Sosiaali- ja terveysalalla työskenteli vuoden 2013 tietojen mukaan hieman alle 400 000 henkilöä, joka on noin 15 prosenttia Suomen työllisestä työvoimasta.1 Valtaosa alalla työskentelevistä tekee vuorotyötä, ja etenkin yötyö on liitetty moniin terveysriskeihin ja sairauksiin. Esittelen tutkimuksen, jonka mukaan unen lyhentyminen ja lievät univaikeudet olivat hoitoalan ammattilaisten kohdalla hyvin yleisiä. Unen määrä oli ajoittain jopa hälyttävän alhainen.
Kati Karhulan väitöstutkimuksen2 kohteena olivat kolmivuorotyötä tekevät hoitoalan ammattilaiset. Tavoitteena oli tutkia työstressin yhteyksiä uneen sekä psykofysiologiseen kuormittumiseen ja palautumiseen. Rajaan tarkasteluni yksinomaan yövuoroihin liittyviin tekijöihin ja unen määrään niiden aikana. Lopussa on ajatuksia siitä, mitä vuorotyössä ja nukkumisessa tulisi huomioida etenkin yövuoroja tehtäessä.
∗∗∗
Karhulan tutkimuksessa tarkasteltiin kolmen viikon mittaista ajanjaksoa, johon sisältyi keskimäärin 2,5 yövuoroa hoitajaa kohden. Kyselykaavakkeiden lisäksi unen laatua kartoitettiin mittaamalla unta liikeanturilla ja vireystilaa kännykkäsovelluksella. Henkilökohtaiseen unipäiväkirjaan merkittiin muun muassa kofeiinin ja unilääkkeiden käyttö sekä oma arvio nukutusta ajasta ja unen laadusta.
Seuraavassa taulukossa esitetään keskimääräinen unen pituus ja vaihteluvälit koko mittausjakson aikana, eri työvuorojen yhteydessä ja vapaapäivinä. Korkean (high job strain) ja matalan (low job strain) työstressin ryhmien tulokset näkyvät erillisinä.
Unen määrä yövuorojen jälkeen osoittautui erittäin alhaiseksi. Korkean stressitason ryhmässä nukuttiin keskimäärin 4 tuntia 12 minuuttia ja matalan stressitason ryhmässä keskimäärin 4 tuntia 35 minuuttia. Valitettavasti vaihteluväli (min–max) on vielä karumpaa luettavaa. Karhula huomauttaa, että nukuttu aika saattaa todellisuudessa olla vielä lyhyempi, sillä tutkimuslaitteisto on eräissä aiemmissa mittauksissa yliarvioinut nukutun ajan pituutta.3
∗∗∗
Vaihteluväli unen kestossa yövuorojen jälkeen on huomattavan laaja: 13 minuuttia – 7 tuntia 40 minuuttia (matalan stressitason ryhmä). Alimmillaan määrä on hälyttävän alhainen, kun taas toisessa ääripäässä unen pituutta voi pitää hyvänä. Tietääkseni ei kuitenkaan ole perusteita uskoa, että vähiten nukkuva henkilö on aina yksi ja sama kuten ei myöskään eniten nukkuva henkilö. Tilanteet vaihtelevat ja unen pituus sen mukaan. Tästä alempana tarkemmin.
∗∗∗
Työyhteisössä, jossa työskentelen, tehdään kolmivuorotyötä, joten nukkumista käsittelevä aihe on kiinnostava ja läheinen. Tutkimuksessa todettu unen keskimääräinen pituus erityisesti yövuorojen jälkeen on herättänyt keskustelua, sillä moni ei tunnista siitä itseään. Päätin katsoa asiaa tarkemmin, sillä koetun ristiriidan taustalla saattaa kuitenkin olla monelle yötyön tekijälle tuttuja seikkoja. Kati Karhula on ystävällisesti kertonut tutkimuksen taustatekijöistä ja auttanut tilastojen tulkinnassa. Mahdollisista virheistä vastaan tietenkin itse.
∗∗∗
Aiemmin julkaisemattomien frekvenssitietojen mukaan lähes 60 % yövuoroista oli yhden tai kahden yön mittaisia:
Peräkkäisten yövuorojen lukumäärällä on vaikutus yötyöhön sopeutumisen lisäksi myös nukkumisessa käytettyyn strategiaan.
