Kulttuurissamme näkyy tällä hetkellä vahvana terveellisten elämäntapojen korostaminen, ainakin puheen tasolla. Paradoksaalisesti unen määrästä ja laadusta ollaan samanaikaisesti valmiita tinkimään. Tämä näkyy sekä nuorten että aikuisten kohdalla, mahdollisesti lapsienkin.
Ilmiö asettaa haasteita unettomuuden määrittelyssä perinteisesti käytetyille kriteereille ja syiden analyysille. Unettomuuden päivitetty Käypä hoito -suositus vastaa haasteeseen osittain.
∗∗∗ TIETO JA ARVOT ∗∗∗
Tieteellisen tiedon määrän huikea lisääntyminen kehittyneissä länsimaissa on ajallemme tyypillistä. Vaikka tutkimustulokset eivät sellaisenaan kumuloidu yhdeksi isoksi tiedon keoksi, periaatteessa käytössämme on silti ajankohtaisesti parasta mahdollista, tieteellisin menetelmin hankittua tietoa muun muassa terveyteen vaikuttavista tekijöistä. Valitettavasti tieto itsessään ei muuta ihmisen käyttäytymistä eikä sen taustalla vaikuttavia arvoja.
Muokkaamme kulttuuria, mutta kulttuuri muokkaa vastavuoroisesti meitä. Huolimatta siitä, että on olemassa parasta mahdollista ajankohtaista tietoa, ei ole olemassa parhaita mahdollisia arvoja, sillä arvomme ovat sidoksissa senhetkiseen kulttuuriin, jossa elämme. Toisaalta myös tiedon arvostaminen on yksi arvovalinta muiden joukossa, mutta toistaiseksi — niin kauan kuin tiedettä vielä rahoitetaan — pitkäikäinen.
Unen ja nukkumisen kohdalla jännite tiedon ja kulttuuristen arvojemme välillä näkyy siinä, että vaikka lääketieteellinen tutkimustieto kannustaa arvostamaan hyvää yöunta, nykykulttuurimme ohjaa nukkumaan osin päinvastaisen arvomaailman mukaisesti. Tämä erottelu perustuu antropologi Carol Worthmanin analyysiin1, josta kirjoitin .
∗∗∗ UUNEN LAADUN ARVIOIMISESTA ∗∗∗
Unettomuuden määrittelyn näkökulmasta edellä mainittu erottelu herättää uusia kysymyksiä. Sitä ennen unen laadusta ja kokemuksellisuuden merkityksestä.
Tutkimusten mukaan yksilön olisi nukuttava määrällisesti riittävästi ja laadullisesti hyvin, mutta miten tämä määritellään? Unilääketiede on esittänyt ymmärrettävästi väljähkön arvion unen tarpeelle muun muassa iän ja sukupuolen perusteella. Koska unen laatu ei kuitenkaan korreloi sen määrän kanssa, sille on oltava omat kriteerit.
Seikat, joihin tavallisesti kiinnitetään huomiota, ovat nukahtaminen ajassa, jota henkilö ei koe häiritsevän pitkäksi, yöunen katkeamattomuus ja kokemus unen riittävästä määrästä. Myös tunne unen virkistävyydestä kuuluu tähän. Nämä ovat myös unettomuuden määrittelyssä perinteisesti käytetyt kriteerit.
Vaikka subjektiivinen ja objektiivinen arvio, joka saataisiin unilaboratoriossa tehtävien mittausten avulla, unen laadusta saattavat poiketa toisistaan, harva meistä turvautuu unilaboratorioon pelkkää uteliaisuuttaan. Sitä paitsi unettomuus tai huono unen laatu ei tarkoita yksinomaan vaihtelua mittausarvoissa, vaan ensisijaista on se, miten henkilö itse kokee nukkuvansa. Kokemuksellinen osa on unettomuuden arvioimisessa keskeisessä asemassa.
Entä sitten unettomuuden syyt?
