Koulujen alku, koululaisten aamuväsymys ja biologinen puhe osa 2

Kirjoitin viime kerralla kahdesta uutisesta, jotka käsittelivät koululaisten aamuväsymystä ja syitä, jotka ovat arkisin lyhyeksi jäävän yöunen taustalla. Asiaa koskevassa uutisoinnissa tuotiin esille muun muassa pelaaminen ja tietokoneella oleminen sekä urheilevien nuorten myöhäiset harjoitusajat.

 

Korostuneemman sijan saivat silti fysiologiset ja biologiset syyt, mihin huomioni kiinnittyi, sillä mielestäni ns. biologis-geneettinen puhetapa toistuu usein tiedotusvälineissä muiden selitystapojen kustannuksella. Muistissa ovat “unettomuusgeeni”, “lihavuusgeeni”, “alkoholismigeeni”, “rintasyöpägeeni” ja niin edelleen. Etenkin otsikkotasolla tällainen puhetapa on yleinen.

∗∗∗

Esa Väliverronen on selvittänyt 80-luvulla yleistyneen geenipuheen taustoja ja syitä. Puhetavalla markkinoidaan muun muassa tiedettä ja terveyttä, se luo lupauksia ja odotuksia ja muokkaa tulevaisuuttamme. Myös tieteenfilosofit ovat havainneet ongelmia, joita liittyy biologian ja geenien korostamiseen, mutta aiheen laajuuden vuoksi käsittelen asiaa nyt vain viestinnän kannalta. Kaikki alla oleva pätee myös puheeseen nukkumisesta ja unettomuudesta. Tässä siis biologisesta ja geneettisestä puhetavasta.¹

Alkoholismilta suojaava geeni löytyi.” (otsikko populaarissa tiedelehdessä)
“Pohjois-Carolinan yliopiston tutkijat ovat löytäneet geenivariantin, joka saattaa suojata alkoholismilta. Geeni nimeltä CYP2E1 vaikuttaa siihen, miten henkilö reagoi alkoholiin. [–] “Olemme löytäneet geenin, joka suojaa alkoholismilta, ja jolla on vieläpä hyvin voimakas vaikutus”, tutkimuksen vetäjä, geneetikko Kirk Wilhelmsen sanoi. [–] Tulevaisuudessa CYP2E1:n vaikutusmekanismia voidaan käyttää hyväksi, jotta ihmisistä tulisi herkempiä alkoholille jo ennen kuin he juovat ensimmäistäkään lasillista ja jopa auttamaan heitä selviämään sen jälkeen, kun he ovat ottaneet muutaman liikaa.”

Toisaalta tutkimusabstraktissa esitetty johtopäätös:

“Combined linkage and association indicate that sequence changes in or near CYP2E1 affect the level of response to alcohol providing a predictor of risk of alcoholism. The absence of coding sequence changes indicates that regulatory sequences are responsible. Implicating CYP2E1 in the level of response to alcohol allows inferences to be made about how the brain perceives alcohol.”

Entä ylipaino:

Liikunta voi kumota lihavuusgeenien vaikutuksen (otsikko sanomalehdessä)

Ja toinen:

Tutkimus: Liikunta heikentää lihavuusgeenin vaikutusta (otsikko sanomalehdessä)

Samaa puhetapaa käytetään myös unettomuuden kohdalla:

Etkö saa nukuttua? Olet saattanut periä unettomuusgeenin (otsikko mainoskanavalla)

“Unettomuutta, jolla on yhteys geeneihin, arvellaan olevan ainakin kuutta eri tyyppiä. Unettomuusgeeni voi aiheuttaa vaikeuksia nukahtaa, ongelmia nukkua koko yötä tai herkkyyttä herätä pienimpäänkin häiriöön. Hyvä uutinen on, että mikäli geeneillä on vaikutusta uniongelmiin, niihin on mahdollisuus kehittää myös toimiva lääke. [–] Hollantilainen unitutkija Eus van Someren kertoo, että unettomuusgeenien alkuperä on aikojen alussa. [–] Lääkäreillä oli tapana vähätellä unettomuutta, koska he eivät voineet auttaa ihmisiä, mutta nyt neurotiede antaa meille mahdollisuuksia mitata aivotoimintaa ja näin ollen antaa vastauksia, onko asialla tekemistä geenien kanssa, Adrian Williams sanoo.”

