Laura Ertimon kirjoittama ja Satu Kontisen kuvittama Yö — kirja unesta ja pimeän salaisuuksista on toisaalta arvokas tietokirja lapsille, toisaalta koko perheen värityskirja.
Kirjassa on omat lukunsa yölle, pimeälle luonnolle, nukkumiselle, unelle ja uniajalle. Kolme jälkimmäistä lukua muodostavat puolet kirjan sivumäärästä.
Kirjan omalla verkkosivulla kerrotaan sisällöstä seuraavaa:
- Ensin selvitetään, mistä yö johtuu ja kurkistetaan öisen taivaan ilmiöihin: mitä kujeita Kuulla on, mikä on iltatähden valhe ja kuinka Pohjantähti löytyy.
- Pimeässä luonnossa ollaan erilaisten aistien varassa ja tutustutaan yöllä aktiivisten eläinten ja kasvien maailmaan.
- Nukkumista käsittelevässä luvussa pohditaan, miksi nukkuminen on hyvä juttu kaikille ja miten joillain eläimillä on kummallisia tapoja nukkua tosi paljon tai vain puolittain.
- Uni-luku porautuu edelleen auki olevaan kysymykseen siitä, mitä unet oikeastaan ovat (tiesitkö, että opossumit näkevät enemmän unia kuin ihmiset?).
- Lopuksi annetaan tilaa Uniajalle ja toivotetaan tosi monella tapaa hyvää yötä.1
Lukuja täydentää runsas yöllisten muistiinpanojen sarja. Yötä käsittelevissä merkinnöissä kuvataan muun muassa vuorokaudenajan ja vuodenaikojen vaihtelu ja annetaan tapahtumille selitys. Toisessa muistiinpanossa vertaillaan eläinten unen kestoa. Esimerkiksi kirahvi nukkuu vain 2 tuntia, kun taas pytonkäärme viettää unessa 18 tuntia vuorokaudessa. Laura Ertimon laatimissa muistiinpanoissa ei aliarvioida lasten kykyä vastaanottaa monimutkaisiakaan selityksiä luonnon toiminnasta.
∗∗∗
Kuvituksesta vastaava Satu Kontinen kertoo kirjan verkkosivulla halunneensa luoda aukeamalta aukeamalle jatkuvan keskeytymättömän punoksen. Kontisen mukaan se toimii vertauskuvana unelle.
Jos tekstisisältö ja tiedollinen osuus saakin kiitettävän arvion, graafisesta osuudesta on vaikea sanoa samaa. Toisaalla myös se on saanut jopa runsaasti kehuja, mutta valitettavasti joudun ottamaan eriävän kannan. Mustavalkoinen kuvitus rönsyilee läpi kirjan ja tekee siitä rauhattoman. On vaikea sanoa, miten kirjan täyttävät valtavan kokoiset kukat, sienet ja rihmastot ja niin edelleen liittyvät yöhön tai nukkumiseen. Vähempikin olisi riittänyt.
Olen kysynyt aikuisilta kommentteja graafisesta asusta. Sitä on pidetty raskaana, levottomana, pelottavana ja painajaismaisena. On jopa mietitty, voisivatko lapset kokea sen uhkaavana. Kommentoijat työskentelevät nuorisopsykiatriassa, liekö sitten mustetahratesteistä jäänyt ikäviä muistoja vai mikä selittää näinkin yksimielisen näkemyksen.
∗∗∗
Ensimmäinen ajatus kirjan ja sen kuvituksen nähdessäni liittyi niin sanottuihin aikuisten värityskirjoihin. Sen jälkeen ei enää ollut yllätys, kun selvisi, että kustantajalta on ilmestynyt kirjan kumppaniksi tarkoitettu värityskirja, joka sekin on Satu Kontisen kädenjälkeä. Saatan olla väärässä, mutta mittasuhteiltaan valtavien kukkien ja sienien loputtomuus tuntui näin saavan perustelun. Värittäminen toki sinällään on jokaisen oma asia eikä vaikuta arviooni.
∗∗∗
Tietosisällön ja sen esitystavan osalta Yö — kirja unesta ja pimeän salaisuuksista on upea ja antaa vastauksia uteliaan pikkumielen monelle ihmetyksen aiheelle. Ihan tällaisia kirjoja ei ilmesty joka päivä! Valitettavasti puolet kokonaisuudesta sananmukaisesti täyttää rönsyilevä kuvitus, jota aikuiset ovat kuvanneet muun muassa pelottavaksi ja pohtineet, voiko lapsi kokea sen samoin.
Laura Ertimo ja Satu Kontinen: Yö — kirja unesta ja pimeän salaisuuksista. Myllylahti 2016.
VIITTEET
1. http://maanjamerentarinat.fi/
Kirjoittaja täällä hei! Onpa hienoa lukea myös unialan ammattilaisen kommentti kirjastamme. On myös ilo kuulla, että kirja miellyttää sisällöllisesti – olen toki pyrkinyt mahdollisimman laadukkaaseen tietosisältöön. Kuvituksen osalta en malta olla avaamatta hieman taustoja. Meillä oli kirjaa tehdessämme kantavana ajatuksena (itse kokemamme) lapsiperhearki: siis se, että yöstä, pimeästä ja nukkumaan menemisestä puhutaan tosi paljon ja toisaalta se, että sekä mun että Satun perheissä aikuinen lukee lapsille joka ilta (hämärässä valossa tihrustaen). Lastenkirjat ovat kuvitukseltaan yllättävän samankaltaisia ja suurissa määrin nautittuina puuduttavia, varsinkin kuvia katseleville ääneen lukeville aikuisille. Satu halusikin tehdä kuvituksen, jossa on toisaalta tutkittavaa lapselle ja toisaalta lisätasoja aikuiselle. Sellainen lukija (vähän isompi lapsi tai aikuinen), jolle kuvitus kolahtaa ja joka haluaa siihen uppoutua, on luvassa hauskoja oivalluksen hetkiä, sillä yhteyksiä ja tietosisältöä on itse asiassa pintaa enemmän. Hennolla fontilla kirjaillut latinankieliset lajinimet eivät ole tuulesta temmattuja: kaikki kuvien hahmot perustuvat teksteihin. Niinpä Venus-artikkelia kuvittaa planeetan vanhana symbolina käytetty kukka, siellä täällä kasvavat sienet ovat pimeässä hohtavia mesisieniä jne. Otimme kyllä tietoisen riskin rikkoessamme kuvitusnormeja, ja on varmaa ettei mustavalkoisuus miellytä kaikkia lukijoita ja epäilemättä joku voi pitää sitä pelottavanakin. (Tässä kohdassa on mainittava tekijöiden kirjallisesta uhmaiästä, emme halua kulkea ihan samoja latuja kuin kaikki muut, vaikka se oma latu sitten johtaisikin välillä metsän puolelle. Varsinkin lasten tietokirjallisuuden saralla kun todella kaivataan uusia tuulia.) Sen sijaan on virhetulkinta ajatella, että kuvitusta olisi tehty värityskirja mielessä – se keksittiin tehdä kuvituksen valmistuttua. Niin, ja mustavalkoisuudella haettiin tasapainottavaa rauhaa verrattuna väri-iloitteluihin, mutta kai niissä mustetestinkin voi nähdä 🙂 .
Hei Laura ja kiitos lisätiedoista! En osaa esittää aiheesta uusia ajatuksia näin pian kirjoitukseni jälkeen, mutta kirjanne verkkosivun perusteella ymmärsin, että olitte tietenkin tehneet täysin tietoisia valintoja tekstin ja ulkoasun – pitäisi tietenkin puhua lyhyesti vain kirjastanne – suhteen. Uudet ladut ovat aina hyviä 🙂