∗∗∗ UNETTOMUUDEN KULTTUURI ∗∗∗
Tieteellisen tiedon määrä lisääntyy, ja se saavuttaa periaatteessa yhä laajemman joukon ihmisiä. Lisäksi korostamme puheissa terveyttä ja hyvinvointia, mutta samanaikaisesti nukumme entistä huonommin ja entistä vähemmän.
Arvomaailmasta riippuen unen määrästä tinkiminen saattaa olla hyväksyttyä, mutta se on samalla ristiriidassa (lyhyellä tähtäimellä) virkistymisen tavoitteen ja (pitkällä tähtäimellä) terveysriskien välttämisen kannalta. Kuinka näin on päässyt tapahtumaan?
Mielestäni selitys löytyy kulttuuristamme ja sen tuomista elintavoista, sillä emme koskaan elä umpiossa, jossa vallitsee yksinomaan (lääke)tieteellinen tieto – johon luotan ja josta olen kiinnostunut –, vaan elämme ympäristössä, jossa myös monet muut arvot ja arvostukset, eivät aina kovin järkevät, vaikuttavat käyttäytymiseemme.
Keskeistä on se, etteivät edellä mainitut ristiriidat voi olla vaikuttamatta unettomuuden syiden määrittelyyn: unettomuus tai huonosti nukkuminen ei johdu pelkästään yksilöllisistä fysiologis-psykologista tekijöistä, vaan siinä näkyy myös sen yksilöllisen kulttuurin vaikutus, jonka piiriin kuulumme. Elämme unettomuuden kulttuurissa.
∗∗∗ LOPUKSI: MUUTOS PAREMPAAN ∗∗∗
Unettomuuden syyt eivät siis aina selity erilaisten “sisäsyntyisten” mallien mukaisesti. Joulukuussa 2015 päivitetty unettomuuden Käypä hoito -suositus ottaa tämän selkeästi huomioon, mutta toistaiseksi ainoastaan nuorten kohdalla.
Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kotioloissa univaikeuksista kärsivä nuori nukkuu monissa tapauksissa ongelmitta ympäristössä, jossa nukkumaanmeno- ja heräämisajalle on asetettu rajat ja jossa myös pelaamista ja muuta ruutuaikaa rajataan tarvittaessa. Periaatteessa ympäristön vaihdos saattaisi viitata esimerkiksi niin sanottuun toiminnalliseen unettomuuteen, joka on ehdollistunut kotiympäristöön, mutta uusin Käypä hoito –suositus ottaa esille uutena tekijänä sosiaaliset tavat:
“Nuorten unihäiriön erityispiirteenä on unirytmin viivästymisen myötä ilmaantuva näennäinen unettomuus. Murrosiän kehityksen myötä melatoniinin erityksen lisääntymisen ajankohta viivästyy ja toisaalta syvän unen määrä vähenee, jolloin nuoren nukahtamisajankohta viivästyy ja nukahtamisherkkyys heikkenee. Nuoren on siis helppo valvoa halutessaan erittäin myöhään toisin kuin ennen murrosikää. Myös runsas tietotekniikan ja median käyttö liittyy tavallista myöhäisempään nukkumaanmenoaikaan. [–] Murrosiässä tapahtuvan biologisen vuorokausirytmin viivästyminen ja sitä vahvistavat sosiaaliset tavat on syytä ottaa huomioon, kun arvioidaan nuoren unettomuuden syytä.”2
Edellä huomioidaan näkyvästi biologisten tekijöiden lisäksi kulttuuristen tekijöiden vaikutus nuorten unettomuuden synnyssä ja sen pitkittymisessä. Lasten ja aikuisten osalta tähän ei oteta toistaiseksi kantaa.
LÄHTEET JA VIITTEET
1. Worthman Carol M.: ““. Teoksessa (ed. Mona El-Sheik) Sleep and Development. Familial and Socio-Cultural Considerations. Oxford University Press; 2011.
2. Unettomuuden hoito eri elämänvaiheissa ja erityistilanteissa: Lapset (≥ 6 v) ja nuoret. Unettomuuden Käypä hoito -suositus 2015. Kursivointi JK.