Olemme hyötyneet digitalisaation tuomasta taloudellisesta ja teknologisesta kehityksestä ympäri maapallon. Esimerkiksi Afrikassa, jossa asukkaita on n. 1,2 miljardia, matkapuhelinliittymiä on noin miljardin verran. Silti samanaikaisesti valtaosa maailman köyhimmistä valtioista on juuri Afrikassa.
On kiinnostavaa pohtia, mitä digitalisaatio on tehnyt meille ihmisinä, kulttuurisina olentoina, ja tietenkin, onko se vaikuttanut nukkumiseemme. Käsittelen nukkumista tekstin loppupuolella.
∗∗∗
Toimittaja ja tietokirjailija Pekka Vahvanen, joka on jo vuosien ajan käsitellyt teksteissään digiteknologian sovellusten kielteisiä vaikutuksia, esittää lokakuussa ilmestyneessä Kone kaikkivaltias – Kuinka digitalisaatio tuhoaa kaiken meille arvokkaan -kirjassaan hyvin perusteltuja, vahvoja argumentteja digitalisaatiota ja sosiaalista mediaa vastaan.
Yhtenä esimerkkinä on uudenlainen, jatkuvassa muutoksessa oleva koulumaailma. Oppilailla ei ole enää kirjoja, mutta ei heidän tarvitse jatkuvasti raahautua kouluihinsakaan. Tämän seurauksena heikoimmissa asemissa olevat oppilaat tippuvat kehityksestä ”tissien ja perseiden” tasolle, kuten Vahvanen esittää, ja ne oppilaat, jotka haluavat opiskella, saavat tehdä sen ympäristössä, josta häiriötekijät eli syystä tai toisesta keskittymiskyvyttömät oppilaat puuttuvat. Molempien ryhmien ongelmaksi muodostuu kuitenkin osaamattomuus sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja siten empatiakyvyssä, joita verkkokontaktit eivät opeta.
Huotilainen ja Moisala, joiden kirjan arvostelin lokakuussa, arvioivat digilaitteiden tuovan merkittäviä haittoja myös hyvien oppilaiden oppimiskykyyn ja suoriutumiseen. Heistä — ja meistä aikuisista — on tullut keskittymiskyvyttömiä ja kurittomia, ja kenties vähän liioitellen, yhtä välittömän tarpeentyydytyksen odottajia kuin vauvoista.
Vahvasen mielestä koulujen ja palveluiden digitalisoimisessa tulisikin painaa jarrua. Sen sijaan, että teknologista kehitystä seurataan hurraten, tulisi painottaa hyvinvointia ja onnellisuutta, eikä yhteiskunta saisi hylätä oppimisvaikeuksista kärsiviä tai muuten syrjässä oleviakaan.
∗∗∗
Teknologisen kehityksen myötä ihmistyövoima on korvautunut kautta aikojen. Se on saanut toisaalta aikaan työttömyyttä, mutta toisaalta uusia ammatteja on syntynyt tilalle. Digitalisaation myötä kehitys on kulkenut samaa linjaa: ihmistyövoiman tarve on vähentynyt, mutta työpaikkoja on syntynyt toisille aloille, joihin ihmiset ovat kouluttautuneet.
Vahvanen näkee tilanteen kuitenkin kielteisessä valossa siten, että ”saatanallinen mylly” ja ”teknologian peto” ovat päässeet valloilleen. Tekoälyä, josta puhutaan nyt kaikkialla, tulisi nopeasti alkaa suitsia tai siitä tulee ennen näkemätön tuhovoima.
Luvussa, jossa Vahvanen kirjoittaa loogisesta lopusta, tekoäly on tuhonnut kaiken merkityksellisen. Näkemyksen myötä Vahvanen liittyy kuoroon, joka uskoo teknologisen imperatiivin, siis pakon jatkuvaan kehitykseen, aiheuttavan ylivertaisen tekoälyn synnyn. Tällaiselle tekoälylle ihminen saattaa olla kuin roska lattialla: se on lakaistava pois.
Vahvanen olisi halunnut jäädyttää teknologian kehityksen lapsuutensa vaiheeseen 1980- tai 90-luvulle.
