Vanhempien käsitykseen nuoruusikäisten lastensa nukkumisesta liittyy erään tutkimuksen mukaan merkittäviä virheitä. Nukkumaanmenoaika, unen määrä ja heräämisaika arvioidaan todellista myönteisemmäksi. Tosiasiassa nuoret kärsivät univajeesta. 

∗∗∗

Shortin ym. tutkimuksessa1 vuodelta 2013 pyrittiin selvittämään vanhempien käsitystä nuoruusiässä olevien lastensa nukkumisesta. Tutkimukseen osallistui 308 nuorta ikähaitariltaan 13–17-vuotta, joista 59 % oli poikia, ja vanhempia tai huoltajia, joista äitejä oli 77,2 % ja isiä 18,9 %.

Aluksi nuoret arvioivat untaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisellä viikolla he täyttivät koulussa nukkumiskyselyn ja tätä seuraavan viikon ajan he pitivät unipäiväkirjaa. Jälkimmäisellä viikolla unta seurattiin lisäksi ranteeseen kiinnitetyllä aktigrafilla. Lopuksi tuloksia verrattiin vanhempien tekemiin arvioihin.

Tulokset2 osoittavat merkittäviä virheitä vanhempien keskimääräisissä arvioissa, kun arvoja verrataan nuoruusikäisten itsensä ja aktigrafin antamiin arvoihin. Vanhempien mukaan nuoret menevät vuoteeseen jopa yli puoli tuntia aikaisemmin kuin todellisuudessa ja nukkuvat jopa puolitoista tuntia todellista pidemmän yöunen, kun arjen ja viikonlopun lukemia katsotaan yhdessä.

Arvioidessaan heräämisaikoja vanhemmat osuvat lähemmäksi kouluaamuisin (10 minuuttia myöhemmin kuin todellisuudessa), mutta viikonloppuisin ero on jälleen suuri (lähes tuntia myöhemmin). Tämän arvellaan johtuvan siitä, että vanhemmat herättävät nuoren arkisin kouluun, mutta antavat nukkua viikonloppuisin rauhassa, kun nuori puolestaan on herännyt jo aikaisemmin vanhempien tätä tietämättä.

Lisäksi vanhempien mukaan nuoruusikäinen nukkui lähes optimaalisen määrän koulupäivisin ja viikonloppuisin vielä enemmän. Tosiasiassa nuoret kuitenkin kärsivät univajeesta.

∗∗∗

Tutkimusryhmä arvelee virhekäsitysten johtuvan pohjimmiltaan siitä, että vanhemmat antavat idealisoidun ja sosiaalisesti toivotumman arvion lastensa nukkumisesta. Virhearvioon vaikuttaa todennäköisesti myös se, että vanhemmat lähes samastavat unen määrän makuuhuoneessa vietettyyn aikaan.

∗∗∗

Yksi huomio kysymysten muotoilun merkityksestä.  Tutkimuskysymyksiä arvioidessa erityisesti nukkumaanmenoa koskevan kysymyksen muotoilu voi vaikuttaa merkittävästi vastaukseen. Onkin ymmärrettävää, että kysymykset ”Milloin menet nukkumaan?” ja ”Milloin menet vuoteeseen?” ovat monitulkintaisia eivätkä välttämättä yhdisty juuri nukahtamisen ajankohtaan, jota nimenomaisesti pyritään selvittämään. Tästä syystä pidän parhaimpana vaihtoehtona kysyä niin nuorelta kuin aikuiseltakin, mihin aikaan hän menee vuoteeseen tarkoituksena nukahtaa heti kun mahdollista.

∗∗∗

Shortin ym. tutkimuksen päätelminä voi pitää sitä, etteivät vanhempien arviot nuoruusikäisten nukahtamisen ja heräämisen ajankohdasta sekä unen määrästä pidä keskimäärin paikkansa, vaan vanhemmat arvioivat tilanteen merkittävästi suotuisammaksi. Koska nuoret kärsivät Shortin ym. kuten myös muiden tutkimusten mukaan unen puutteesta, on tärkeä, että sekä nuorille että heidän vanhemmilleen on tarjolla edes vähimmäismäärä uneen liittyvää tietoutta (uniedukaatiota).

 

VIITTEET
1. Michelle A Short, Michael Gradisar, Leon C Lack, Helen R Wright, and Alex Chatburn: ”Estimating adolescent sleep patterns: parent reports versus adolescent self-report surveys, sleep diaries, and actigraphy.” Nat Sci Sleep. 2013; 5: 23–26. (linkki)

2. Lähteenä on Short ym. 2013 s. 25. Tilan puutteen vuoksi unikyselyssä saatuja vastauksia ei näytetä, mutta ne ovat samansuuntaiset kuin unipäiväkirjasta ja aktigrafilla saadut lukemat.