Nuorten unettomuus: hoidon keinot nuorisopsykiatriassa 2 -koulutustapahtuman raportin jälkimmäinen osa.
Iltapäivän toisen jakson ohjelma oli seuraava:
∗∗∗
Marko Kuukasjärvi (Kuukasjarvi) kertoi kevään 2017 unikoulutuksessa Hyvän unen ryhmän perustamisesta. Pian toiminta käynnistyi ensimmäisinä ryhmätapaamisina, ja on jatkunut siitä alkaen. Hyvän unen ryhmää vetävät Kuukasjärven lisäksi fysioterapeutit Annina Lahti, Virpi Vähäkangas ja Maria Seppälä. Tämän kevään unikoulutuksessa kuulimme vuoden aikana kertyneistä kokemuksista.
Nuorisopsykiatrinen hoito on tarkoitettu 13–18-vuotiaille. Hoidon syyt ovat moninaiset, mutta lähes poikkeuksetta univaikeudet näyttelevät merkittävää roolia. Hyvän unen ryhmään mahtuu kerrallaan korkeintaan kuusi nuorta, jotka tapaavat ryhmän puitteissa kuudesti. Ryhmää edeltää kunkin nuoren yksilötapaaminen, jossa univaikeuksia pyritään selvittämään yksityiskohtaisemmin.
Myös vanhempia tavataan ryhmämuotoisesti, ja he saavat tietoa niin unesta kuin unenhuollosta. Vanhempia voi lisäksi askarruttaa, miten paljon vastuuta nuoren nukkumaanmenosta ja heräämisestä voi ottaa. Murrosikään sisältyy lisääntyvä luontainen tarve päättää omaan elämään kuuluvista asioista, joten kysymys on aiheellinen. Tasapaino vanhempien toiveiden ja nuorten lisääntyvän autonomian välillä on haastava myös unen kannalta.
Rentoutusmenetelmien harjoittelu on keskeinen osa työskentelyä, mutta unenhuolto-ohjeet nuoret kokivat jo liian tutuiksi. Ryhmätapaamisten tarkka sisältö on nähtävissä yllä linkkinä olevasta luentomateriaalista.
Kuukasjärven kokemus on, että nuoret kokivat ryhmän ilmapiirin turvalliseksi, mutta vetäjiä askarrutti toisaalta nuorten motivoituminen muutokseen. Lisäksi osalla nuorista esiintyi päihteiden käyttöä, mikä esti tai vähensi motivaatiota. Niin ikään unipäiväkirjan täyttäminen jäi monelta kesken, ja vaikutti sille, että kaksi viikkoa sen täyttämistä on liian pitkä aika.
Seuraavassa kuva ryhmätoiminnan suunnitelmista:
Voin sanoa, että on todella ilo seurata Markon ja hänen työkaveriensa suunnitteleman nuorten uniryhmän toimintaa ja kehittymistä. Kiitos Marko!
∗∗∗
Anna-Mari Aronen käsitteli perusteellisesti muun muassa psykoedukaatiota kognitioista siitä näkökulmasta, mitä nuorille on aiheesta hyvä kertoa. Tässä kohden on siis hyvä muistaa, että nuoren tietomaailma on vielä rajallinen, ja uusi tieto on helpompi omaksua, mikäli sen kykenee liittämään jo olemassa olevaan tietoon.
Lisämme kuulimme, millaisia ovat vaativuuden ydinuskomukset, sillä ne vaikuttavat usein nuoren unettomuuteen. Myös niiden kohdalla kognitiivisten menetelmien käyttö on osoittautunut toimivaksi ja hyödylliseksi.
Muita Arosen esille tuomia asioita olivat menetelmät, joita voi hyödyntää riittämättömän unen ja liian myöhäisen vuorokausirytmin korjaamisessa. Näistä ja muista aiheista voi lukea tarkemmin Arosen ja Susan Pihlin kirjasta Unentaidot – Löydä uni ilman lääkkeitä (Duodecim, 4. painos, 2016).
Kiitos Anna-Mari hienosta luennosta!
∗∗∗
Tuula Tanskanen (Tanskanen) esitteli unettomuuden hoitopolkua, joka HUS:ssa on suunniteltu varsinaisesti aikuisten unettomuuden hoitoon. Pidän aihetta erityisen mielenkiintoisena siksi, että se antaa näkökulman myös nuorten unettomuuden hoidon kehittämistä silmälläpitäen.
Unettomuuden hoitopolussa on kyse vuoden 2017 aikana tehdystä kehittämishankkeesta. Hankkeeseen osallistuneissa terveyskeskuksissa ja psykiatrian poliklinikoilla toimii tällä hetkellä seitsemän ryhmää, joissa unettomuutta hoidetaan lääkkeettömien hoitokeinojen mukaisesti. Kuten toivoakseni jo tiedetään laajasti, unettomuuden hoidossa suositellaan lääkkeettömiä menetelmiä viimeisimmän unettomuuden Käypä hoito -suosituksen mukaisesti.
Terveyskeskuksen sairaanhoitajilla on keskeinen rooli lääkkeettömien hoitokeinojen käytössä sen jälkeen, kun pätevöitynyt unihoitaja on suorittanut perehdytyksen. Tanskasen lisäksi unihoitajista Soile Hällfors on huolehtinut perehdytyksestä lääkkeettömiin hoitokeinoihin, jotka edellä mainittu Käypä hoito -suositus on nostanut ensisijaiseksi hoitokeinoksi sekä lyhyt- että pitkäkestoisen unettomuuden kohdalla.
On pidettävä mielessä, että unettomuus voi esiintyä lukuisten muiden sairauksien yhtenä osana. Niinpä unihäiriön diagnostiikka ja erotusdiagnostinen arvio kuuluu lääkärille. Muutamana esimerkkinä sairauksista, joiden yksi osa on tyypillisesti unettomuus, mutta jossa ennen lääkkeettömiä hoitokeinoja on huolehdittava perussairauden asianmukaisesta hoidosta, ovat uniapnea, krooninen kipu, suolistosairaudet, mielenterveyden häiriöt niin lapsilla, nuorilla kuin aikuisillakin.
Tanskanen esitteli unipäiväkirjan, jota uniongelmaisen on huomattavasti yksinkertaisempi täyttää kuin monia aiempia versioita. Tässä kuva siitä:
Tanskanen on työskennellyt unettomuuden hoidon parissa eri rooleissa jo parinkymmenen vuoden ajan, eikä asiantuntemusta voi olla huomaamatta. Kiitos Tuula!
∗∗∗
Lyhyessä loppupuheenvuorossani pohdin nuorten unettomuuden strukturoidun hoidon merkitystä. Tämä tarkoittaa paitsi yhteneviä käsityksiä siitä, miten nuorten unettomuutta tulee tutkia ja hoitaa, myös koulutustilaisuuksia, joissa ammattihenkilöstö voi tällaista tietoa hankkia.
Yhtenä erityisesimerkkinä nuorten unettomuuden tutkimisesta on perhetilanteen huomioiminen. Toisaalta taas tarpeettomia tutkimuksia, kuten rutiiniluonteista unipolysomnografiaa, on järkevä välttää.
Niin nuorten kuin aikuistenkin unettomuuden tutkimiseen ja hoitoon löytyy tietoa jo aiemmin mainitusta unettomuuden Käypä hoito -suosituksesta, johon kannattaa tutustua (laaja versio, potilasversio).
∗∗∗
Tilaisuuden lopussa yleisön joukosta kysyttiin unihoitajista nuorisopsykiatriassa, johon huomasin jälkikäteen vastanneeni epäselvästi. Varsinaisia unihoitaja-nimikkeitä ei ole käytössä, sillä Suomen Unihoitajaseuran pätevyysvaatimukset eivät toistaiseksi sisällä psykiatrian toimialaa.
Yksikköön, jossa työskentelen, nuorten unesta, sen häiriöistä ja hoitokeinoista on vuosien aikana kertynyt tietämystä, joka mielestäni kiitettävästi otetaan huomioon hoitosuhteissa. Tämän ohella muuta systemaattista uniosaamista on tietääkseni vain Marko Kuukasjärven ja hänen työkavereidensa muodostamassa yksikössä, mutta toivon, että täydennätte tietojani vaikka kommenttikenttään niistä tavoista, miten nuorten univaikeuksia pyritään muualla hoitamaan. Näiden lisäksi koulutustapahtuma, joista yhdessä nyt olimme, on kolmas muoto, jonka avulla unta koskeva tietous lisääntyy nuorisopsykiatriassa.
∗∗∗
Lopuksi suuri kiitos yleisölle! Toivon, että saitte koulutuksesta eväitä tärkeää työtänne varten. Ja kiitos puhujille, tapaamme varmasti uudelleen samoissa merkeissä! Kiitos myös HYKS nuorisopsykiatrian hallinnolle mahdollisuudesta järjestää tällainen koulutus. Luotan, että voimme järjestää unikoulutuksen jälleen vuoden kuluttua, jolloin yritämme myös paremmin palvella useampia aiheesta kiinnostuneita kuin nyt oli mahdollista.