∗∗∗
Digitalisaation myötä toisista ihmisistä tulee meille vähitellen turhia. Näkymä kuvaa täydellisesti zombitodellisuutta, jota olemme toistaiseksi todistaneet vain elokuvissa ja tv-sarjoissa. Elävässä elämässä zombin tunnistaa siitä, että hän kävelee — todennäköisesti nimenomaan aina edelläsi — epävakaasti heiluen tarkastellen samanaikaisesti puhelimensa ruutua. Aikaa ennen älypuhelimia zombit olivat lähempänä toisia ihmisiä kuin nykyisin: he osasivat sentään vielä puhua luureihinsa.
Toisaalta, onko siitä mitään haittaa, jos “zombit” täyttävät maan? Nimittäin näin se tapahtuu, kulttuurinen muutos. (Ihmettelen suuresti, miten suuri relativisti minusta on itseltäni salaa tullut. Jos olisin tiennyt näin käyvän niinä aikoina, kun olin relativistin absoluuttinen vastakohta, en olisi kyennyt tätä uskomaan. Maailma muuttuu, ja minä sen mukana? Kulttuurievoluutiota, Vahvanen!)
∗∗∗
Olen yrittänyt nähdä, mitä ”kaikkivaltiaan koneen” kritiikki tarkoittaa nuorison kannalta. Piittaako nuoriso pätkääkään siitä, mistä vanhat sedät varoittelevat?
Helsingin sanomat uutisoi somen käytön vähenemisestä (17.12.2018) – mutta se koskee ainoastaan 16–34-vuotiaita. Vuoden aikana laskua on tapahtunut keskimäärin 3 prosenttia, mikä ei ole järin suuri muutos ottaen huomioon, että 80 prosenttia näissä ikäryhmistä käyttää somea päivittäin tai lähes päivittäin. Muissa ikäryhmissä käyttö on sitä vastoin lisääntynyt. Toki myönteistä on, että aikuistuneet nuoret ovat alkaneet suhtautua kriittisemmin yhteisöpalveluihin.
Olisi ollut hyvin mielenkiintoista nähdä, onko alle 16-vuotiaiden käyttäytymisessä tapahtunut muutosta. Arvelen, että sosiaalisen media käyttö on vähentynyt, mutta pelien ja videoiden kuluttaminen saattaa vastaavasti olla lisääntynyt.
∗∗∗
Kirjassaan Vahvanen ei hyväksy kulttuurin evoluutiota. Vahvanen kertoo tulevaisuudesta vain sen, että sen olisi parasta olla menneen maailman kaltainen. Teos onkin siis kaksiosainen. Se on sekä puheenvuoro digitalisoitumista ja rajoittamatonta tekoälyä vastaan että nykyhetken 30 vuotta sitten puolustuspuhe.
Huomattavan laaja kysymys on, pitäisikö kulttuurin kehitystä vastustaa. Ja voidaanko muutokselle edes tehdä mitään. Kiinnostaako esimerkiksi nuoria pätkääkään, onko digitalisaatiosta enemmän haittaa kuin hyötyä. Kenties he toteavat, että entä sitten, ja palaavat puhelimiensa ruutujen pariin.
∗∗∗
Vahvanen on mahdollisesti täysin oikeassa kaikessa, mitä hän kirjoittaa. Kysyn silti, onko tämä vain meidän keski-ikäisten miesten valitusta siksi, että maailma ympärillä muuttuu, sillä eikö kulttuurievoluutio ole aivan normaali ilmiö. Eikä evoluutiolla ole oikeaa tai väärää suuntaa (kuka sen määrittäisi, diktaattorit?), kulttuuri yksinkertaisesti muuttuu ajan kulun myötä.
Kritiikissään Vahvanen on samanaikaisesti hieman anarkistinen ja varsin konservatiivinen. Ainakin ajatuksen tasolla maailmassa tulisi palata niin sanottuun vanhaan hyvään aikaan poissulkemalla teknologisen kehityksen. Kirjan vioiksi voikin laskea paatoksellisuuden, joka sävyttää asioiden käsittelyä, mutta huolellisesta aiheeseen paneutumisesta kertovat esimerkilliset viite- ja lähdeluettelot.
∗∗∗
Säästin nuorten nukkumista koskevan osion tekstin loppuosaan, mutta huomasin, että kaiken, mitä tällä hetkellä haluan sanoa digitalisaation vaikutuksesta nuorten nukkumiseen ja kulttuuriseen muutokseen, voi lukea vanhemmasta tekstistäni.
Pekka Vahvanen: Kone kaikkivaltias – Kuinka digitalisaatio tuhoaa kaiken meille arvokkaan. Atena, 2018.