkutteleva, että sitä halutaan jäljitellä, vai löytävätkö uudet sukupolvet itsestään saman piirteen yhä uudelleen?

Kysymykseen on vaikea vastata, mutta ainakin yksi vastakkainen esimerkki tulee mieleen. Tapaus on nykyajalta, mutta eri mantereelta. Kirjoitin aikaisemmin antropologi Carol Worthmanin tutkimuksesta (linkki), joka koski 1950-luvun jälkeisiä ei-länsimaisia kulttuureja. Hänen mukaansa tavassa, miten ihminen nukkuu, näkyy hänen kulttuuriympäristönsä vaikutus. Hyvin tai huonosti nukkumisen lisäksi nukkumista voidaan arvottaa eettisin perustein.

Karkeassa ei-länsimaisessa kehyksessä moraalisesta näkökulmasta katsoen oikein nukkuminen ilmaisi Worthmanin mukaan sosiaalista yhteenkuuluvuutta, joka loi turvallisuutta. Hyvin nukkuminen ilmaisi puolestaan sosiaalista tai henkistä yhteisöllisyyttä, joka toi enemmän psyykkistä kuin fyysistä suojaa. Tietoisuus toisten läsnäolosta ja heidän käytöksensä passiivinen tarkkailu lievitti vaaran tunnetta.

Nukkuminen oikein ja nukkuminen hyvin eivät mielestäni olleet toisiinsa nähden jännitteisiä arvoja kuten länsimaisessa moraalisessa kehyksessä, sillä nukkumiseen liittyi aina kulttuurin arvostama yhteisöllisyys.

∗∗∗

Negatiivisina unen piirteinä antiikin Roomassa oli nukkumisen pitäminen todisteena laiskuudesta, uneliaisuudesta tai tylsyydestä. Yleisön nukkumista puheen tai esityksen aikana pidettiin näyttönä esittäjän heikoista puhetaidoista tai huonosti kirjoitetuista säkeistä.9

Nykyajassa eläville antiikin roomalaisten kielteinen suhde pimeään on vieras. Pimeyttä pelättiin, sillä juonitteluja, ryöstöjä ja murhia tapahtui paitsi ulkona myös makuutiloissa.10 Tästä syystä uni ja kuolema rinnastettiinkin toisiinsa. Pienempää kiusaa aiheuttivat pimeässä liikkuvat ja makuuhuoneissa viihtyvät loiseläimet.

∗∗∗

Nissiniä ei voi moittia saatavilla olevan lähdeaineiston puutteista — se lienee yksi historiatutkimuksen ongelmista —, mutta useita vuosisatoja laajan yleistyksen tarkkuus askarruttaa kaltaistani maallikkoa. Ajattelemanani kriteerinä on puoli vuosisataa ennen ajanlaskun alkua eläneen Herakleitoksen sanonta, jonka mukaan emme voi astua kahdesti samaan virtaan. Sekä me itse että virta olemme jatkuvassa muutoksessa, joten se, mitä oli eilen, ei ole enää samaa tänään.

Tästä varauksesta huolimatta Nissinin työtä lukiessa huomaa samanaikaisesti sen — ja tämä on tärkeää —, ettei maailma ole ainakaan kaikissa suhteissa muuttunut kahden vuosituhannen takaisesta. Vaikka puheissamme arvostamme hyvää ja riittävää yöunta, nukumme silti tilastojen mukaan liian vähän. Olemme valmiita tinkimään unen määrästä, jotta saisimme vapaa-ajasta enemmän irti. Kaksinaismoralismi ei kenties elä niinkään yhteiskunnallisessa asemassa, vaan puheidemme ja arvostustemme välillä.

Esille nousee kerta toisensa jälkeen vaikkapa liike-elämän vaikuttajia, jotka pitävät — ainakin puheissaan — lyhyttä yöunta hyveenä. Ajatuksena on, uskoakseni, luoda kuva itsestä poikkeuksellisena yksilönä, jonka ei tarvitse kuluttaa aikaa vuoteessa, kuten tavallinen popula, vaan joka voi käyttää säästämänsä ajan tärkeämpiin asioihin.

Täytyy muistaa, että unitutkijoiden mukaan korkeintaan pari prosenttia ihmisistä tulee todellisuudessa toimeen muutaman tunnin unella, mutta muut niukasti nukkuvat ovat jatkuvassa univajeessa.

∗∗∗

Laura Nissin laajensi työllään unitutkimuksen kenttää ja lisäsi tietoamme nukkumisesta meitä edeltävältä, kaukaiselta ajanjaksolta. Nissinin tutkimuksen perusteella voi sanoa, että suhde nukkumiseen oli antiikin Roomassa kompleksinen ja että siihen vaikuttivat keskenään ristiriitaiset, kaksinaismoralistiset arvot, jotka olivat sidoksissa yhteiskunnalliseen asemaan. Antje Richter löysi vastaavan ilmiön Kiinasta samalta aikakaudelta. Nykyaikana unen määrään vaikuttavat toiset arvot, mutta nukumme silti liian vähän.

 

LÄHTEET
Laura Nissin: ”Sleeping culture in Roman literary sources”. Arctos : Acta Philologica Fennica , no. 49 , pp. 95-133, 2015.

Laura Nissin: Roman sleep : Sleeping areas and sleeping arrangements in the Roman house. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, 2016. (Tiivistelmä; väitöskirja kokonaisuudessaan)

Antje Richter: ”Sleeping Time in Early Chinese Literature”. Alun perin teoksessa Night-time and Sleep in Asia and the West: Exploring the Dark Side of Life (eds. Brigitte Steger and Lodewijk Brunt) 2003.  (Verkossa Richterin artikkeli on luettavissa vain osittain, joten yllä oleviin huomioihin tulee suhtautua pienellä varauksella. )

VIITTEET
1. Nissin 2016 s. 62
2. Richter 2003
3. Nissin 2015 s. 96—97
4. emt. 2015 s. 129
5. emt. 2015 s. 120
6. Nissin 2016 s. 44
7. emt. 2016 s. 53
8. Nissin 2015 s. 122
9. Nissin 2016 s. 53
10. Nissin 2015 s. 98, 117