Kun yövuorot ovat peräkkäin, niiden välissä pyritään usein nukkumaan joko yhtäjaksoisesti niin pitkään kuin mahdollista tai kahdessa tai useammassa erillisessä jaksossa niin paljon kuin mahdollista (lohkottu uni, eng. segmented sleep).
Yövuoron päättyessä tilanne on toinen, sillä tavallisesti vain lyhyen vapaan jälkeen palataan päivävuoroon. Vuorokausirytmi on kyettävä nopeasti normalisoimaan, joten yövuoron tai yövuorojen päättymisen jälkeisenä aamuna nukutaan joko hyvin lyhyen aikaa, esimerkiksi 2–4 tuntia, tai äärimmillään ei lainkaan.
Tutkimuksessa havaittua unen keskimääräistä pituutta yövuorojen jälkeen (k.a. 4 tuntia 23 minuuttia, ensimmäinen taulukko) laskee uskoakseni ensinnäkin tarve rytmin korjaamiseen nopeasti. Karhulalta saamani tiedon mukaan unipäiväkirjassa ei erikseen kysytty, rajoittivatko koehenkilöt unen pituutta tarkoituksella viimeisen yön jälkeen. Laaja vaihteluväli unen kestossa saattaisi viitata juuri siihen.
∗∗∗
Merkittävin unta lyhentävä tekijä yövuorojen yhteydessä ei kuitenkaan ole tietoisesti valittu nukkumisstrategia, vaan taustalla olevat fysiologiset syyt. Nukkumaanmenoajan huomattava siirtäminen päivässä tai kahdessa ensin yhteen suuntaan ja sen jälkeen nopeasti takaisin ei ole realistista, sillä sopeutuminen uuteen rytmiin vaatii pidemmän ajan. Valvomisesta johtuvasta väsymyksestä huolimatta riittävän ja hyvälaatuisen unen saavuttaminen päiväaikaan 1–2 yövuoron jälkeen ei onnistu, sillä vuorokausirytmi ei tue sitä.
Keskustelussa yötyötä tekevien parissa käy ilmi, että tämä on hyvin tuttu ilmiö etenkin silloin, kun yö- ja päivävuorojen kierto on nopeaa. Unipäiväkirjan pitäminen saattaisi silti tuottaa ikävän yllätyksen nukutun ajan suhteen, mutta myös ohjata korjauksiin nukkumisen strategioissa.
∗∗∗
Unen määrä henkilöä kohden oli tutkimuksen aikana keskimäärin 6 tuntia 48 minuuttia vuorokaudessa, kun vapaapäivät otettiin huomioon ja ilman vapaapäiviä selvästi alhaisempi. Kaiken kaikkiaan kolmivuorotyötä tekevä elää jatkuvassa univajeessa. Lyhentynyt keskimääräinen unen pituus (31 %) ja usein koettu jokin univaikeus (68 %) olivat yleisiä tutkittavien joukossa.4
Univajetta kasvatti tutkimuksen aikana myös se, ettei osa koehenkilöistä nukkunut lainkaan, esimerkiksi ei lyhyitä päiväuniakaan, ennen ensimmäistä yövuoroa.
∗∗∗
Miten työnkuormitukseen ja työssä jaksamiseen voisi vaikuttaa? Karhula ehdottaa unen riittävää määrää, ergonomista työvuorosuunnittelua ja taaksepäin kiertävän vuorojärjestelmän välttämistä.5
Taaksepäin kiertävän järjestelmän keskeisenä tuntomerkkinä on, että iltavuoron jälkeen seuraa (useimmiten) aamuvuoro. Karhulan mittauksissa unen kesto jäi tällöin toiseksi alhaisimmaksi (quick returns).
Yksi esimerkki vastakkaisesta, eteenpäin kiertävästä vuorojärjestelmästä on niin sanottu 222-malli. Siinä kolmivuorotyössä kahta aamuvuoroa seuraa kaksi iltavuoroa, jonka jälkeen on kaksi yövuoroa. Tämän jälkeen on vapaapäivien vuoro. Eteenpäin kiertävät työvuorot vaihtuvat siis aina myöhemmin alkaviin vuoroihin. Eräässä tutkimuksessa 88 % osanottajista halusi vuoden kokeilun jälkeen jatkaa tässä mallissa.6
Valitettavasti malli, jossa työvuorot vaihtuvat aina aikaisemmin alkaviin vuoroihin, on tietääkseni suositumpi hoitohenkilökunnan keskuudessa, syynä lienee haluttomuus palata vapaapäivien jälkeen suoraan aamuvuoroon. Tutkimustiedon valossa asia kannattaisi mielestäni miettiä uudelleen.
Työnantajilta Karhula kaipaa panostusta hoitoalan organisointiin, työaikojen suunnitteluun ja työssä viihtymiseen. Vuorotyöntekijän itsensä pitäisi Karhulan mukaan elää mahdollisimman säännöllistä elämää ja noudattaa terveitä elämäntapoja.
HS:n haastattelussa Karhula toteaa, että hoitajat elävät jo nyt terveemmin kuin muut, esimerkiksi tupakointi on vähäistä ja liikuntaa harrastetaan vähintään kolme kertaa viikossa. Tämän lisäksi vuorotyötä tekevien on kiinnitettävä huomiota riittävään unen saantiin. Päivä- ja viikko-ohjelmaan on varattava aikaa nukkumiseen, sillä stressi ja uni ovat vastinkappaleet: ”Kun nukkuu huonommin, sietää vähemmän kuormitusta. Ja kun on stressaantunut, uni muuttuu monesti katkonaisemmaksi ja heikkolaatuisemmaksi.”7
∗∗∗
Raskaassa työssä jaksamisen lisäksi tavoitteena tulee olla myös omasta terveydestä huolehtiminen. Mikäli koettuja univaikeuksia on seitsemällä hoitajalla kymmenestä ja univaje on jatkuvaa, hoitoalalla ei kaikki ole kunnossa.
Oma ohjeeni yötyötä tekeville alasta riippumatta on sama kuin Karhulalla: nukkumiseen ja lepäämiseen on varattava riittävästi aikaa. Käytännössä arki on siis järjestettävä yövuorojen ajaksi sellaiseksi, että unen tarve tulee tyydytettyä, mikä saattaa vaatia rajoittamaan totuttuja tapoja ja menoja.
Mikäli yövuoroja on useita peräkkäin, unen riittävä määrä ei ole alhaisempi kuin mitä nukkuisi vapaapäivänä. Tavoitteena on virkeä olo, ei jatkuvasta väsymyksestä kärsiminen ja sen seurauksille altistuminen.
Samalla on hyvä muistaa, ettei varsinkaan rytmin nopea muuttaminen onnistu usein kovin hyvin, joten itseä ei ole aihetta syyllistää, mikäli unen kesto jää alle tavoitteen. Silti toimiva keino unen pidentämiseen saattaa löytyä sen jaksottamisesta. Mikäli uni keskeytyy eikä uudelleen nukahtaminen onnistu lyhyen ajan sisällä, vuoteesta kannattaa nousta ylös ja antaa väsymykselle uudelleen aikaa kasvaa, jolloin nukahtaminen voi myöhemmin onnistua toistamiseen. Tällöin noudatetaan niin sanotun lohkotun unen mallia.
Yhdessä jaksossa nukkumista on kuvattu teollistuneen yhteiskunnan uneksi, mutta mikään ei estä nukkumista kahdessa tai useammassa jaksossa. Myös lyhyet torkut ja lepääminen auttavat jaksamaan ja ovat suositeltavia.*
LÄHTEET
Karhula, Kati: Association of job strain with sleep and psychophysiological recovery in shift working health care professionals. Suomen Yliopistopaino Oy, 2015. (latauslinkki)
VIITTEET
1. Sosiaali- ja terveysala. Työterveyslaitoksen verkkosivu 15.3.2015.
2. Karhula 2015.
3. Karhula emt. s. 103.
4. Karhula emt. s. 6.
5. Työterveyslaitoksen verkkosivu ”TtM Kati Karhula väittelee 6.3. vuorotyötä tekevien hoitoalan ammattilaisten työstressistä ja univaikeuksista”.
6. Toisen käden lähde. Kts. Työterveyslaitoksen verkkosivu Työaikamallin muutos kolmivuorotyössä (222-malli).
7. ”Stressi vie vuorotyöläisen yöunet – tutkija kertoo, miten stressiä voi torjua”. Helsingin Sanomien verkkosivu 18.4.2016.
KIITOKSET
* MH graafisesta avusta.