Painajaiset 3: painajaisten tutkiminen

Tässä osassa käsitellään tarkennuksia, joita painajaisunia koskeviin tutkimuskyselyihin olisi tehtävä, jotta painajaisista saataisiin nykyistä suurempi ymmärrys. Tarkennuksia voi hyödyntää myös päivittäisessä kliinisessä työssä. Lisäksi käsitellään painajaisten yleisyyttä sekä traumaperäisen stressihäiriön ja painajaisten välistä suhdetta. Lähteenä on edelleen Nils Sandmanin työ vuodelta 2017.

Jennifer Windt määrittelee unet kokonaisvaltaisiksi kokemuksiksi, jotka eivät ole peräisin ulkoisesta todellisuudesta, vaan ovat aistiharhoja. Ne ovat aistiharhoja siinä mielessä, että ne kuvaavat tapahtumia, jotka eivät todella tapahdu tai ole olemassa kuvatulla tavalla.1

Painajainen on uni, johon sisältyy voimakas negatiivinen tunnelataus ja jota seuraa herääminen. Paha uni puolestaan on tunnesisällöltään edellä mainitun kaltainen uni, mutta johon ei liity heräämistä.2 Kirjoitan jatkossa painajaisista ja pahoista unista yksinkertaisesti vain painajaisina ellei heräämiskriteerillä ole siinä kohdassa erityinen merkitys.

∗∗∗

Koska unet ovat subjektiivisia kokemuksia, emme voi olla varmoja uniraporttien paikkansa pitävyydestä, kuten kirjoitin edellisessä painajaisia käsittelevässä tekstissä Sandmanin käsityksenä. Myös painajaisten muistaminen ja mieleen palauttaminen jälkikäteen voi tuottaa virheellisiä tuloksia.

Subjektiivisuus herättää oikeutetun epäilyn myös siitä, mitä painajaisen käsitteellä ymmärretään eri kulttuureissa. Epäilyä hälventää huomio, että arkiymmärryksen mukainen käsitys painajaisista vaikuttaisi olevan samankaltainen kielestä, kulttuurista ja siihen liittyvästä elinympäristöstä riippumatta. Huomio perustuu siihen, että painajaisten esiintyvyys väestössä on samansuuruinen kulttuuritaustasta riippumatta.° Tieteellisen tutkimuksen näkökulmasta se muodostaa silti epävarmuustekijän.

∗∗∗

Onko iällä ja sukupuolella vaikutusta painajaisten kokemiseen? Lasten on todettu näkevän enemmän painajaisia kuin aikuisten, mutta eri tutkimuksissa määrä vaihtelee suuresti. Toistuvia painajaisia kokee 2–20 % lapsista ja 17–81 % satunnaisesti. Tulosten on havaittu riippuvan etenkin siitä, raportoivatko painajaisista lasten vanhemmat vai lapset itse. Jälkimmäisessä tapauksessa määrä on suurempi. Tutkimukset eivät siis näyttäisi antavan luotettavaa kuvaa painajaisten esiintymisestä lapsilla.3

Aikuisten parissa säännöllisesti toistuvien painajaisten esiintyvyys on 3–5 % (mittaukset on tehty Pohjoismaissa, Itä-Aasiassa ja Keski-Euroopassa). Näissä tutkimuksissa painajaisen käsitettä ei yleensä ole erikseen määritelty, mikä jättää epävarmaksi sen, mitä tarkalleen on mitattu4, kuten ylempänä kirjoitin.

Lisäksi aikuisten kohdalla tutkimukset iän vaikutuksesta painajaisten yleisyyteen antavat hyvin ristiriitaisia tuloksia eikä Sandman usko niiden perusteella saatavan luotettavaa käsitystä asiasta.5

Sukupuolen kohdalla sitä vastoin näyttää uskottavasti sille, että naiset kokevat painajaisia miehiä enemmän.6

Yhteenvetona painajaisia koskevissa tutkimuksissa tulisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, että kysyttävänä oleva aihe eli painajaiset määritellään alusta alkaen huolellisesti. Tutkimusala hyötyisi merkittävästi siitä, mikäli tulokset olisivat keskenään vertailukelpoisia. Lasten kohdalla tulisi mielestäni ratkaista, kuka kysymyksiin painajaisten esiintymisestä ensisijaisesti vastaa, ja ottaa se uudeksi käytännöksi.

