Nukkuessa esiintyvien nopeiden silmänliikkeiden, epätavallisen vilkkaan aivosähkötoiminnan ja uneksimisen välisen yhteyden löytäminen tapahtui 1950-luvun alkupuoliskolla. Tämä vaati tutkijoilta sinnikästä istumista pimeässä tilassa, riittävän kehittyneitä tutkimusvälineitä ja osuvia tieteellisiä kysymyksiä, joihin haettiin ratkaisua. William C. Dement on yksi nykyisen unitutkimuksen pioneereista.

William C. Dementia (s. 1928) pidetään yhtenä unilääketieteen perustajista. Hän on tutkinut unta ja siihen liittyviä kysymyksiä 1950-luvulta alkaen. Vuonna 1970 hän perusti maailman ensimmäisen unihäiriöiden tutkimiseen erikoistuneen klinikan. Hän on Stanfordin yliopiston psykiatrian ja käyttäytymistieteiden professori emeritus ja unitutkimusyksikön johtaja. Hän on julkaissut uransa aikana viitisensataa tieteellistä artikkelia ja kirjaa.1

Dement muistelee Huffington Postin haastattelussa2, miten vähän uneen kiinnitettiin huomiota 50-luvun akateemisissa piireissä. Hän mainitsee silloisen professorinsa Nathaniel Kleitmanin olleen ”planeetan ainoa henkilö, joka tutki ihmisen unta”.3

∗∗∗

Dement kuvailee haastattelussa ensimmäistä työtään unilääketieteen parissa aluksi erityisen pitkäveteiseksi. Hänen tehtävänään oli nimittäin seurata tutkijatoverinsa Eugene Aserinskyn kanssa nukkuvaa ihmistä läpi yön. Tarkoituksena oli löytää syy siihen, mikä aiheuttaa aivosähkökäyrään ajoittaista vilkasta toimintaa unen aikana.

Yön aikana Dement havaitsi yllättäen tutkittavan henkilön silmien liikkuvan ja pohti, iskeekö hän silmää! Aivosähkökäyrän perusteella henkilö oli kuitenkin edelleen unessa. Näin löydettiin ilmiö, joka tunnetaan nykyisin REM-univaiheena ja jonka ulkoisena tunnusmerkkinä on nimenomaan silmien nopeat liikkeet luomien alla. REM onkin lyhenne sanoista Rapid Eye Movement, nopea silmän liikkuminen.4

Kun REM-unen aikaiseen, poikkeukselliseen aivosähkökäyrään oli löydetty selitys, oli seuraavan kokeen aika. Nukkuva henkilö päätettiin herättää aina, kun hänen silmiensä nähtiin liikkuvan. Tällä tavoin saatiin selville, että nopeat silmänliikkeet ja uneksiminen liittyvät toisiinsa. Näistä löydöksistä kääntyi uusi lehti unitutkimuksessa.

∗∗∗

Huffington Postin haastattelussa William C. Dement arvelee olevansa ensimmäinen tutkija, joka havaitsi REM-univaiheen esiintyvän myös eläimillä. Myöhemmin on saatu selville, että kaikki nisäkkäät nukkuvat REM-unta. Aivosähkökäyrässä esiintyvä REM-univaihe ei silti tarkoita varmuudella, että eläimellä olisi samalla myös kyky uneksia. Vertailun vuoksi olen kirjoittanut ihmisen REM-univaiheen ja uneksimisen välisestä yhteydestä aiemmin näissä merkinnöissä.

∗∗∗

Haastattelun lopussa Dement muistuttaa meitä siitä, miten ihmeellistä on, että koemme unimaailmamme niin todenmukaisena. Aivot luovat kuvitteellisen maailman, joka ei ole sidoksissa aistiemme välittämään ulkomaailmaan juuri sillä hetkellä. Dement toteaakin, että jos uneksimisemme kestäisi pidempään kuin pari tuntia yössä, voisimme sanoa todella elävämme kahdessa täysin erilaisessa maailmassa.

∗∗∗

Erilaisista maailmoista puheen ollen kuusikymmentä vuotta Dementin, Kleitmanin ja Aserinskyn uraauurtavan työn jälkeen todentuntuisten kokemusmaailmojen lukumäärä on lisääntymässä kenties määrättömästi. Helsingin Sanomissa filosofikollega Jussi Ahlroth kuvaili kokemuksiaan teknisesti toteutetusta virtuaalitodellisuudesta kysymyksellä ”[i]hmeellistä vai pelottavaa?”.5

Ahlroth arvioi toteutusta vielä monimutkaiseksi ja kömpelöksi, mutta kuten aina, vähitellen johtojen ja laatikoiden määrä vähenee ja pienenee, kunnes niitä ei enää huomaa. Ahlroth kirjoittaa: ”Muistan kuinka laskeuduin meren syvyyteen uudenlaisessa virtuaalitodellisuudessa ensimmäisen kerran tänä syksynä. Muistan sen todennäköisesti lopun elämääni. Kokemusta on vaikea verrata mihinkään. Se oli ihmettelyä, suunnatonta vapauden tuntua ja aidosti kokemus siitä, että olin toisessa maailmassa. Se oli maaginen, ihmeellinen kokemus.” Kuulostaako tämä ikään kuin unimaailmalle myös muiden kuin itseni mielestä?

∗∗∗

Uni- ja virtuaalimaailman välillä on silti kaksi keskeistä eroa: pääsyn unimaailmaan saamme syntyessämme, mutta virtuaalitodellisuus on nimensä mukaisesti keinotekoinen. Toinen ero koskee tajunnantilan tasoa: jotta voisimme kokea virtuaalimaailman, meidän on oltava hereillä, kun taas unimaailmaa ei voi kokea muuten kuin unessa.

Myös kolmas eroavaisuus on mahdollinen: emme ahdistu siitä, että logiikan ja fysiikan lait eivät päde unimaailmassa, sitä vastoin virtuaalitodellisuudessa sitä voi olla vaikea kestää, kuten Ahlroth kirjoittaa. Toisaalta kasvettuamme lapsuuden eriskummallisten unien ja painajaisten parissa emme enää ihmettele totuttujen lainalaisuuksien puuttumista unista. Kenties unien, virtuaalitodellisuuden ja sen, mitä pidämme todellisena todellisuutena, välinen ero voi vielä kuroutua umpeen.

 

LÄHTEET & VIITTEET
1. William C. Dement — Current Research and Scholarly Interest. Stanfordin yliopiston verkkosivu.

2. “My Q and A With William Dement, a True Sleep Studies Pioneer”. Huffington Postin verkkosivu 25.6.2015.

3. Dement tarkoittaa tässä nimenomaan lääketieteellistä unitutkimusta, sillä uni ja nukkuminen on ollut tutkijoiden kiinnostuksen kohteena toki huomattavasti kauemmin. Esimerkiksi antiikin Kreikassa filosofi Aristoteles kirjoitti aiheesta tieteellisen tutkielman On Sleep and Sleeplessness arviolta 350 vuotta eaa. Tunnettuja ovat muun muassa myös Descartesin uniargumentti uudelta ajalta, josta kirjoitin lyhyesti tässä, ja tietenkin aivan 1800-luvun lopulla käynnistynyt Freudin mittava unta ja unia käsittelevä tutkimus. 1950-luvulla käynnistynyt lääketieteellinen unitutkimus sai kuitenkin uuden kokeellisen suunnan muun muassa EEG-laitteiston käyttöönoton myötä.

4. Eugene Aserinsky muistaa tutkimuksen etenemisen toisella tavalla. Hän korostaa tehneensä vuosien ajan työtä unenaikaisten silmänliikkeiden tutkimisen parissa, ensin vauvoilla ja sitten aikuisilla, ennen kuin Dement osoitettiin hänen apulaisekseen.

Vähäistä kiinnostusta unen tutkimiseen 1950-luvulla kuvastaa myös Aserinskyn kommentti, jonka mukaan uni oli suurin piirtein hänen vähiten toivomansa tieteellisen tutkimuksen alue, mutta ainoa jäljellä oleva vaihtoehto silloisessa tilanteessa yliopistolla. Alalle pääsykin oli hänen mukaansa helppoa: riitti, että halukkaalta löytyi sydänäänet! Eugene Aserinsky: “Memories of Famous Neuropsychologists. The Discovery of REM Sleep.” Journal of History of the Neurosciences. 1996, Vol. 5, No. 3, pp213—227.

5. Jussi Ahlroth: Ihmeellistä vai pelottavaa? Omassa olohuoneessa pääsee nyt merenpohjaan ja vuoren huipulle. Helsingin Sanomien lauantaiessee 26.11.2016.