Psykiatrisella vuodeosastolla nuoruusikäisen univaikeudet ja unettomuushäiriö voivat näyttäytyä yllättävässä valossa ja yleisiä näkemyksiä haastaen. Sekä lääkkeellisten että lääkkeettömien hoitokeinojen valikoimassa on huomioitava kontekstuaalisuuden merkitys. Esittelin näitä huomioita HYKS nuorisopsykiatrian unikoulutuksessa maaliskuussa.
Tiedämme entuudestaan, että yksi syy nuoruusikäisen vaikeuteen nukahtaa saattaa johtua iänmukaiseen kehitysvaiheeseen kuuluvista hormonaalisista muutoksista. Tähän vaiheeseen voi sisältyä myös tunne, että on jatkuvasti väsynyt eli uni ei vaikuta virkistävän. Ikävaiheeseen liittyvät biologiset muutokset huomioiden nuoren univaikeuksia voidaan pitää ikään kuin perusteltuina.
Kun edellä mainittuun yhtälöön lisätään masennus- ja/tai ahdistusoireita ja/tai muita psykiatrisia oireita, univaikeuksien runsasta esiintymistä ei voi pitää yllättävänä.
Useissa tapauksissa on kuitenkin syytä katsoa pintaa syvemmälle.
∗∗∗
Unettomuus ja unihäiriö ovat toisistaan eroavia tiloja. Unettomuus on tavallinen ja ohimenevä ilmiö, joka koskettaa meistä jokaista elämämme aikana. Unihäiriö sitä vastoin on sairaus, joka vaatii hoitoa.
Unettomuudella tarkoitetaan toistuvaa vaikeutta nukahtaa, vaikeutta pysyä unessa, liian varhaista heräämistä aamulla tai huonolaatuista yöunta tilanteessa, jossa henkilöllä on mahdollisuus nukkua.
Unettomuushäiriöllä tarkoitetaan sairausasteista unettomuutta. Siihen liittyy haittaa aiheuttava valveenaikaisen toimintakyvyn heikentyminen. Nukkumisvaikeuksia tulee ilmetä vähintään 3 kertaa viikossa vähintään yhden kuukauden ajan. Kolme kuukautta jatkunut unettomuushäiriö tarkoittaa tilanteen kroonistumista.
Melenkiintoinen kysymys kuuluukin, miten on mahdollista toipua silminnähden vaikeasta unettomuushäiriöstä 1–4 yössä?
∗∗∗
Olen havainnoinut ja tutkinut psykiatrisessa osastohoidossa olleiden nuorten, ikähaitari 13–16-vuotta, univaikeuksia. Päätelmäni perustuvat noin viiteensataan vapaamuotoiseen ja useimmissa tapauksissa strukturoituun haastatteluun sekä havainnointiin lähes kahden tuhannen yön ajalta klo 21–8 välisenä aikana.¹
Vuodeosastolle saapuvalla nuorella on mielenterveydellisiä ongelmia, joihin univaikeudet jo sinänsä usein liittyvät. Silti tässä kohden on syytä pitää mielessä se mahdollisuus, että univaikeudet voivat esiintyä riippumatta olemassa olevista mielenterveydellisistä ongelmista.
Ei ole uskottavaa, eivätkä havaintoni tue sitä, että osastohoitoon saapuminen olisi itsessään niin merkittävä psykiatrinen hoitotoimenpide, jonka ansiosta lähetetiedoissa vaikeaksi arvioitu unettomuushäiriö korjaantuisi. Ratkaisun on oltava toisaalla.
Esittelin tuloksiani konstekstuaalisuuden eli tilannekohtaisuuden merkityksestä univaikeuksissa nuorisopsykiatrian unikoulutuksessa tänä keväänä. Tulokset ovat olleet varsin yllättäviä ja osin ristiriitaisia yleisen, nuorten nukkumista ja univaikeuksia koskevan tiedon kanssa.
∗∗∗
Kuinka siis on mahdollista, että aiemmin mainitut diagnostiset kriteerit täyttävä, krooniseksi pitkittynyt unettomuushäiriö voi psykiatrisella vuodeosastolla korjaantua hämmästyttävän useassa tapauksessa 1-4 yön aikana?
Ja tässä tulee merkittävä täsmennys: ainoat toimenpiteet ovat nukkumaanmeno- ja heräämisajankohdan määrittäminen sekä puhelimen käytön rajoittaminen yön ajaksi. (Lääkitystä ei välttämättä tarvita, tästä tarkemmin lopussa.)
Alustava johtopäätökseni on, että tällainen, mahdollisesti jopa vuosia kestänyt tila tulisi pikemmin tulkita tilannekohtaiseksi eli kontekstuaaliseksi unettomuudeksi kuin pitkäaikaiseksi unettomuushäiriöksi.
∗∗∗
Kun kyse on kontekstuaalisista univaikeuksista, selitys on tavallisesti siinä, että nuori on kotona ollessaan valvonut öisin omasta tahdostaan ja nukkunut päiväaikaan. Vuorokausirytmi on siis päälaellaan, ja nukkuminen tapahtuu epäsäännöllisinä aikoina.
Nämä valinnat johtavat helposti siihen, että vaikka halu rytmin korjaamiseen myöhemmin ilmaantuisi, ei nukahtaminen enää onnistu toivottuna, joko aikaisempana tai säännöllisenä ajankohtana.
Aiemmin tehtyjen valintojen pohjalta kehittynyt nukahtamisvaikeus aiheuttaa merkittävää haittaa ja vaikuttaa laajasti arkielämän toimiin, kuten koulunkäyntiin ja sosiaaliseen elämään. Kasvaneesta ongelmasta muodostuu pitkäaikainen ja hankala, joka useassa tapauksessa on kuitenkin mahdollista hoitaa edellä mainituilla rajoituksilla, mikä selventää häiriön luonteen kontekstuaaliseksi.
∗∗∗
Nuorten univaikeuksia hoidetaan psykiatriassa myös muiden lääkkeettömien keinojen avulla, ja tarvittaessa lääkityksellä. Lääkkeistä yleisin on melatoniini.
Miksi melatoniinia käytetään, mikäli univaikeudet korjaantuvat niin helposti kuin edellä esitin? Se johtuu siitä, että eräillä nuorilla unen saantia voidaan tästä huolimatta helpottaa pimeähormonilla, sillä kuten tiedetään, iänmukainen melatoniinin erityshuippu on todennäköisesti myöhentynyt. Melatoniinia voidaan siis käyttää edellä mainittujen nukkumaanmenoon liittyvien rajoitusten lisäksi, mutta se ei suinkaan ole tai olisi kaikissa tapauksissa välttämätöntä.
∗∗∗
Nuorten univaikeuksien syiden selvittäminen ja niiden asianmukaisen hoidon määrittäminen ei ole helppoa eikä yksinkertaista. Oikeiden kysymysten esittäminen niin nuorelle itselleen kuin hänen vanhemmilleen ei aina tuota todenmukaista kuvaa univaikeuksien laadusta ja syistä.
On mahdollista, että kroonistuneelta vaikuttava vakava-asteinen unihäiriö on periaatteessa helposti hoidettavissa, mutta käytännössä vaikeaa, sillä nuoren elinympäristö, jossa univaikeudet ovat kehittyneet, ei muutu toiseksi vastaanotolla käynnin tai vuodeosastolla vietettyjen viikkojen seurauksena. Kontekstin vaihtuessa entisenlaiseksi saavutettu hyöty voi pian kadota. Toivoa silti on.
VIITTEET
1. Potilaspaikkamäärä huomioiden kyse on yli 16.000 havaintokerrasta. Havaintoja ei ole systemaattisesti tilastoitu.