Painajaiset 1: aivot luovat tarinoita

UNIRESEPTI / Johannes Kajava
UNIRESEPTI / Johannes Kajava
Painajaiset 1: aivot luovat tarinoita
Loading
/

Käsittelen tulevassa kirjoitussarjassa painajaisia perustuen Nils Sandmanin viime vuoden lopulla ilmestyneeseen väitöskirjaan.

 

Ennen kokeellista haastattelututkimusta, jossa Sandman selvitti painajaisten yleisyyttä ja niiden vaikutusta hyvinvointiin, hän oli asettanut työlleen tieteen- ja mielenfilosofiset kriteerit. Koen suurta mielenkiintoa kirjoittaa näistä aiheista, joten pidelkää kiinni, mielenfilosofinen matka alkaa!

∗∗∗

Aluksi muutama sana ympäröivästä maailmasta. Olen nimittäin vakuuttunut siitä, että on olemassa meistä riippumaton todellisuus. Tarkoitan, että ympäröivä maailma kaikkine asioineen ja tapahtumineen ei katoa, vaikka suljemme silmämme, vaivumme uneen tai kuolemme. Maa kiertää Aurinkoa tekemisistämme tai tekemättä jättämisistämme huolimatta eikä tuoli, jolla satun istumaan, katoa altani.

Mikäli edellinen väittämä kuulosti suorastaan itsestäänselvyydelle, niin ei silti ole. Kuvaavan esimerkin tähän tarjoaa Maan ja Auringon keskinäinen liike. Kun katsomme taivaalle, Maa ei suinkaan näytä kiertävän Aurinkoa, vaan juuri toisinpäin. Tästä huomiosta syntyi fenomenologinen tulkinta meitä ympäröivästä maailmasta, jolle tunnetuimman muotoilun antoi saksalainen filosofi Edmund Husserl (1859–1938). Lähtökohtana on havainnon ja tiedon subjektiivisen luonteen korostaminen: tosiaan, kun taivaalle katsoo, aurinkohan se liikkuu. Voi siis päätellä, ettei tieteen tulkinta todellisuudesta ole yhtä kuin kokemamme todellisuus fenomenologisesti nähtynä.

Nykyisin fenomenologien parissa ajatellaan, etteivät tieteelliset käsitykset ja fenomenologian näkemys ole yleensä keskenään ristiriitaisia, vaan ne liikkuvat eri tasolla. Näin ajateltuna Maan kiertoliike Auringon ympäri ei ole sen todempi kuin päinvastainenkaan näkemys.1

Kuten voi arvata, yksilön subjektiivisen näkökulman korostaminen on kohdannut paljon kritiikkiä eri tavalla ajattelevien tieteilijöiden taholta.

∗∗∗

Fenomenaalista2 näkökulmaa sovelletaan myös mielenfilosofiassa. Perusaistimukset – näyt, äänet, tuoksut, maut, tuntemukset muun muassa kosketuksesta ja kivusta – virtaavat aistiemme kautta katkeamatta tietoisuuteemme, kun olemme valveilla. Tietoisuudessamme on lisäksi laaja valikoima erityyppisiä ajatuksia ja tunteita. Kun tietoisuuden sanotaan muodostuvan aistimuksista, ajatuksista ja tunteista, puhutaan tietoisuuden fenomenaalisesta teoriasta, ja juuri se on Sandmanin työn filosofinen lähtökohta.

∗∗∗

Toisin kuin alussa mainittu käsitys ympäröivän maailman subjektiivisuudesta, fenomenalismi mielenfilosofiassa saa tukea muiden alojen tutkijoilta. Aivotutkijoiden mukaan todellisuus, sellaisena kuin sen koemme, todella on subjektiivinen. Silti se ei ole sellainen kuin havaintomme siitä kertovat, vaan aivomme rakentavat aistien perusteella siitä omanlaisensa version kullekin.

Osa kokemuksestamme muodostuu aistininformaatiosta, mutta merkittävämpää on yksilön koko eliniän ajan rakentunut sisäinen malli, jonka avulla aivot täydentävät ulkoapäin saapuvaa informaatiota.

Yksikään olento – ihminen tai eläin – ei aivotutkijoiden mukaan havaitse todellisuutta sellaisena kuin se objektiivisesti tarkasteltuna olisi – todellisuutena sellaisenaan –, vaan sellaisena kuin olento on evoluutiossa kehittynyt sitä havaitsemaan. Niin sanottu todellisuus luodaan aivoissa, ja voikin sanoa, että aivot kertovat todellisuudesta (vain) yhden tarinan.

∗∗∗

Ovatko ihmisten tarinat täysin samanlaisia samasta todellisuuden osasta? Se olisi epätodennäköistä, ja sitä paitsi luomiemme tarinoiden vertaaminen ei ole niin yksinkertaista kuin voisi ajatella. Tähän seikkaan myös Nils Sandman on kiinnittänyt huomiota verratessaan tutkittaviensa kuvauksia näkemistään unista. Jatkan seuraavassa kirjoituksessa aiheen käsittelyä.

 

LÄHDE: Nils Sandman: Nightmares: Epidemological studies of subjective experiences. Turun yliopiston julkaisuja. Turku 2017.

VIITTEET
1. Juha Himanka: Se ei sittenkään pyöri. Johdatus mannermaiseen filosofiaan. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2002.) S. 107.
2. Filosofiaa kuormittaa valitettavasti termistön sekava käyttö. Syyllistyn samaan nyt tietoisesti kirjoittaessani fenomenologiasta, fenomenalismista ja fenomenaalisesta niin kuin ne tarkoittaisivat lähestulkoon samaa. Teen tämän yrityksenä pitää tekstin luettavampana niille, joille aihepiiri ei ole ennestään tuttu.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *