Äänisaasteen ja melun häiritsevää vaikutusta ihmiselle voidaan vähentää yksinkertaisimmillaan joko puuttumalla äänilähteeseen tai reittiin, jota pitkin äänisignaali saapuu kuuloaistimelle. Käytössä on myös elektronisia keinoja kuten vastamelu ja peittoääni. Jeffrey Ellenbogen puolestaan on pohtinut, voisiko melun vaikutusta uneen heikentää aivotoimintaa säätämällä. 

∗∗∗

Yksittäisen ääniärsykkeen tulkinta häiritseväksi on sidoksissa kontekstiin, jossa se esiintyy. Esimerkiksi hälytysajoneuvon ääni ei häiritse, mikäli sen ajatellaan olevan hinta nopean avun saavuttamiselle.

Entä millainen on suhtautuminen palohälyttimen ääneen, joka kuuluu yöllä naapuriasunnosta? Koska palohälyttimen on tarkoitus tuottaa ääntä, kun se reagoi savuun, tilanne voi herättää ristiriitaisia tunteita: samanaikaisesti herää sekä huoli tulipalosta että huoli omasta jaksamisesta seuraavana päivänä.

∗∗∗

Buxton, Ellenbogen ym.1 tallensivat sairaalaosastolla öisin esiintyviä ääniä: elintoimintoja ylläpitävien ja monitorointia suorittavien koneiden ääniä, puhelimen soittoääniä, henkilökunnan puhetta ja heidän työstään aiheutuvia ääniä, toisten potilaiden kuorsausta ja niin edelleen.

Seuraavaksi tallenteita soitettiin yksitellen eri äänenvoimakkuuksilla terveille koehenkilöille, jotka nukkuivat kolmen yön ajan unilaboratoriossa. Päätelmät äänten vaikutuksesta uneen suoritettiin unitutkimuslaitteiston antamien tulosten perusteella.

Yhteenvetona tutkimuksessa havaittiin ensinnäkin odotetusti, että mitä suurempaa äänenvoimakkuutta käytettiin, sitä todennäköisempää oli unen häiriintyminen. Toiseksi syvän unen häiriintymiseksi tarvittiin suurempaa äänenvoimakkuutta kuin unisyklin muiden vaiheiden häiriintymiseen.

Kolmantena seikkana havaittiin, että hälytyksiin viittaavat äänet keskeyttivät unen todennäköisemmin kuin puheäänet lukuun ottamatta REM-univaihetta, jossa tätä eroa ei ilmennyt. Toisin sanoen neljänneksi tuli esille, etteivät REM-univaiheessa olevat aivot erottele ääniärsykkeitä toisistaan. Poikkeuksen tähän on aiemmissa tutkimuksissa kuitenkin tuonut koehenkilön oman nimen lausuminen, jolla on muita suurempi merkitys vireystilan nousun kannalta.

∗∗∗

Tulokset saivat Ellenbogenin2 pohtimaan, millaisten keinojen avulla melun häiritsevää vaikutusta uneen voisi vähentää. Tavallisinta on ääniärsykkeiden passiivinen säätely, jossa kiinnitetään huomio joko äänilähteeseen sinänsä tai siitä aiheutuvien ääniärsykkeiden kulkuun kuuloaistinalueelle. Esimerkkinä ensimmäisestä vaihtoehdosta Suomessa on kerrostalojen järjestysäännöissä määritelty yörauha klo 22–7. Toista vaihtoehtoa edustavat esimerkiksi rakennusmateriaalien valinta äänenvaimennuksen perusteella tai yksinkertaisimmillaan korvatulppien käyttö tarvittaessa.

∗∗∗

Aktiivisessa melun säätelyssä häiriön vaikutus pyritään mitätöimään toisella äänellä, jonka ominaisuudet riippuvat häiritsevän äänen yksilöllisistä ominaisuuksista. Ehtona on, ettei kumoamiseen tuotettu ääni itse saa nousta häiritseväksi.

Menetelmää edustavat tutuimmillaan vastamelukuulokkeet, joissa mikrofonin avulla analysoitava ulkoinen ääni kumotaan vastakkaisessa vaiheessa olevalla äänellä. Käytännössä kuluttajamarkkinoille tarkoitetut vastamelukuulokkeet parhaimmillaan vaimentavat ulkopuolisia ääniä, mutta kuulokkeiden tehoa voi lisätä kuuntelemalla niistä samalla haluamaansa musiikkia.

Vastamelu sopii parhaiten tasaisen matalataajuisen äänen vaimentamiseen, mutta toimii sen sijaan huonosti äkillisten ja korkeataajuisten äänten kohdalla. Vastamelua käytetään esimerkiksi kalliimman hintaluokan autoissa renkaiden ja moottorin äänen peittämiseen. Järjestelmän hyöty tulee parhaiten esille rajatussa tilassa ja lähellä kaiuttimia, jotka huolehtivat melun vaimennuksesta vastamelun avulla. Teoriassa asetelma kuulostaa hyvälle myös nukkumisympäristön kannalta, mutta käytännön sovelluksista puhutaan tietääkseni nykyisin vähän.

∗∗∗

Kolmantena keinona on äänen peittämiseksi kutsuttu menetelmä (sound masking). Siinä tuotetaan taajuudeltaan laaja-alaista kohinaa, joka peittää häiritsevän äänen, mutta kuten edellä, ei itse saa muodostaa häiriötä. Menetelmää käytetään erityisesti avokonttoreissa vähentämään puheäänten selkeyttä ja kuuluvuutta. Peittoääni voi muistuttaa ilmastointilaitteiden tuottamaa kohinaa tai koostua vaikkapa luonnonäänistä.

∗∗∗

Edellä mainittujen jo olemassa olevien menetelmien lisäksi Ellenbogen luo katseen tulevaisuuteen ja neurohakkerointiin: olisiko häiritseviä ääniä mahdollista torjua vielä sitten, kun ne ovat jo saavuttaneet kuuloaistimen?

Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että henkilöt, joilla esiintyi runsaammin unisukkuloita (sleep spindle) hiljaisena yönä, nukkuivat muita paremmin yönä, jolloin unta häirittiin tarkoituksella melulla. Koska unisukkuloiden määrä vaihtelee henkilöittäin, mutta pysyy suhteellisen vakiona kullakin yksilöllä yön aikana, voisiko niiden keinotekoisesta lisäämisestä löytyä ratkaisu hyvän yöunen saavuttamiseksi, vaikka nukkumisympäristö olisi meluisa?

Ellenbogen tunnustaa idean olevan toistaiseksi spekulaatiota, sillä ei tiedetä, estävätkö unisukkulat itsessään äänten häiritsevyyttä vai ovatko ne vain merkki siitä, että jotain muuta tapahtuu. Ellenbogen tuo artikkelissaan esille myös muita ideoita, mutta tietomme niistä on toistaiseksi yhtä epävarmaa.

∗∗∗

Vaikka hiljaisuuden arvostus lisääntyy, melun määrässä ei näy merkkejä laskusta. Aiemmin hiljainen nukkumisympäristö voi ajan kuluessa kokea muutoksen eikä suora aivoihin vaikuttaminen – neurohakkerointi – ole kaikkien mieleen, mutta onko se lopulta ainoa vaihtoehto?

 

VIITTEET
1. Buxton, Ellenbogen, Wang, Carballeira, O’Connor, Cooper, Gordhandas, McKinney and Solet: “Sleep Disruption due to Hospital Noises. A Prospective Evaluation.” Ann Intern Med. 2012; 157
(linkki abstraktiin)

2. Ellenbogen J.M: “Noise-Induced Sleep Deprivation: Toward Sleeping Soundly on Noisy Nights.” Bianchi M.T. (ed.), Sleep Deprivation and Disease: Effects on the Body, Brain and Behavior. Springer Science 2014