Viimeisessä painajaisia käsittelevässä osassa tarkastellaan painajaisten yleisyyttä ja riskitekijöitä, joita edustavat erityisesti unettomuus ja masennus. Painajaisunia voi pitää tarkemmin määrittelemättömänä merkkinä psykologisesta stressistä tai yleisestä pahoinvoinnista. Lähteenä on Nils Sandmanin väitöstyö vuodelta 2017.
Sandmanin keskeisiä tuloksia:
- Noin 4 prosenttia suomalaisista aikuisista näki painajaisia toistuvasti. Naisilla painajaisia esiintyy miehiä useammin, kunnes 55 ikävuoden jälkeen ero tasaantuu sukupuolten kesken.
- Satunnaisesti painajaisia näki noin 40 prosenttia suomalaisista aikuisista.
- Sotaveteraaneista seitsemän prosenttia raportoi toistuvista painajaisista. Vielä 30 vuotta sodan päättymisen jälkeen painajaisunet olivat veteraaneilla kolme kertaa yleisempiä kuin muilla.
- Painajaisilla oli vahva kytkös masennukseen ja unettomuuteen. Yli 20 prosenttia tutkimukseen osallistuneista, jotka raportoivat masennusoireita, raportoivat myös toistuvista painajaisista. Vastaavasti 17 prosenttia osallistuneista, jotka raportoivat toistuvasta unettomuudesta, raportoivat myös toistuvista painajaisista.
- Mitä yleisempiä painajaisunet olivat, sitä alhaisempi oli koettu hyvinvointi.
- Toistuvasti nähdyt painajaiset kasvattivat toteutuneen itsemurhan riskiä lievästi.1
∗∗∗
Kansallinen FINRISKI-tutkimus on laaja suomalaiseen aineistoon perustuva väestötutkimus. Sen aineistojen käsittelyä koordinoidaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Tutkimus on toteutettu viiden vuoden välein vuodesta 1972 alkaen.2
Unia koskevan tutkimuksen näkökulmasta FINRISKI-tutkimuksessa on useita vahvuuksia. Esimerkiksi Sandmanin väitöskirjaan mennessä aineistoa oli kertynyt 40 vuoden ajalta, mikä mahdollisti pitkältä aikajaksolta kuvan painajaisista ja niiden esiintyvyydestä Suomessa. Aineisto sisältää edustavan otoksen väestöstä, mikä lisää tulosten luotettavuutta, ja mukana on myös tietoa sotaveteraanien kokemista painajaisista.
∗∗∗
Painajaisia koskeva kysymys FINRISKI-tutkimuksessa:
”Ajatelkaa viimeksi kulunutta kuukautta. Ilmoittakaa, kuinka usein kysytty asia on ollut mielessänne tai oire Teitä vaivannut… Näettekö painajaisunia?”3
Kysymys on pysynyt muuttumattomana vuodesta 1972 lähtien, mutta sen muotoilua voi kritisoida siitä, ettei painajaista ole määritelty millään tavalla. Tästä syystä ei ole mahdollista tarkastella erikseen painajaisia, joihin liittyy herääminen, ja pahoja unia (joihin ei liity heräämistä), joista kirjoitin edellisessä osassa.
Toinen FINRISKI-tutkimuksen painajaisia koskeva ongelma on siinä, ettei sotaveteraaneja koskevassa osiossa kysytty erikseen posttraumaattisesta stressihäiriöstä (PTSD).4 Näin ollen sen merkitystä painajaisten kannalta ei ole mahdollista arvioida. Kolmas, yleisempi ongelma liittyy subjektiivisiin kokemuksiin, joita unetkin ovat, niiden muistamiseen ja kuvaamiseen sekä yleistämiseen ja arvioimiseen. Näitä ongelmia käsittelin edellisissä osissa.
∗∗∗
Tutkimukseen osallistuneista suomalaisista 4,2 prosenttia kertoi nähneensä edeltävän kuukauden aikana toistuvasti painajaisunia. Satunnaisesti painajaisia oli nähnyt 40 prosenttia. Käänteisesti yli puolella ei ollut ollut painajaisia lainkaan kyselyä edeltävän kuukauden aikana.
Sukupuolten välisessä vertailussa havaittiin, että naisilla painajaisia oli miehiä enemmän. Naisista 4,8 prosenttia kertoi näkevänsä painajaisia toistuvasti ja 43,5 prosenttia silloin tällöin. Miehillä vastaavat luvut olivat 3,5 ja 35,2 prosenttia. Ikääntymisen myötä ero sukupuolten välillä tasaantui.
∗∗∗
Vuosina 1972 ja 1977 FINRISKI-tutkimuksessa kysyttiin 1939–1940 ja 1941–1944 sotavuosia koskien, oliko henkilö ollut rintamalla, ja haavoittuiko hän sodan aikana.
Kysymyksiin vastasi yli 3000 veteraania. Heistä 1306 henkilöä haavoittui sodan aikana ja 402 sai pysyvän sotavamman.
Rintamalla olleiden lisäksi niin sanottuun sotasukupolveen laskettiin henkilöt, jotka olivat vähintään 18-vuotiaita vuonna 1944. Sotaveteraaneja oli arviolta kaiken kaikkiaan kaksi kolmasosaa sotasukupolven miehistä.
Sekä sotaveteraanit että koko sotasukupolvi raportoivat näkevänsä enemmän painajaisia kuin muu väestö. Sotainvalideista toistuvia painajaisia oli noin 11 prosentilla, muista rintamalla olleista 7 prosentilla, ja miehistä, jotka eivät olleet rintamalla, noin 3 prosentilla. Huomioitavaa tässä kohden on se, ettei toistuvien painajaisten esiintyvyydessä ollut eroja sukupuolten välillä.
Traumaattiselle tapahtumalle altistumisen ja posttraumaattisen stressihäiriön (PTSD) yksi keskeinen oire ovat painajaisunet. Valitettavasti tutkimusaineistoa PTSD:n vaikutuksesta ei ole saatavilla. Sandman pitää silti todennäköisenä, että painajaisten esiintyvyyden korkea taso liittyy traumaattisiin sotakokemuksiin ja myös posttraumaattisen stressihäiriöön. Sodan päättymisestä oli kulunut jo yli 30 vuotta ensimmäiseen FINRISKI-tutkimukseen mennessä, joten on mahdollista, että posttraumaattiset painajaiset muodostavat elinikäisen ongelman.5
∗∗∗
Unettomuus ja masennus olivat toistuvien painajaisten suurimmat riskitekijät.6 Siinä joukossa FINRISKI-tutkimukseen osallistuneista, joka kertoi kokevansa unettomuutta usein, toistuvia painajaisia näkevien osuus oli noin 17 prosenttia, kun taas niiden joukossa, jotka eivät kokeneet unettomuutta, osuus oli 1,3 prosenttia.
Masennuksen yhteys painajaisiin oli merkittävä. Vakavasta masennuksesta kertovista noin 28 prosenttia koki painajaisia toistuvasti, kun taas niitä koki alle 2 prosenttia vastaajista, joilla masennusoireita ei ollut. Vastaavasti kaamosmasennuksella oli vahva yhteys painajaisten suureen esiintymistiheyteen ja unettomuuteen.
Kaiken kaikkiaan toistuville painajaisille löydettiin kahdeksan merkittävää riskitekijää: ikääntyminen, naissukupuoli, negatiivinen asenne itseään kohtaan7, unettomuus, uupumus, toistuvat päänsäryt, alentunut työkyky ja päihtymys useita kertoja viikon aikana.8
∗∗∗
Toistuvat painajaiset kasvattivat toteutuneen itsemurhan riskiä, mutta vain lievästi.9 Yhteyttä on tutkittu toistaiseksi niukasti, mutta Sandman arvioi, että mikäli kyseessä olisi henkilö, jolla on aiempia itsemurhayrityksiä taustalla, painajaisten lisääntymistä on arvioitava tämä riski tiedostaen.10
∗∗∗
Yhteenvetona painajaisten esiintyvyys Suomessa aikuisväestön keskuudessa on suurin piirtein pysynyt samalla tasolla vuodesta 1972 vuoteen 2007. Toistuvasti painajaisunia kokee noin 4 prosenttia, ja satunnaisesti 40 prosenttia.11
Nils Sandmanin näkemyksen mukaan painajaisunia voi pitää yleisluonteisena, tarkemmin määrittelemättömänä merkkinä yleisestä pahoinvoinnista tai psykologisesta stressistä.12
LÄHDE
Nils Sandman: Nightmares: Epidemological studies of subjective experiences. Turun yliopiston julkaisuja, Turku 2017.
VIITTEET
1. Sandman 2017, s. 96.
2. Kansallinen FINRISKI-tutkimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivu 6.3.2018.
3. Sandman 2017, s. 68.
4. Emt., s. 77.
5. Emt., s. 101.
6. Toistuvien painajaisunien riskitekijöistä tarkemmin, emt. s. 85–91.
7. Negatiivinen asenne itseään kohtaan arvioitiin seuraavien BDI-13-mielialakyselyn kohtien perusteella: arvio siitä, miten on onnistunut elämässään; käsitys siitä, millaisena pitää itseään; arvio pettymyksen tunteista; suhtautuminen itsensä vahingoittamiseen; ja arvio omasta olemuksesta ja ulkonäöstä.
8. Emt., s. 88.
9. Emt., s. 93.
10. Emt., s. 105.
11. Laskelmasta on tässä kohden jätetty huomiotta sotavuosina traumatisoituneet.
12. Emt., s. 104.