Unilääketieteen synty: unitutkijan muistelmat

Elio Lugaresi (1926–2015) on yksi unilääketieteen syntyyn vaikuttaneista avainhahmoista. Muistelmateoksessaan Uni – sikeydet ja vaikeudet hän kuvaa uuden tutkimusalan syntyä ja kehittymistä.

Elio Lugaresi: Uni – sikeydet ja vaikeudet (Il sonno e i suoi disturbi, 2008).
Suomennos: Tapani Kilpeläinen
Niin & Näin -kirjat, 2018

Elio Lugaresi: Uni - sikeydet ja vaikeudet (kansikuva)
Elio Lugaresi: Uni – sikeydet ja vaikeudet (kansikuva)

Elio Lugaresi, italialainen lääkäri ja neurotieteilijä, Bolognan yliopiston neurologian professori, osallistui yli 50 vuoden ajan neurologian ja unitutkimuksen kehittämiseen ja julkaisi yli 500 tieteellistä artikkelia kansainvälisissä tiedejulkaisuissa. Muistelmissaan Lugaresi ei korosta omaa osuuttaan, vaan kuvaa tekemäänsä työtä uuden tutkimuskentän parissa ja jakaa kunnian myös muille tutkijoille, jotka ovat työskennelleet samojen ongelmien tai niitä sivuavien aiheiden kimpussa.

Lääketieteellinen unitutkimus otti ensiaskeleensa 1950-luvulla merkittävällä löydöllä: aivosähkökäyrän ja unenaikaisten nopeiden silmänliikkeiden yhdistäminen johti REM-univaiheen tunnistamiseen. Se puolestaan johti havaintoon, että ihmisen nukkuminen seuraa määrättyä kaavaa, jossa unen eri vaiheet vuorottelevat 90 minuutin sykleissä. Lisäksi se johti oivallukseen, että unen tutkiminen aivosähkökäyrän, silmän liikkeiden ja lihassähkökäyrän eli nykyisin polysomnografiaksi kutsutun menetelmän avulla tuottaa objektiivista tietoa unesta ja sen häiriöistä.

Toukokuussa 1967 Lugaresi järjesti Bolognassa ensimmäisen kansainvälisen ”ihmisunen epänormaaliuksia” käsittelevän kongressin neurofysiologi Henri Gastaut’n kanssa, mikä antoi lähtölaukauksen uuden tutkimusalueen, unilääketieteen maailmanlaajuiseen leviämiseen. Unen ja sen häiriöiden tutkimus oli aikaisemmin ollut Lugaresin mukaan tuntematonta, aliarvostettua ja väheksyttyä, mistä yhtenä esimerkkinä oli unettomuuden syiden hakeminen moraalisesta näkökulmasta, ei fysiologisesta. Unettomuutta pidettiin länsimaiden liiallisesta vapaudesta, hedonismista ja kilpailuhenkisyydestä johtuvana ilmiönä.1

∗∗∗

Alkusanat suomenkieliseen laitokseen on kirjoittanut Lugaresin tytär, Alessandra, neurologi itsekin. Hän nimeää isänsä yhdeksi suosikkitutkimusaiheista dormiveglian. Sana on italiaa ja viittaa valveen ja unen väliseen tilaan. Sanan muille kielille kääntämistä Elio Lugaresi piti mahdottomana.2 Hänen kuvauksensa tilasta vastaa kuitenkin ilmiötä, jota kutsutaan torkkeeksi (S1- tai N1-univaihe): ajatukset ja näyt, lihasnykäykset, äkilliset äänet tai valot, tunne tyhjyyteen putoamisesta, joiden jälkeen on fysiologisesti tarkastellen unisukkuloiden ja K-kompleksien vuoro ilmaantua.

Silmäluomien painuessa vastustamattomasti alas ja haukottelun alkaessa on aika mennä vuoteeseen, mutta aluksi vain ”nukahtaa” (lainausmerkeissä), sillä Lugaresin käsityksen mukaan kyse ei vielä ole todellisesta nukkumisesta. Todellinen uni – kuten hän sen määrittelee – alkaa vasta muutaman minuutin kuluttua unisukkuloiden ilmaantuessa3 eli siirryttäessä S2/N2-univaiheeseen.

Mahdollisesti Lugaresin käsitystä noudattaen, ettei termiä voi kääntää muille kielille, suomentaja Tapani Kilpeläinen esittelee dormiveglian aluksi ’univalveeksi’, puolinukuksissa torkkumiseksi. Se ei kuitenkaan tuo käsitteellisesti uutta unen kokonaisrakenteeseen, N1-N3 ja REM -univaiheiden kiertoon. Muissa kohdissa suomentaja on ratkaissut asian mielekkäästi käyttämällä torketta, minkä ansiosta lukija ei joudu miettimään, milloin henkilö on Lugaresin mukaan ”nukahtanut” (lainausmerkeissä), milloin taas nukahtanut (ilman lainausmerkkejä), ja mitä se tarkoittaa.

Lugaresin väite termin kääntämisen mahdottomuudesta askarruttaa silti. Mikäli ymmärrän yhtään oikein, taustalla on hänen tavoitteensa painottaa valvetilan ja unen välistä merkittävää, periaatteellista eroa.

Oheisessa kuvassa perusuni ja REM-uni muodostavat niin sanotuksi todelliseksi uneksi määritellyn univaiheiden syklisen vaihtelun. Syklisyyttä edeltävät uneliaisuus ja torke, ja syklisyyden päättymistä seuraavat torke ja uni-inertia.

Kuvassa on REM-unen ja perusunen muodostama kehä, jossa nämä vaiheet toistuvat yön aikana 5–6 kertaa. Nukahtamista edeltävät uneliaisuus ja torke ja heräämistä seuraavat torke ja uni-inertia.
Lugaresi kutsuu nukkumista (perusunen ja REM-unen syklistä vaihtelua) edeltävää tilaa pre-dormitumiksi ja nukkumisen jälkeistä tilaa post-dormitumiksi, jota puolestaan seuraa vähentyneen psykofysiologisen tehon vaihe (sleep inertia).4

∗∗∗

Lugaresi esittelee tavallisimpien unihäiriöiden lisäksi useita harvinaisia unenaikaisia erityishäiriöitä. Laajan käsittelyn saavat myös uni–valverytmin häiriöt, joiden yleistyminen jatkuu edelleen. Kirjan pisin yhtenäinen osa (19 sivua) käsittelee obstruktiivista uniapneaa ja sen yhteyttä sydän- ja verisuonisairauksiin sekä vuosien sinnikästä tutkimustyötä, jonka yhteyden löytäminen ja lopulta hyväksyminen tiedeyhteisössä vaati. Uskon, että tämä osa on erityisen kiinnostavaa luettavaa aiheen parissa työskenteleville.

Toiseksi pisin osuus (12 sivua) käsittelee prionisairauksien ja suvuittaisen kuolemaan johtavan unettomuuden (fataali familiaalinen insomnia) välistä yhteyttä sekä eri aloilla työskentelevien tutkijoiden yhteistyötä asian selvittämiseksi.

∗∗∗

Kooman aiheuttava, salaa annosteltu bentsodiatsepiini on yksi kirjaan liitetyistä anekdooteista. Vastaanotolle saapui nuori potilas, miespuolinen, jolla epäiltiin narkolepsiaa. Hän oli kärsinyt muutaman kuukauden ajan äkillisistä vaikeista unikohtauksista, jotka ilmenivät autoa ajaessa.

Haastattelussa potilas oivalsi, että ne kaikki tapahtuivat iltoina, joina hän siirtyi kodistaan morsiamensa luokse yöksi. Nuorukainen asui kahdestaan äitinsä kanssa, ja varhain leskeksi jäänyt äiti suhtautui poikaansa omistautuneesti, kiintymys oli toki molemminpuolista. Äiti ei hyväksynyt morsianta ja oli hänelle mustasukkainen. Vastaanotolla käynnin jälkeen uneliaisuuskohtauksia ei enää esiintynyt. Myös muita vastaavan kaltaisia tapauksia ilmeni Lugaresin uran aikana.5

∗∗∗

Muutama kriittinen huomio. Lugaresin näkemys akuutin unettomuuden hoidosta poikkesi merkittävästi nykyhetken käsityksestä, sillä hän piti tarpeellisena unilääkkeen aloittamista välittömästi.6 Unilääkettä oli käytettävä vähintään kuukauden tai kahden ajan, mutta samanaikaisesti oli pidettävä mielessä, että lääkkeen lopettaminen on myöhemmin otettava puheeksi ja sitä on kokeiltava. Lääkehoidon tavoitteena oli estää krooniseen unettomuuteen johtavan, itse itseään ruokkivan kehän synty.

Unettomuuden kroonistumisen välttämistä pidetään edelleen tärkeänä tavoitteena, mutta ensisijaiset hoitokeinot ovat lääkkeettömiä.

Myös käsitys uni-inertiasta on muuttunut. Lugaresin mukaan iltapäivänokosia seuraa uni-inertia ainoastaan siinä tapauksessa, jos ne kestävät pidempään kuin 40–60 minuuttia.7 Viimeaikaisten tutkimusten perusteella vaikuttaa sille, että uni-inertia on mahdollinen torkkujen kestosta riippumatta (kts. blogiteksti Uni-inertia 2).

Muutamassa kohdassa lukijan kulmat saattavat kohota. Toisinaan syytä unettomuuteen haetaan myös henkilön fyysisten ominaisuuksien tai sosiaalisten lähisuhteiden välityksellä: avoimen tai torjutun vihamielinen suhtautuminen vieressä nukkuvaan puolisoon8 tai kyvyttömyys saada orgasmia9. Vaihdevuosi-iässä olevaa naista voi kohdata eksistentiaalinen kriisi, jos sidos puolisoon on löystynyt ja yhteys lapsiin etääntynyt. Mikäli lukijan vastaan tulee käsite tyhjän pesän syndrooma, kyse on juuri tästä ilmiöstä.10

Yllä oleva kritiikki on luettava siitä näkökulmasta, että Lugaresin esittämät ajatukset ovat myöhemmin joko täsmentyneet ja tulleet sitä kautta hyväksytyiksi tai päinvastaisessa tapauksessa kumoutuneet. Pioneerin työhön kuuluu niin yrityksiä, erehdyksiä kuin onnistumisiakin, vain tällä tavoin tieteellinen tutkimus etenee.

∗∗∗

Unilääketieteen synnystä ja kehityksestä kirjalla on tarjottavaa kaikille aiheesta kiinnostuneille. Tieteen teon arjesta kirja antaa realistisen kuvan: toisinaan tapahtuu ulospäin onnenpotkulta näyttäviä löytöjä, joita kuitenkin on edeltänyt vuosien tutkimustyö, esimerkkinä prionisairaudet ja fataali familiaalinen insomnia. Toisinaan taas onnistunut tutkimustyö ei vakuuta tiedeyhteisöä kymmeniin vuosiin, esimerkkinä kuorsauksen ja obstruktiivisen uniapnean yhteys sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksiin.

Federica Provini, Lugaresin pitkäaikainen assistentti, kuvaa kirjan suomenkielisen laitoksen esipuheessa Lugaresin perintöä sanoin ”uuden alan raivaaminen on pitkä ja vaivalloinen tehtävä mutta paljon tyydyttävämpää kuin pelkkä tutuilla poluilla tallaaminen.”11

∗∗∗

Teos on esitystyyliltään helppolukuinen, mistä kiittäminen on myös suomentajaa, Tapani Kilpeläistä, ja se ilmestyy osana filosofiaan keskittynyttä Niin & Näin -kirjasarjaa. Lugaresin Uni – sikeydet ja vaikeudet ei ole filosofinen kirja, mutta on – siitä huolimatta tai sen ansiosta, lukija päättäköön! – arvokas lisä suomenkieliseen unikirjastoon.

 

VIITTEET
1. S. 142.
2. S. 25.
3. S. 25.
4. S. 29, suomennokset JK.
5. S. 115.
6. S. 50.
7. S. 31.
8. S. 55.
9. S. 58.
10. S. 42, metaforisesta nimestä vastasivat psykoanalyytikot.
11. S. 10.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *