Keskittymiskyky karkuteillä ja miten lopettaa sählääminen

Tuntuu kuin koko ajan olisi kiire, eikä silti mitään ehdi tehdä saati vietyä loppuun. Pelkästään itseä ei kannata tästä syyttää, sillä keskittymiskyvyttömyys ja sählääminen on koko yhteiskuntaa koskeva häiriötila. Univaikeudet ovat yksi osa tätä ilmiötä.

Kun arvostetut aivotutkijat tekevät kirjan keskittymiskyvyn häiriöistä, viesti on syytä ottaa tosissaan. Lääkkeeksi kiireyhteiskunnan ongelmiin ja keskittymiskyvyn katoamiseen on ehdotettu muun muassa downshiftausta. Ennen sitä kannattaa katsoa oman päänsä sisälle, ja käyttää karttana Minna Huotilaisen ja Mona Moisalan, aivotutkijoita kumpikin, syyskuussa 2018 ilmestynyttä Keskittymiskyvyn elvytysopasta. Kirjoittajat suosittelevat hitaita harrastuksia, huomion kiinnittämistä uneen, ravintoon ja liikuntaan sekä some- ja kännykkäpaastoa.

Kirjan kansikuva.
Huotilainen ja Moisala: Keskittymiskyvyn elvytysopas.

∗∗∗

ADHD lienee usealle tuttu lyhenne. Se tarkoittaa tarkkaavaisuuden, keskittymiskyvyn ja ylivilkkauden häiriötä, joka ilmenee usein jo lapsuudessa. Samansukuinen kehityksellinen häiriö on ADD, joka tarkoittaa tarkkaavaisuushäiriötä, johon ei liity ylivilkkautta.

Eräs vastaavan tapainen häiriötila on sitä vastoin itse aiheutettu. Tarkkaavaisuushäiriötä muistuttavan käyttäytymismallin (ADT) tyypillisin tunnuspiirre on itsensä keskeyttäminen. Huotilainen ja Moisala kuvaavat tätä tilaksi, jossa henkilön keskittymiskyky on heikko, ja hänen tehdessä yhtä asiaa, mieleen tulvii samanaikaisesti toisia, heti suoritettavia tehtäviä. Mikään ei tule kerralla kunnolla tehdyksi.

Käsitys siitä, että kykenee tekemään montaa asiaa samanaikaisesti, multitaskaus (eng. multitasking), on virheellinen ylpeydenaihe. Selaamme lehteä, vilkuilemme tv:tä, vaihdamme sanoja läsnäolijoiden kanssa, räpläämme puhelinta ja niin edelleen – samanaikaisesti. Tutkimusten mukaan aivot eivät kykene moneen asiaan yhtä aikaa täysipainoisesti, vaan tarkkaavaisuus hyppii edestakaisin kohteesta toiseen, ja aivojen kuormitus kasvaa.

Toimimme parhaiten, kun keskitymme yhteen asiaan kerrallaan. Lisäksi häiriötekijät on syytä minimoida: esimerkiksi kun pitäisi rauhoittua nukkumaanmenoa varten, puhelimen piippaukset, työsähköpostien lukeminen ja kaikki muu, mikä ei palvele rauhoittumista, on syytä jättää huomiotta. Puhelimen voi laittaa äänettömälle ja tietokoneen lepotilaan.

∗∗∗

Miksi teemme jotain sen sijaan, että emme tekisi mitään? Päätöksen tehdä jotain biologiset ja psykologiset juuret ovat kaukana eläin- ja ihmiskunnan historiassa, jolloin ravinnon hankkiminen oli työlästä ja omaa ryhmää joutui jatkuvasti puolustamaan. Näillä tavoin turvattiin jälkeläisten saanti ja hengissä pysyminen.

Aivojen kannalta katsottuna edellä mainitut toiminnat motivoituvat palkkiojärjestelmässä, joka tuottaa hyvän olon tunteen aiotun teon suorittamisesta. Tämä koskee niin mielen kuin kehonkin nautintoja – iloa lasten seuraamisesta, hyvää ruokaa, läheisyyttä ja seksiä, taide-elämyksiä, ystävyyttä. Huotilainen ja Moisala ovat kuitenkin havainneet, ettei palkkiojärjestelmä ole kyennyt mukautumaan digimaailman ja somen vaatimuksiin kovin hyvin. Niistä löytyy myös hyviä puolia, mutta ne ovat liian harvalukuisia toimiakseen vastaväitteenä.

Emme toki toimi pelkästään nopean mielihyvän etsinnässä, vaan teemme myös pitkäjänteisiä suunnitelmia. Tässä kohtaa toiminnanohjaus tulee avuksi. Tarkkaavaisuuden avulla valitsemme, mihin keskitymme, ja toiminnanohjauksen avulla ohjaamme keskittymiskykyämme.

