Kirjoitin viimeksi, ettei lyhyiden torkkujen yhteydessä esiinny uni-inertiaa, koska herääminen tapahtuu kevyen unen vaiheesta. Oma kokemus kertoo toisinaan kuitenkin päinvastaista. Hilditchin ym. katsausartikkelissa, joka ilmestyi tammikuussa, uni-inertian ja torkkujen keston välistä yhteyttä tarkastellaan tuoreen tutkimustiedon valossa. Samalla voidaan havaita yksi tieteelliseen tutkimukseen olennaisesti kuuluva elementti.

Miksi uni-inertialla on merkitystä? Lyhyesti sanottuna, mikäli tavoitteena on, että torkkujen jälkeen on välittömästi valpas olo ja toimintakyky on samalla tasolla kuin normaalisti, niin esimerkiksi pöpperöinen olo, lievä sekavuus ajan ja paikan tajun suhteen tai ”unihumala” – toisin sanoen uni-inertian oireet – estää tavoitteen toteutumisen.

∗∗∗

Mitkä seikat puoltavat väitettä, että nukkumalla vain lyhyet torkut, uni-inertia on vältettävissä? Tämän selvittämiseksi Hilditch ym. etsivät tietokannoista artikkeleita, jotka täyttivät muun muassa seuraavat kriteerit: kyseessä täytyi olla alkuperäistutkimus, joka oli julkaistu vertaisarvioidussa julkaisussa, koehenkilöiden terveydentilan tuli olla normaali ja tutkimuksissa oli käytetty kontrolliryhmää, joiden testituloksiin koehenkilöiden testituloksia verrattiin. Lisäksi torkkujen tuli pääsääntöisesti sijoittua iltapäivään. Univajeen merkityksen selvittämiseksi edeltävän yöunen pituus oli rajattu viiteen tuntiin osassa tutkimuksia. Kaiken kaikkiaan seitsemäntoista artikkelia täytti asetetut kriteerit.

∗∗∗

Aluksi univajeesta ja syvästä unesta. Yöunen aikana ensimmäinen syvän unen jakso alkaa tavallisesti noin puolen tunnin kuluttua nukahtamisesta. Mikäli edeltävältä yöltä tai edeltäviltä öiltä on kertynyt univajetta tai takana on pitkittynyttä valveillaoloa (esimerkiksi yövuorojen yhteydessä) tai syvän unen määrä on jäänyt vähäiseksi, syvään uneen vaipuminen voi tapahtua tätä nopeammin ja sen kesto voi olla tavallista pidempi. Näistä syistä johtuen väite, jonka mukaan syvään uneen ei ehdi vaipua, mikäli torkkujen kesto jää alle 30 minuutin mittaiseksi, ei kategorisesti pidä paikkaansa. Hilditchin ym. mukaan syvään uneen vaipuminen on mahdollista jo 10–15 minuutin torkkujen yhteydessä.

Tutkimuskatsauksessa havaittiin myös, että syvään univaiheeseen siirtyvien henkilöiden lukumäärä kasvoi samassa suhteessa torkkujen keston pidentyessä. Tämä tulos päti sekä hyvin levänneillä että univajeesta kärsivillä koehenkilöillä.

∗∗∗

Alle 5 minuutin torkkujen yhteydessä uni-inertiaa ei havaittu Hilditchin ym. tarkastelemissa tutkimuksissa. Herättyään koehenkilöiltä puuttui subjektiivisesti koettu uneliaisuus eikä kognitiivista suoriutumista mittaavissa testeissä havaittu heikentymistä. Toisaalta alle viiden minuutin torkkujen ei myöskään huomattu välittömästi heräämisen jälkeen parantavan suoriutumista.

Vaikka iltapäivällä nukuttuihin päiväuniin, jotka kestivät 10 minuuttia, ei todettu liittyvän uni-inertiaa yhdessäkään tutkimuksessa, ei toisaalta kaikissa tutkimuksissa todettu välittömästi heräämisen jälkeen uneliaisuuden vähentymistä ja suoriutumiskyvyn parantumista. Osassa tutkimuksia välitön hyöty kuitenkin havaittiin. Poikkeuksen kymmenen minuutin torkkujen ja uni-inertian väliseen suhteeseen toi se, mikäli torkkuja edelsi pitkäkestoinen valvominen kuten esimerkiksi ensimmäistä yövuoroa tehdessä saattaa käydä. Tällöin uni-inertialta ei voitu välttyä.

15 minuuttia kestäneet torkut näyttivät tutkimusten perusteella johtavan lievään uni-inertiaan, joka kesti noin viidentoista minuutin ajan heräämisestä. Torkkujen hyödyt tulivat esille, kun aikaa heräämisestä oli kulunut viidestätoista minuutista puoleen tuntiin.

Nukuttaessa 20 minuutin mittaiset torkut, uni-inertiaa esiintyi selvästi, mikäli taustalla oli univajetta. Kahdenkymmenen minuutin mittaiset torkut olivat tällöin siis liian pitkäkestoiset, ja uni-inertia peitti torkkujen mahdollisesti aikaansaaman virkistävän vaikutuksen. Mikäli univajetta ei ollut, 20 minuutin mittaiset torkut havaittiin hyödyllisiksi uni-inertian poistumisen jälkeen, joka tapahtui viimeistään puolen tunnin kuluttua.

30 minuuttia kestäneiden torkkujen jälkeen uni-inertian esiintyminen oli kiistatonta kaikissa tutkimuksissa. Kun heräämisestä oli kulunut viisi minuuttia, suoriutuminen oli merkittävästi alhaisempi verrattuna torkkuja edeltävään tasoon. Vasta kolmekymmentäviisi minuuttia myöhemmin eroja suoriutumisessa ei enää havaittu. Torkkujen varsinaiset hyödyt tulivat kuitenkin esille vasta sitten, kun heräämisestä oli kulunut yli tunti.

∗∗∗

Yhteenvetona katsauksesta lyhyiden, korkeintaan kolmekymmentä minuuttia kestävien torkkujen ja uni-inertian välisestä suhteesta Hilditch ym. havaitsivat, että paras hyöty-haittasuhde on 10–20 minuuttia kestävillä päiväunilla, jotka nukutaan iltapäivällä, edellyttäen samalla, että edeltävänä yönä univaje on jäänyt korkeintaan vähäiseksi. Mikäli univajetta on syntynyt enemmän, jopa näin lyhyiden torkkujen yhteydessä ilmenee huomattavaa uni-inertiaa.

∗∗∗

Periaatteessa uni-inertiaa voi siis esiintyä riippumatta siitä, mikä on torkkujen kesto. Hilditch ym. pitävät tärkeänä, että mahdollinen univaje huomioidaan jopa ennen lyhyitä torkkuja, jotta uni-inertia ei tule yllätyksenä. Asialla on merkitystä erityisesti silloin, jos heräämisen jälkeen pitäisi olla heti virkeä, toimintakykyinen ja valmis tarkkaavaisuutta vaativiin tehtäviin.

Torkkujen tavoite voi olla paitsi parantaa välitöntä suorituskykyä myös yksinkertaisesti poistaa väsymystä tai pelkästään tuottaa mielihyvää ja rentoutta.

∗∗∗

Hilditchin ym. tutkimus korjasi Tassin ja Muzetin esittämiä väitteitä, joista kirjoitin viimeksi. Tutkimuksille, jotka nyt hyväksyttiin tarkasteltaviksi katsaukseen, asetettiin tiukemmat valintakriteerit, ja mukana oli myös uudempia tutkimuksia. Tämä prosessi havainnollistaa yhtä tärkeää tieteelliseen tutkimukseen liittyvää piirrettä: tiede on itseään korjaavaa. Tällä tarkoitetaan sitä, että uusi tutkimustieto korvaa vanhan, mikäli siihen on ajankohtaisesti riittävät perusteet.

 
LÄHDE
Hilditch CJ, Dorrian J, Banks S: “A review of short naps and sleep inertia: do naps of 30 min or less really avoid sleep inertia and slow-wave sleep?” Sleep Med. 2017 Apr;32:176-190. (abstrakti)