∗∗∗

Painajaisten ja psykiatristen oireiden välillä on havaittu yhteyksiä, joista yleisimpänä on yhteys mielialaongelmiin. Painajaisten ja itsetuhoisuuden välisestä suhteesta on suomalaistutkimuksessa nähty, että toistuvat painajaiset lisäävät toteutuneen itsemurhan riskiä. Näyttöä on myös sille, että itsemurha-ajatukset ja itsemurhan yritykset ovat yleisempiä toistuvia painajaisia kokevilla.7

∗∗∗

Useimmissa tapauksissa unet, jotka alkavat henkilön koettua traumaattisen tapahtuman, loppuvat henkilön toipuessa tapahtuman aiheuttamasta järkytyksestä.

Mikäli tapahtuman seurauksena kehittyy traumaperäinen stressihäiriö (myös posttraumaattinen stressihäiriö, lyhenne PTSD), sen yksi keskeinen oire on toistuva painajainen, jossa uudelleen eletään traumaattinen tapahtuma.

Painajainen voi sisältää osia tapahtumasta, toistaa muunnelmia siitä tai kaikkein vakavimmassa tapauksessa toistaa sen alkuperäisen tapahtuman identtisenä versiona. Noin puolet PTSD-potilaista kertoo tapahtuman toistuvan painajaisessa täsmälleen samankaltaisena, mikä aiheuttaa eniten ahdistuneisuutta.8

∗∗∗

Usein painajaisia koskevissa tutkimuksissa kysytään lyhyesti ja tarkemmin määrittelemättä vain, onko henkilö nähnyt painajaisia. Sandman pitää tätä ongelmallisena, koska huomiotta jää painajaisten esiintymistiheyden ja painajaisten aiheuttaman ahdistuksen välinen ero.9 Painajaisten esiintymistiheys ei nimittäin korreloi niistä aiheutuvan ahdistuksen kanssa: osa usein painajaisia näkevistä ei koe ahdistuvansa niiden vuoksi, kun taas osa harvoin painajaisia näkevistä kokee ahdistusta.

Hyvinvoinnin kannalta on luonnollisesti suurempi merkitys sillä, aiheuttavatko painajaiset ahdistusta vai eivät kuin niiden esiintymistiheydellä.

Mikäli henkilöltä kysytään lyhyesti vain painajaisten näkemisestä ilman tarkennuksia, huomiotta jää myös idiopaattisten eli tuntemattomasta syystä johtuvien ja traumaperäisten painajaisten välinen ero.10 Hyvinvoinnin kannalta jälkimmäisellä erottelulla on suuri merkitys, koska traumaperäiset painajaiset, joissa trauma toistuu unessa, ovat äärimmäisin epämiellyttävien unikokemusten muoto.

∗∗∗

Yhteenvetona hyvin laaditussa kyselytutkimuksessa tulisi siis huomioida kolme pääluokkaa: 1) heräämiskriteeri eli erottelu painajaisen, jota seuraa herääminen, ja pahan unen välillä, 2) idiopaattinen vai traumaperäinen painajainen, ja 3) aiheutuneen ahdistuksen määrä.11 Sandmanin väitöskirjan sivulla 53 on lyhyt ja pitkä englanninkielinen esitys kaavakkeista, jotka pohjautuvat näihin luokitteluihin. Niihin kannattaa tutustua, ja mielestäni mallia voi hyödyntää suoraan potilastyössä.

Käsittelen myöhemmin FINRISKI-tutkimuksen tuloksia painajaisista.

PS. Huomasithan, että voit myös kuunnella tämän tekstin podcastina!

 

LÄHDE
Nils Sandman: Nightmares: Epidemological studies of subjective experiences. Turun yliopiston julkaisuja, Turku 2017.

VIITTEET
1. Sandman 2017, s. 27.
2. Sandman tarkoittaa tekstissään painajaisella unta, johon sisältyy negatiivinen tunnelataus. Näin ollen sillä voi viitata sekä painajaiseen, johon liittyy herääminen, että pahaan uneen, johon ei liity heräämistä. Heräämiskriteeriä on käytetty painajaisen määrittelemiseksi useissa aikaisemmissa tutkimuksissa, mutta Sandman kritisoi määritelmää liian tiukkana. Kts. s. 43–44.
3. Emt. s. 58.
4. Emt. s. 56.
5. Emt. s. 58.
6. Emt. s. 59.
7. Emt. s. 59–60.
8. Emt. s. 46.
9. Emt. s. 47.
10. Emt. s. 51.
11. Emt. s. 51.
º Tutkittuja kulttuureja tässä tarkemmin määrittelemättä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *