uni ja nukkuminen | unettomuus ja unihäiriöt | unettomuuden hoito
Kulttuurissamme näkyy tällä hetkellä vahvana terveellisten elämäntapojen korostaminen, ainakin puheen tasolla. Paradoksaalisesti unen määrästä ja laadusta ollaan samanaikaisesti valmiita tinkimään. Tämä näkyy sekä nuorten että aikuisten kohdalla, mahdollisesti lapsienkin.
Saattaisimme kenties sanoa, että se, miten nukumme, on yleispätevä tapa nukkua, ja että sehän on vieläpä itsestään selvää. Antropologi Carol Worthmanin tutkimus kuitenkin kyseenalaistaa sen, että tämä “itsestään selvyys” pitäisi paikkansa silloin, kun nukkumista tarkastellaan omaa kulttuuriympäristöämme laajemmin.
Nukkumiskäytäntöjen ja nukkumisen erityispiirteiden vertailu eri kulttuurien välillä kertoo meille paljon omasta nukkumisestamme. Vertailu saattaa paljastaa, ettei unen fysiologiaa lukuun ottamatta ole olemassa universaalia mallia ihmisen nukkumiselle. Toisin sanoen niin sanotun normaalin nukkumisen käsite muodostuisi tällöin kyseenalaiseksi.
Unettomuus ja muut uniongelmat ovat paitsi lukuisia yksilöitä koskeva ongelma myös yhteiskunnallinen ongelma, sillä unettomuuteen liittyvä henkinen ja fyysinen uupumus ja mahdolliset muut sairaudet kuormittavat ainakin epäsuoraan meitä jokaista.
Unitutkimus on hyvin monialainen kenttä, esimerkkinä siitä tällä kertaa historiallinen ja arkeologinen tutkimus. Laura Nissinin tuoreessa väitöskirjassa tarkastellaan nukkumistapoja ja nukkumiseen käytettyjä tiloja antiikin Roomassa, mutta käsittelen nyt ainoastaan unen määrää tämän aikakauden arvomaailmassa.
Voiko nykyihmisen unen tarvetta ja nukkumista yleisemmin arvioida sen perusteella, miten esiteollisen aikakauden ihminen nukkui?