Toiminnallinen unettomuus on yleisin pitkittyneen unettomuuden laji. Ensimmäisessä osassa esittelin toiminnallisten häiriöiden taustaa yleisellä tasolla ja tässä osassa unettomuuden suhdetta toiminnallisiin häiriöihin.
Yleisin unettomuuden laji on toiminnallinen eli psykofysiologinen unettomuus. Sen synnyn taustalla olevista tekijöistä ollaan varsin yksimielisiä. Soili Kajasteen ja Juha Markkulan mukaan ”sen otaksutaan kehittyvän jännittyneisyyden ja ahdistuneisuuden sekä nukkumista ehkäisevien ehdollistumien tuloksena [–] ja kyse on pitkälti unettomuutta tuottavien toimintamallien oppimisesta.”1
∗∗∗
Markku Partinen ja Anne Huutoniemi korostavat stressin vaikutusta unettomuuden syntysyynä. Syitä voivat olla esimerkiksi sairastuminen, avioero, kriisit tai muu merkittävä muutos elämäntilanteessa. Tilapäinen unettomuus voi pitkittyä ja kehittyä varsinaiseksi unettomuushäiriöksi. Paras hoitotulos toiminnallisen unettomuuden hoidossa saavutetaan kognitiivisella käyttäytymisterapialla.2
∗∗∗
Heli Järnefelt puhuu sopeutumisunettomuudesta, jolla tarkoitetaan akuuttia unettomuutta, jonka laukaisee stressitekijä. Kun laukaiseva syy korjaantuu, unettomuus korjautunee alle kolmessa kuukaudessa. Sitä vastoin toiminnallinen eli psykofysiologinen unettomuus syntyy, mikäli sopeutumisunettomuus pitkittyy. ”Muutoin terveellä henkilöllä nukahtaminen tai unessa pysyminen jännittää tai huolestuttaa sekä esiintyy muita merkkejä ylivirittyneisyydestä yli kuukauden ajan.”3
∗∗∗
Yksi kehittyvä lääketieteellisen tutkimuksen haara pyrkii selvittämään toiminnallisten häiriöiden syntyä. Risto Vataja määrittelee toiminnallisuuden oireeksi, jonka taustalla ei ole rakenteellinen, vaan toiminnallinen vika.
Toiminnallisten oireiden pitkittyessä ja vaikuttaessa toimintakykyyn ja elämänlaatuun puhutaan toiminnallisesta häiriöstä, toisin sanoen oireet ovat muuttuneet sairaudeksi.
Myös Vataja näkee tyypillisesti stressin olevan toiminnallisen unettomuuden taustalla. Vataja kuvaa tilannetta siten, että keskushermosto on virittäytynyt puolustustilaan myös silloin, kun olisi aika nukkumiselle.4
∗∗∗
Mainittakoon, että toiminnallisten häiriöiden teoriaa on toisaalta kritisoitu heikosta tieteellisestä näytöstä. Kyse saattaa olla siitä, ettei tutkimuksia ja käytännön kokemusta ole vielä riittävästi, jotta laajempi tiedeyhteisö ja hoitavat tahot pitäisivät teoriaa luotettavana. Tavoitteenani ei ole ottaa kantaa näihin kysymyksiin, vaan tuoda esille toiminnallisten häiriöiden luonnetta unettomuuden näkökulmasta, jossa teoria on otettu hyvin vastaan.
Samanaikaisesti on mielenkiintoista, että pitkäkestoisen unettomuuden tulkitseminen toiminnallisena häiriönä ei tietääkseni herätä (juurikaan) vastustusta, kun taas esimerkiksi sisäilmaongelmien tai sähköyliherkkyyden kohdalla niin käy usein.
∗∗∗
Reitti pitkäkestoisen unettomuuden kehittymiseen on unettomuutta jatkavien toimintamallien ja uskomusten kehittyminen.5 Olen kirjoittanut toimintamalleista ja haitallisista uskomuksista aiemmin tässä ja tässä, ja yleensäkin blogin OHJEET-osiossa, josta löytää ohjeita omahoitoon ja tarvittaessa opastusta ammattihenkilön vastaanotolle.
LÄHTEET
Kajaste Soili, Markkula Juha: Hyvää yötä. Apua univaikeuksiin. Kirjapaja, 2011.
Markku Partinen, Anne Huutoniemi: Uniterveyskirja. Nuku hyvin, voi hyvin. Docendo, 2018, 288 sivua.
Työikäisten unettomuuden hoito. Toim. Heli Järnefelt ja Christer Hublin. Työterveyslaitos, Helsinki, 2018.
VIITTEET
1. Kajaste, Markkula, s. 65.
2. Partinen, Huutoniemi, s. 201.
3. Järnefelt, s. 38.
4. Risto Vataja: esitelmä HUS psykoterapiaseminaarissa 8.10.2021.
5. Kajaste, Markkula, s. 77.