∗∗∗

Palkkiojärjestelmään on valitettavan helppo vaikuttaa ulkoapäin, minkä seuraukset ovat tuottaneet yllätyksen, jota ei vielä kunnolla tiedosteta. Huotilainen ja Moisala avaavat oivaltavasti näkökulmaa nuoruusikäisen kannalta. Kun nuoren toiminnanohjaus ja palkkiojärjestelmä ovat vielä kypsymässä, nettimaailmassa hän saa vastaansa koukuttavuuden asiantuntijat: psykologit, kognitiotieteilijät, pelisuunnittelijat, insinöörit, matemaatikot, koodaajat ja niin edelleen. Kirjoitin tässä eräästä sovelluksesta, jossa koukuttavuus tapahtui pidettävyyden ja kaverimäärän avulla. Kukapa tosiaan haluaisi olla luokan hylätyin oppilas.

Helppoa ei ole aikuisillakaan. Lähes kaikki ovat jossain sosiaalisen median koukuttavassa palvelussa tai käyttävät jotain digitaalista alustaa.

Työpaikallakaan emme pääse eroon sähläämisestä, aivojen liiallisesta kuormittumisesta ja häiriötekijöistä. Työpaikoilla vallitsee Huotilaisen ja Moisalan näkemyksen mukaan keskeytysten kierre. Keskittymistä, häiriötekijöitä ja rauhoittumista koskevat ongelmat tulisi huomata nostaa esille ja pyrkiä luomaan terveemmät työskentelyolosuhteet. Kirjan sivulla 79–102 näihin ongelmiin paneudutaan syvällisemmin.

∗∗∗

Tässä kohden voin sanoa omana mielipiteenäni, miten huvittavia avokonttorit ovat. Mikäli haluaa maksimoida melun ja hälinän työpaikalla, ei muuta kuin tervemenoa avokonttoriin. Työntekijät ovat toisinaan kuin metsureita kuulosuojaimet korvillaan ja suojautuvat näyttönsä taakse saadakseen rauhaa työskentelylleen ja vähän yksityisyyttä.

Kolme henkilöä huutaa työpöydän ääressä istuvan henkilön korvan juuressa, yhdellä huutajista on käytössä megafoni.
Avokonttori. Kuva: RTC Business Park ThinkstockPhotos.

Töissä on ajoittain kiva katsella eläinvideoita tai päivityksiä, joita joku kavereista tekee someen. Miksi näin? Ajattelen, että tällä tavoin työhön saa tarvittavan lepotauon, mutta valitettavasti koukuttavuuden ansiosta tämä toiminta siirtyy kotiin saakka. Siis myös aikuisen kannattaa arvioida kaiken digitaalisen sisällön mielekkyyttä ja pohtia vapaa-ajan käyttöään.

∗∗∗

Tarkkaavaisuuden ongelmat vaivaavat jopa kirjallisuudentutkijoita, joiden nyt ainakin olettaisi kykenevän keskittymään lukemiseen. Kirjallisuudentutkija Hanna Meretoja, Turun yliopiston professori, uskaltautui myöntämään, että myös hänellä on aikaisempaa suurempi kynnys tarttua isoon romaaniin. Sarkastisena voin tunnustaa, miten onnelliseksi Meretojan kommentti minut teki, sillä tiedän, ettei keskittynyt, pitkäkestoinen lukeminen onnistu kuin kesälomalla. Ennen tämäkin oli toisin.

Kirjojen selkämyksiä: muun muassa Thomas Pynchon, Miki Liukkonen, Jaakko Yli-Juonikas, Karl Ove Knausgård.
Eräästä kirjahyllystä.

∗∗∗

Kirjan lopussa on tärkeimmät ohjeet tarkkaavaisuushäiriötä muistuttavasta käyttäytymismallista eli ADT:stä toipumiseksi. Keskeistä on aloittaa pienillä päivittäisillä muutoksilla, ja mikäli jonain päivänä epäonnistuu, sen ei pidä antaa lannistaa. Kiireen vastapainoksi tekijät suosittelevat hankkimaan hitautta vaativan harrastuksen. Liikunnan alueelta esimerkiksi rauhallinen iltakävely olisi juuri sellainen, ja jottei muisti turhaan kuormittuisi tekemättömien töiden paineessa, ne voi ulkoistaa kirjaamalla paperille tai puhelimen muistioon.

Toisena neljästä ohjeesta on uni, jota Huotilainen erityisesti suositteli myös Yleisradion haastattelussa aivojen hyvinvoinnille. Kuten muutkin luontokappaleet, myös me toimimme valon ja pimeän vaihtelun luomissa sykleissä. Pohjoisen sijaintimme vuoksi näitä tekijöitä on syytä manipuloida pimeänä aikana kirkasvalolampun ja valoisana aikana pimennysverhojen avulla. Tosin pelkät pimennysverhot eivät takaa hyvää unta, vaan ennen vuoteeseen menoa on varattava pari tuntia aikaa rauhoittumiselle, mutta ei sinisävyisten ruutujen äärellä.

Kolmantena on vaihtoehdon etsiminen sähläämiselle. Uusien asioiden pitkäjänteinen opiskelu ja kauaskantoisten tavoitteiden suunnittelu on juuri tätä. Mielen rauhoittumisen opettelun ei tarvitse kuulostaa liian monimutkaiselle, kun tiedostaa, että esimerkiksi kohon seuraaminen onkiessa tai takkatulen tuijottaminen on juuri sitä. Vähitellen voi etsiä toisia vastaavia tapahtumia tai keinoja. Nykyisin mindfulness on paitsi muodikasta myös hyödyllistä, mutta se voi olla aluksi liikaa rauhattomalle mielelle.

Viimeinen ohje kohdistuu älylaitteiden käyttöön. Vaikka ne helpottavat arkeamme monin tavoin, ne myös koukuttavat sovelluksineen. Puhelimia viedään jopa vessaan, jottei kakkaamiseen käytetty aika tuntuisi liian pitkälle. Ehkä siinä ei ole kovin paljon järkeä. Puhelimesta voi kytkeä kaikki äänet ja värinät pois, ja kun tätä kokeilee muutamana koti-iltana, alkaa hahmottua, että on aikaa tehdä kaikenlaista muuta.

∗∗∗

Osaamme toki hyödyntää älylaitteita arjessa, mutta emme silti osaa käyttää niitä aina fiksusti. Kirjan sivulla 56 on ohjeet älylaitteiden järkevään käyttöön. Jo edellä mainittujen keinojen lisäksi kannattaa kokeilla jopa some- tai älylaitepaastoa, ehdottavat kirjoittajat. Tämän jälkeen älyä – nimittäin omaa älyä – tarvitaankin vapautuneen ajan hyödyntämiseen. Ulkoilu, liikunta tai jokin pitkäjänteisyyttä vaativa harrastus ei ole lainkaan huono vaihtoehto, kuten aiempana jo kuvattiin.

Koko perheen unta ajatellen puhelimet olisi viisasta laittaa yhteiseen koriin vaikka keittiöön yön ajaksi. Vastaan hangoittelevien lasten ja nuorten kohdalla kannattaisi muistaa olevansa vanhempi ja olevansa kasvatusvastuussa.

Vielä on mainitsematta yksi tärkeä kokonaisuus. Uni, ravinto ja liikunta – mutta eikö tämä ole kuultu ennenkin? Kyllä vaan, mutta Huotilaisen ja Moisalan tuoreiden tutkimustietojen mukaan ne ovat edelleen tärkeimmät tekijät hyvinvointimme taustalla. Tai pahoinvoinnin, mikäli niistä ei huolehdita kunnolla.

∗∗∗

Keskittymiskyvyn elvytysopasta voi lukea joko alusta loppuun tai sitten luku kerrallaan haluamassaan järjestyksessä. Kappaleet ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, ja esimerkkejä käytetään ja ohjeita annetaan.

Suosittelen silti tekemään aluksi testin oman keskittymiskyvyn nykytilasta (s. 7, kts. myös kuva alla) ja sitten – kenties huolestuneena – siirtymään kirjan sivulle 117, jossa on kootut ohjeet kyllä-vastauksia valinneille.

Seitsemän kysymystä, vastaa kyllä tai ei: Teetkö usein montaa asiaa yhtä aikaa? Oletko kadottanut kykysi rauhoittua? Onko nukkumaan rauhoittuminen illalla vaikeaa? Huomaatko toistuvasti räplääväsi kännykkää elokuvan katselun aikana? Tuntuuko kirjan lukeminen niin tylsältä, että mieli harhailee jo ennen kuin olet päässyt ensimmäisen luvun loppuun? Tulviiko mieleesi jatkuvasti uusia hoitamattomia asioita? Huomaatko sählääväsi arjessa tai tekeväsi töissä jatkuvasti huolimattomuusvirheitä?
Keskittymistilan nykytilan arviointikysymykset. Huotilainen ja Moisala 2018.

Teokseen sisältyy yksi ärsyttävä piirre, eräs valitettava sanavalinta. Tekijät nimittäin kuvaavat eräässä luvussa, miten menestyjät toimivat. Kymmenen sivun ajaksi mieleen tulee konsulttiopas. Onnistumisen, jaksamisen tai hyvinvoinnin käyttäminen olisi johtanut parempaan termiin.

Teos on ulkoiselta kooltaan kompakti ja siinä on lähteineen 130 sivua. Sisällön lisäksi sitä leimaa huolellisuus myös muissa olennaisissa suhteissa. Taitto on selkeä, eikä kielenhuollon ansiosta silmään osunut nykyään niin tavallisia oikeinkirjoitusvirheitä. Keskittymiskyvyn elvytysopasta lukiessa mieli ei harhaillut.

Minna Huotilainen ja Mona Moisala: Keskittymiskyvyn elvytysopas. Tuuma-kustannus, 2018.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *