HYKS nuorisopsykiatrian unikoulutus 12.3.2018 (osa 1)

Nuorten unettomuus: hoidon keinot nuorisopsykiatriassa 2 -koulutustapahtumaan osallistui lähes 170 henkilöä.

Tämänkeväinen HYKS nuorisopsykiatrian unikoulutus herätti ennakoimattoman suurta mielenkiintoa, ja paikat varattiin nopeasti. Videoyhteys mahdollisti lisäsalin käytön, mutta valitettavasti emme silti kyenneet vastaamaan kysyntään riittävästi.

Julkaisen raportin koulutuksesta kahdessa osassa, tässä siis ensimmäinen.

∗∗∗

Iltapäivän ensimmäinen jakso koostui seuraavista esityksistä:

Urrila: Uneton nuori – potilastapaus; Partonen: Vuorokausirytmin puutos; Fredriksson: Assertiivisuus nuorten ja vanhempien välisessä vuorovaikutuksessa.

Poimin muutamia kohtia kustakin esityksestä. Luentomateriaali, mikäli sen julkaisemiseen on lupa, näkyy linkkinä kunkin kohdalla.

∗∗∗

Anna Sofia Urrila kuvasi unettoman nuoren potilastapausta vaihe vaiheelta. Nuoren ongelmat alkoivat 7. luokan syksyllä satunnaisina univaikeuksina. Esitiedoissa ei ollut mitään hälyttävää, eivätkä laboratoriotutkimukset ja lääkärin suorittama somaattinen tutkimus myöskään osoittaneet muuta. Nuoren psyykkinen vointi oli vakaa, kunnes 7. luokan keväällä alkoi ilmetä ajoittaisia ahdistuskohtauksia huonosti nukutun yön jälkeen. Niitä esiintyi erityisesti maanantaiaamuisin ennen kouluun lähtöä. Pian poissaolot koulusta alkoivat.

Univaikeudet näyttäytyivät pitkänä, tunteja kestävänä nukahtamisviipeenä ja tunteena siitä, ettei ole juuri nukkunut yön aikana. Vähitellen univaikeudet kroonistuivat, ja niihin sisältyi ajatusvääristymiä ja ylimitoitettuja pelkoja unettomuuden haittavaikutuksista. Esimerkkinä ensin mainitusta voisivat olla ”en ole nukkunut viikkoon” ja ”olen huono ihminen, kun en saa unta”, ja jälkimmäisestä ”en ikinä pääse koulusta läpi” ja ”kuolen, jos en pian saa nukuttua”.

Yllä oli tilanteen kuvaus ja alla on kaavio asioista, joita nuorten uniongelmien selvittelyssä tulisi ottaa huomioon.

Kaaviossa esitetään osa-alueita, jotka nuorten uniongelmien selvittelyssä on syytä käydä läpi. Niitä ovat mm. muun perheen merkitys, miten unetonta nuorta tulisi ja miten ei tulisi tutkia, hoidon pulmakohdat, yhteys psykiatrisiin häiriöihin.
Anna Sofia Urrila 2018

 

 

 

 

 

 

 

 

Urrilan mukaan nuorten uniongelmien selvittely on laaja-alaista ja työlästäkin. Se perustuu nuoren ja vanhempien haastatteluun, jossa huomioidaan ei vain nuoren, vaan koko perheen vuorokausirytmi, nukkumistottumukset ja muut olennaiset tekijät.

Pyrkimys on syyn mukaiseen hoitoon, jossa myös uniongelman ja psyykkisen häiriön väliseen noidankehään pyritään vaikuttamaan. Urrilan mukaan lähes kaikille voi suositella uni–valverytmin säännöllistämistä ja unenhuolto-ohjeita.

Anna Sofia on vakiokasvo koulutuksissamme, ja hän tuo sinne näkemyksiään sekä nuorisopsykiatrina että unitutkijana, mikä on harvinainen yhdistelmä. Kiitos Anna Sofia panoksestasi tänäkin vuonna!

∗∗∗

Timo Partonen käsitteli vuorokausirytmin puutokseen liittyviä tekjöitä (Partonen). Vuorokausirytmi ei milloinkaan puutu, mutta se muuttuu helposti eri tekijöiden vaikutuksesta. Elimistön sisäinen kello, joka luo vuorokausirytmit ja on siinä mielessä eräänlainen (koko orkesteria johtava) kapellimestari, saa ulkoiset aikamerkit valon ja pimeyden vaihtelusta. Melatoniini, ”pimeähormoni”, alkaa erittyä vain, jos on pimeää.

Sisäinen kello voi jätättää, mikä tulee esille erityisesti murrosiässä. Lisäksi jokaisella on oma kronotyyppi, jonka ääripäitä ovat toisaalta illanvirkku, aamuntorkku ja toisaalta aamunvirkku, illantorkku.

Tutkimuksissa on havaittu, että kaikki terveysriskit kasaantuvat illanvirkuille: esimerkiksi masennus, verenpainetauti, 2-tyypin diabetes ja selkäsairaudet vain muutamia mainitakseni. Lisäksi epäterveellinen ruokavalio ja tunnesyöminen, tupakointi, liiallinen alkoholin käyttö ja niukka liikunta ovat enemmän illanvirkkujen ongelmia. Mielenkiintoista on myös se, että illanvirkkuus ennakoi esimerkiksi huonompaa opintomenestystä ja runsaampaa päihteiden käyttöä, ei niinkään toisinpäin!

Yksi Partosen esittämä aihealue koski unettoman potilaan hoidon periaatteita. Alla olevassa kuvassa on seitsemän kohtaa, joita hän halusi painottaa. Kaksi keskeistä elementtiä näkyvät tummennettuina.

Tärkeimmät kohdat: keskeistä on hyvä hoitosuhde eikä unettomuuden hoito saa jäädä vain unilääkereseptin määräämiseksi tai uusimiseksi.
Timo Partonen 2018.

Lainaan tähän Partoselta myös toisen kuvan, joka käsittelee riittävän mittaisen yöunen turvaamista. Siinä on varmasti myös monelle meille läsnä olleille, unesta jo entuudestaan kiinnostuneille, tarpeellisia ohjeita.

Arvosta unta; varaa yöunelle tarpeeksi aikaa; huomaa, että kiire on unelle haitaksi; raivaa iltapainotteisuus pois sosiaalisesta lukujärjestyksestäsi; muista, että valo ja rasittava liikunta illalla estävät nukahtamasta.
Timo Partonen 2018.

Timo Partonen on itselleni tutuin nimenomaan vuorokausirytmiä koskevista tutkimuksistaan, ja hänen kooltaan pieni, mutta elegantti ja informatiivinen kirjansa ”Valosta aikaa” (Kustannus Oy Duodecim, 2012) on usein käyttämäni tietolähde. Kiitos Timo!

∗∗∗

Jorma Fredrikssonia oli pyydetty käsittelemään vanhempien ja heidän lastensa keskinäistä vuorovaikutusta sillä ongelmanasettelulla, että asioista sopiminen ei kotona onnistu (Fredriksson). Tyypillinen esimerkki tänä päivänä on sopiminen nettiin, pelaamiseen ja puhelimen käyttöön kuluvasta ajasta.

Kognitiivis-behavioraalisessa vanhempainohjauksessa vanhemman on rakennettava myönteistä yhdessäoloa, osoitettava kiinnostusta ja osattava antaa myönteistä palautetta lapselleen ennen rajojen asettamisen oppimista ja kehittämistä.

Alla olevassa kuvassa on kolme vuorovaikutusmallia. Ensimmäisessä, passiivisessa mallissa toinen osapuolista ei suoraan ilmaise omia toiveitaan tai vähättelee niitä. Näin hän välttää epämukavia tilanteita, mutta samalla myös vastuuta. Tämä herättää toisissa kielteisiä tunteita eikä henkilö lopulta onnistu siinä, mitä on tavoitellut.

Aggressiivisessa mallissa toinen osapuoli pitää kiinni omista, kenties kuvitelluista, oikeuksistaan, mutta samalla jättää huomiotta toisen osapuolen oikeudet ja toiveet, mielipiteet ja halut. Henkilön tavoitteena on hallinta. Mikäli tämä johtaa haluttuun lopputulokseen, tapahtuu se toisen osapuolen kustannuksella, ja saa aikaan pelkoa, epäluottamusta ja kokemuksen nöyryytetyksi tulemisesta. Konflikti uusiutuu myöhemmin, sillä alistettu osapuoli hakee tasoitusta.

Assertiivisen mallin mukaisessa vuorovaikutuksessa vältetään vihjailevaa tai uhkailevaa tapaa viestinnässä, minkä ansiosta toinen osapuoli tuntee olevansa arvostettu ja huomioitu. Osapuolet tuntevat luottamusta toisiinsa ja kokevat voivansa ilmaista itseään vapaasti. Koska kyseessä ei ole kilpailu siitä, kumpi voittaa, tavoiteltu lopputulos tyydyttää lopulta molempia.

Passiivisessa mallissa osapuoli ei sano, mitä ajattelee tai vähättelee sitä. Hän toivoo, että joku arvaa, mitä hän haluaa, ja hän haluaa miellyttää ja olla pidetty. Aggressiivisessa mallissa osapuoli sanoo, mitä haluaa ja mitä ajattelee, mutta toisia loukaten. Hänen äänensä on kova ja vaativa tai än on täysin hiljaa. Katse on tuijottava. Hänen tavoitteensa on hallita. Assertiivisessa mallissa osapuoli sanoo selvästi, mitä ajattelee, mutta tekee sen huomaavaisesti. Hän kuuntelee tarkasti ja katsoo kohti, mutta ei tuijota. Hänen tavoitteensa on kommunikoida ja olla huomioonotettu.
Jorma Fredriksson 2018.

Kutsu ongelmanratkaisuprosessiin on keskeinen käsite assertiivisessa vuorovaikutusmallissa. Käytännön esimerkkinä käy tässä lapsen huoli siitä, ettei saa pelata niin paljon kuin haluaisi, ja vanhemman huoli siitä, että pelaaminen syö aikaa yöunelta. Assertiivisen mallin mukaisesti toimiva aikuinen ei määrää lasta luopumaan toiveestaan, mutta ei myöskään itse luovu omastaan. Tämä johtaa ongelmanratkaisuprosessiin, jonka tavoitteena on paitsi ratkaista puheena oleva huolenaihe, myös opettaa lapselle ajanhallintaa, toiminnanohjausta, neuvottelu- ja kommunikointitaitoja sekä ongelmanratkaisua.

Ongelmanratkaisuprosessi vaatii vanhemmalta sitkeyttä, sillä ongelmat eivät useinkaan ratkea ensi istumalta. Keskustelua jatkamalla prosessi pidetään hengissä, ja juuri keskustelun jatkaminen opettaa lapselle edellä mainittuja taitoja. Samalla se kannustaa vanhempaa olemaan rakentavalla tavalla sitkeä.

Fredriksson oli kouluttajista ainoa, joka ei suoraan työskentele uniongelmaisten parissa tai tee unitutkimusta, mutta kuten lausumattomana lähtökohtana olikin, hän kykeni katsomaan asiaa tässä mielessä ulkopuolisen näkökulmasta. Saimme paljon uutta työhömme, mutta mahdollisesti myös sen ulkopuolelle. Kiitos Jorma!

∗∗∗

Jälkimmäinen osa koulutusta käsittelevästä raportista ilmestynee viikon kuluessa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *