Riittämättömän unen on todettu aiheuttavan haitallisia mielialan muutoksia aiemmin oireettomissa murros- ja nuoruusikäisissä. Varhaisessa ikävaiheessa ilmaantuneesta mielialahäiriöstä voi tulla toistuva terveysongelma myöhemmin elämässä. Unen vähäisyys on riskitekijä, johon on kuitenkin mahdollista puuttua.
Ikäkaudet 10–19 vuoteen ovat erityisen haavoittuvainen ajanjakso, mikä luo pohjan esimerkiksi mielialahäiriön puhkeamiselle. Mielialaan vaikuttavien kausaalisten tekijöiden ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä tähän ikävaiheeseen kuuluvien merkittävien, fysiologisten, psykologisten, ja sosiaalisten muutosten seurauksena kasvaa samanaikaisesti riski mielenterveyden häiriön kehittymiseen. Mielialahäiriöt, kuten masennus ja ahdistus, saattavat olla toistuvia.
Yksi tekijä, jolla tutkimusten perusteella on syy–seurausyhteys mielialaan, on uni. Tutkimuksissa on havaittu riittävän unen määrän myötävaikuttavan kykyyn säädellä paremmin tunteita ja optimaalisen mielialan saavuttamiseen.
Samanaikaisesti useat 10–19-vuotiaiden kehitysvaiheeseen luonnollisesti liittyvät tekijät vaikuttavat nukutun ajan vähentymiseen: sirkadiaanisen rytmin viivästyminen, homeostaattisen unipaineen hitaampi kertyminen, aikaisemmat koulun aloitusajat, itsenäistyminen, vanhempien asettamien nukkumaanmenoaikojen löystyminen tai poistuminen ja lisääntynyt autonomia älylaitteiden käytössä. Harrasteet ja kaveruussuhteet vievät aikaa iltaisin.
∗∗∗
Unen puutteen myötä vähenee myös REM-unen määrä, joka on osallisena emotionaalisten muistojen käsittelyssä. Lisäksi unen puute vaikuttaa kielteisesti kognitiivisiin toimintoihin, kuten ongelmanratkaisuunkykyyn ja päätöksentekoon.
Vähäiseksi jäävä uni saattaa ylläpitää toistuvaa negatiivista ajattelua, niin sanottua ruminointia eli märehtimistä, sillä se heikentää ihmisen kykyä siirtää huomio pois omista negatiivisista ajatuksista. Käänteisesti myönteisen mielialan vaikutus mielenterveyteen on suuri.
∗∗∗
Vaikka unen ja mielialan välinen suhde on kliinisissä tutkimuksissa todettu entuudestaan mielialaoireista kärsivillä, vielä ei tiedetä riittävästi siitä, johtuvatko mielialan muutokset entuudestaan oireettomilla murros- ja nuoruusikäisillä unen lyhyemmästä kestosta.
Short ym. hakivat tähän vastausta meta-analyysin avulla. Masentuneiden 10–19-vuotiaiden nukahtamisviive oli pidempi, yöllä oli enemmän heräilyä, ja he ilmoittivat subjektiivisesti koetuista unihäiriöistä. Unen määrä jäi siis vähäisemmäksi. Unen ja masennuksen välisen suhteen tutkiminen viittasi siihen, että unihäiriöt olivat edeltäneet masennusta.
Unen lyhentynyt kesto kasvatti merkittävästi, 55 prosentilla, todennäköisyyttä mielialan laskuun. Entuudestaan oireettomille 10–19-vuotiaille ilmaantui mielialaoireita, kuten suuttumusta, ja -häiriöitä, kuten masennusta ja ahdistusta.
Vastaavat havainnot toistuivat niin Aasiassa, Euroopassa, Pohjois-Amerikassa kuin Australiassa ja Uudessa-Seelannissa tehdyissä tutkimuksissa. Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Lähi-idän maissa asian selvittely on meta-analyysin perusteella vielä tekemättä.
Tutkimushavainnon syy–seuraussuhteesta unen ja mielialan välillä pitäisikin antaa pontta nukkumista koskevien interventioiden kehittämiselle. Tavoitteena tulisi olla nuorten terveen kehityksen edistäminen ja unta ja mielenterveyttä koskeva varhainen puuttuminen. Avainroolissa ovat vanhemmat ja kasvattajat, koulut ja poliittisista päätöksistä vastaavat.
∗∗∗
Liian vähäiseksi jäävä uni ennustaa 10–19-vuotiailla mielialan muutoksia, kuten masennusta, ahdistusta ja suuttumusta. Negatiivisten oireiden määrä kasvaa ja kokemusten positiivisten tulkintojen määrä laskee. Vähäinen uni on mielialaongelmien ja -häiriöiden merkittävän suuri riskitekijä.
Myönteistä on tieto siitä, että unen määrää voi kasvattaa. Keinot ovat tuttuja, mutta jostain syystä niiden käyttö on silti vielä liian vähäistä. Lapsuuden lopussa ja nuoruuden alussa vanhempien ote nuoren nukkumaanmenoaikoihin ja älylaitteiden käyttöön on tärkeässä roolissa. Nukkumaanmeno- ja heräämisaikojen säännöllisyyden on havaittu auttavan nukutun ajan lisäämisessä.
Koulujen alkamisaikojen myöhentämistä on suositeltu, ja koulun kasvatuksellinen rooli on iso. Harmittavasti akateemisia opintoja suunnittelevien suorituspaine on vastikään siirtynyt lukiotasolle, mikä tarkoittaa kasvanutta riskiä unen vähyydelle alhaisemmassa iässä.
LÄHDE
Michelle A. Short, Stephen A. Booth, Omar Omar, Linda Ostlundh, Teresa Arora: “The relationship between sleep duration and mood in adolescents: A systematic review and meta-analysis.” Sleep Medicine Reviews 52 (2020) 101311.