Säännöllisen uni- ja vuorokausirytmin noudattamisesta hyötyvät kaikki vauvasta vaariin ja taaperosta taataan. Toisaalta säännöllisyydessä pysyminen kohtaa usein esteitä, tästä yhtenä esimerkkinä nuoruusiässä fysiologisista syistä tapahtuva unirytmin viivästyminen. Paluu normaalirytmiin kuitenkin onnistuu, kunhan tuki on osaavaa ja pitkäjänteistä.

Säännöllisten nukkumaanmenoaikojen asettaminen on pitkäaikaisen kokemuksen mukaan tehokas keino vaikuttaa nuoruusikäisten nukahtamisvaikeuksiin nuorisopsykiatrisen osastohoidon aikana. Kotioloissa öisin valvonut nuori kykenee aikaistamaan nukahtamistaan ja sopeutuu uuteen uni- ja vuorokausirytmiin usein muutamassa päivässä pelkästään sen avulla.

Tämä havainto ei koske pelkästään niitä nuoria, jotka valvovat kotona omasta halustaan, vaan myös niitä nuoria, joiden nukahtaminen ei onnistu haluttuna ajankohtana, vaikka kello soikin aamulla koulunpäivän merkiksi.

Toinen tehokas keino nukahtamisvaikeuksien vähentämisessä on ruutuajan sääntely, mikäli rajaaminen tuottaa nuorelle itselleen vaikeuksia.

∗∗∗

Koska nukahtamisvaikeudet voivat korjautuvat osastojakson aikana nopeasti, suurin haaste psykiatrista jatkohoitoa tarvitsevien nuoruusikäisen univaikeuksien hoidossa kohdistuu avohoidon poliklinikoille.

Kun nuori palaa osastojakson jälkeen tuttuun kotiympäristöön, univaikeudet voivat jälleen pahentua. 4–6 viikkoa kestänyt onnistunut rytmin muutos, jota osastohenkilökunta on tukenut ja valvonut, ei välttämättä saa aikaan pysyviä nukkumistottumusten muutoksia. Säännöllisestä unirytmistä poikkeaminen rikkoo lyhyessä ajassa vuorokausirytmin uudelleen ja jopa estää koulunkäynnin, niinpä nuoren kannalta panokset ovat suuret. Mitä avohoidossa siis tulisi tehdä?

∗∗∗

Unilääketieteen päivillä 1.11.2016 puhunut nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Anna Sofia Urrila korosti lääkkeettömien hoitokeinojen merkitystä unettomuuden hoidossa. Niitä pidetäänkin unettomuuden hoidon ensisijaisena menetelmänä. Niihin sisältyy säännöllisestä vuorokausirytmistä huolehtimisen lisäksi muun muassa erittäin tärkeä unenhuolto (lue tarkemmin tästä).

Myös lääkkeellisiä hoitokeinoja voidaan tarvita, mutta Urrilan mukaan on tärkeä huolehtia siitä, ettei lääkitys jää päälle ”varmuuden vuoksi”. [1–2 viikkoa voi olla riittävä aika muutoksen tueksi lääkkeettömän hoidon rinnalla. Lisäys 14.3.2017 On mahdollista, että tulkitsin tässä Urrilaa väärin. Psykiatrisista syistä hoidossa olevien nuorten univaikeuksien lääkkeellinen hoito voi käytännössä vaatia pidemmän jakson.]

Unirytmin aikaistamisessa suun kautta annosteltavalla melatoniinilla on jonkin verran tehoa, kunhan se otetaan oikea-aikaisesti noin tuntia ennen nukkumaanmenoa tukemaan oman elimistön melatoniinin tuotantoa. Käytännössä lääke on otettava klo 19-21 välisenä aikana.

∗∗∗

Näen asian niin, että pitkäkestoiseen lääkehoitoon turvaaminen on tietenkin helppo keino verrattuna esimerkiksi siihen, että vuoteeseen tulisi mennä ajoissa ja vanhempien tulisi päättäväisesti valvoa sitä. Viime kädessä vanhemmat ovat silti vastuussa alaikäisen huollettavansa asioista.

∗∗∗

Lyhyen, 1—2 viikon lääkehoidon rinnalla nuoruusiässä olevan on opeteltava lääkkeettömien menetelmien hyödyntämistä, jotteivät univaikeudet uusiudu. Opettamisen ja opettelun on alettava jo osastojakson aikana, mutta sitä on jatkettava ja valvottava avohoidossa. Tämä vaatii osaamista ja resursseja.

Mikä sitten on riittävä osaamisen taso? Työterveyslaitoksen tutkija Heli Järnefelt tutki asiaa työikäisten unettomuuden ryhmämuotoisessa hoidossa.1 Hoitajilla oli 15 tunnin kognitiivisen käyttäytymisterapian koulutus ja heillä oli mahdollisuus työnohjaukseen ja asiantuntijoiden konsultointiin. Hoidon tulokset olivat myönteisiä.

Järnefelt kuitenkin huomauttaa, että mitä vaikeamman unettomuuden hoidosta on kysymys, sitä enemmän se vaatii ammattitaitoa ja yksilöllisempää ohjausta.

Nuorten kohdalla vastaavia tutkimuksia ei tietääkseni ole tehty. On silti mahdollista päätellä, että nuoruusikäisten unettomuuden hoidon on oltava pitkäjänteistä ja motivointiin on kiinnitettävä riittävästi huomiota. Lisäksi perheen merkitys on nuorten unettomuuden kannalta äärimmäisen suuri.

Koteihin meneminen ja siellä viipyminen illalla vaativat henkilöstöresursseja avohoidossa. Unettomuuden lääkkeettömät hoitokeinot vaativat kouluttautumista, mutta Järnefeltin tutkimus osoitti aikuisten kohdalla, ettei peruskoulutuksen välttämättä tarvitse olla pitkäkestoinen.

Yhteistyö lastensuojelun tukitoimien kanssa voi olla monessa tilanteessa välttämätön, kunhan eri sosiaali- ja terveysalan yksiköiden välinen koordinointi tapahtuu sujuvasti.

∗∗∗

Palatakseni vielä unirytmin säännöllisyyteen oli mielenkiintoista kuulla lastenpsykiatrian erikoislääkäri Juulia Paavosen kertovan Unilääketieteen päivillä, että myös vauvoilla unirytmin säännöllisyydestä huolehtiminen on todennäköisesti tärkein keino parantaa unen laatua. Tämä antaa myös vanhemmille mahdollisuuden nukkua paremmin. Paavosen mukaan peräti 70 prosentilla perheistä säännölliset iltarutiinit puuttuvat, niinpä vauvaperheet hyötyisivätkin unenhuollon psykoedukaatiosta.

∗∗∗

Kaikenikäisten unen laatua parantavan ja samalla unettomuuden hoidon kulmakivestä – säännöllisen unirytmin noudattamisesta – voi kysyä, miksi juuri siinä mokaaminen onnistuu meiltä kaikilta niin helposti.

Silti, olivatpa syyt kussakin tapauksessa mitkä tahansa, yhden teorian mukaan unettomuuden mallit siirtyvät sukupolvelta toiselle. Mikäli näin on, sitä suuremmalla syyllä työtä on tehtävä yhdessä koko perheen kanssa ja se on aloitettava riittävän varhaisessa vaiheessa.

 

VIITTEET
1. Järnefelt Heli: Työterveyshuollossa toteutetun ryhmämuotoisen kognitiivisen käyttäytymisterapian tuloksellisuus pitkäkestoisen unettomuuden hoidossa. Suomen yliopistopaino 2015.