∗∗∗

Miksi tällaista puhetapaa viljellään? Viestinnän tutkija Esa Väliverronen on selvittänyt asiaa. Geenipuheen suosiota selittävät

  1. tieteen markkinointi
  2. terveyden lupaus
  3. taloudellinen lupaus
  4. kiistanalaisuus
  5. faktan ja fiktion sekoittuminen
  6. tulevaisuuspuhe

Väliverrosen mukaan uutiselta vaaditaan yksiselitteisyyttä ja konkreettisuutta ja sen on koskettava suurta joukkoa ihmisiä (vrt. esim. lihavuus- ja unettomuusgeeni). On myös helpompi tehdä uutinen tutkimuksesta, joka osoittaa jonkin yksiselitteisen ja nimettävän syyn sairauteen, ja on helpompi nimetä syyksi geeni tai sen puuttuminen kuin ympäristön ja perimän monimutkainen ja tuntematon yhteisvaikutus. Samalla tämä on tieteen markkinointia, jota suuri yleisö, tutkimuksen rahoittajat ja siihen uskovat sijoittajat seuraavat.

Ihmisen geeniperimän kartoitusta markkinoitiin aluksi sairauksien voittamisella ja eliniän pidentämisellä, mutta mitä pidemmälle kartoitus eteni, sitä varovaisemmiksi lupaukset muuttuivat. Silti populaarit, geenitutkijoiden itsensä alun perin käyttämät metaforat elävät edelleen julkisuudessa, ja vallalla on kuva sairauksista, jotka saattavat puhjeta tulevaisuudessa, mutta jotka voitaisiin estää ennaltaehkäisevillä hoitotoimenpiteillä jo ennen oireiden puhkeamista. Ironiseksi tilanteen tekee se, että yleisölle annetaan yhä pelkistetympää tietoa siitä, miten geenit toimivat, vaikka geenitutkimus liikkuu samaan aikaan päinvastaiseen suuntaan.

∗∗∗

Geenitekniikkaan liittyy huomattavasti taloudellista potentiaalia, ja puhtaasti akateemisen tutkimuksen sijasta se tähtää konkreettisiin sovelluksiin, hyödynnettävyyteen ja liiketoimintaan. Väliverrosen mukaan etenkin lääketiede ja geenitutkimus näyttävät otolliselta symbioosin osapuolelta suhteessa mediaan ja näkee syynä tutkimuksen vahvat käytännölliset ja taloudelliset kytkennät, jos ei välittömästi, niin tulevaisuudessa. Osa tutkijoista on omaksunut käytännöllisiä sovelluksia ja taloudellisia lupauksia viljelevän retoriikan, kun taas osa tutkijoista on hyvinkin pidättyväinen lausunnoissaan.

Samanaikaisesti terveyden lupaamisen rinnalla geenitekniikka on esitetty myös uhkakuvana ja riskinä. Yksi uhkakuvista on ollut rodunjalostus ja kloonauksen arvaamattomat seuraukset. Kun yritämme ymmärtää näitä uusia, mahdollisesti uhkia herättäviä asioita, käytämme apuna fiktiivisiä tarinoita ja hahmoja (esim. Frankenstein, Brasilian pojat -elokuva, höynähtäneet tiedemiehet). Metaforien, myyttien ja tarinoiden käyttö geenitekniikan popularisoinnissa osoittaa, miten fakta ja fiktio kytkeytyvät toisiinsa. Tiedekirjojen ja tiedettä popularisoivien tekstien ohella siis myös fiktiiviset tarinat osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun.

∗∗∗

Geenipuhe sisältää lisäksi ennustuksia, lupauksia, toiveita, vaatimuksia, uhkia siitä mitä biotekniikan kehitys tuo tullessaan. Väliverrosen mukaan on tärkeä huomata, että tulevaisuutta koskevilla visioilla on osuuteensa siinä, millaiseksi tulevaisuus muodostuu, ja kun kuviteltu tulevaisuus tuodaan osaksi nykyhetken yhteiskunnallista keskustelua, ei ole yhdentekevää, kenen äänet korostuvat. Median ja kuluttajien kannalta kyse ei ole enää eilisen tai nykyhetken uutisoinnista, vaan tulevaisuutta koskevista ennusteista ja uutiskilpailusta.

∗∗∗

Väliverronen on huomannut, että vaikka etenkin lääketiede esitetään mediassa usein positiivisessa valossa, tutkijoiden ja toimittajien välillä syntyy ajoittain myös jännitteitä. Tutkijat korostavat haastatteluissa sairauksien monisyisiä taustoja, mutta otsikkotasolla tai vaikkapa aikakauslehtien sivuilla asiat esitetään huomattavasti yksinkertaistaen. Tutkijat kritisoivat sitä, miten media paisuttelee sairauksia ja terveysriskejä, kun taas toimittajat pyrkivät mielestään lähestymään yleisöä lääketieteen termien sijasta yleiskielellä. Tämä johtaa kuitenkin termien yksinkertaistamiseen ja mieluummin puheeseen lihavuusgeenistä kuin perintötekijästä, joka voi altistaa ylipainolle.

Toinen syy on kiire asioiden uutisoinnissa. Tuntien aikataulu voi johtaa julkaisemaan alustavia tutkimustuloksia yllättävinä ja ainutlaatuisina uutisina. Toisaalta kiire näkyy myös tiedeyhteisön puolella. Perinteinen tapa julkaista tutkimustulokset ensimmäiseksi vertaisarviointia käyttävässä aikakauslehdessä on horjunut ja tutkimustulosten julkaisua on kiirehditty tekemällä se vaikka sanomalehden sivuilla.

∗∗∗

Edellä kuvattu tilanne ei kuitenkaan ole uusi. Peter Conrad julkaisi jo v. 1999 geneettisten selitysten mallin, jonka mukaan vallalla oli harha sairauksien puhkeamisen täsmällisestä syystä. Oletuksena oli yksi geeni, yksi sairaus – toisin sanoen sairauden syy on määrätyn geenin olemassaolo tai puuttuminen. Tätä ajattelutapaa tuki yksittäisten geenivirheiden löytyminen esim. kystisen fibroosin (1989) ja Huntingtonin taudin (1993) taustalta, mutta pian osoittautui, että yhtä yksinkertaiset selitykset ovat harvinaisia. Tutkijat joutuivat hyväksymään, että sairauksien taustalla on perimän ja ympäristön välinen vuorovaikutus, mutta popularisoinnissa asia on näihin päiviin saakka esitetty yksinkertaistaen aivan kuten geenit toimisivat ihmisessä ilman ympäristön vaikutusta.

Julkisuudessa elää mekanistinen käsitys kehosta koneena, jossa vialliset osat – geenit – voidaan korjata tai vaihtaa, mikä johtaa sairaudesta parantumiseen. Väliverrosen mukaan kone-metafora on edelleen suosittu, koska se popularisoi genetiikan merkitystä ja vahvistaa biotekniikan roolia sairauksien hoidossa.

∗∗∗

Ylikosken ja Kokkosen mukaan arkiajattelussa ja joissakin tieteen yleisesityksissä geenit näyttävät saavan melkeinpä yliluonnollisia piirteitä. Ajatuksessa, että tietyn geenin olemassaolo olisi syy ominaisuuden olemassaololle, siis yksi yhteen -suhde, geenit ajatellaan jonkinlaisiksi olemuksen kantajiksi. Käsitys on vallalla ns. kansanbiologiassa, esitieteellisessä olemusajattelussa, jonka nykytiede on hylännyt alun optimismin jälkeen.

∗∗∗

Mitä nämä asiat tarkoittavat unettomuuden kannalta? Esitin alussa lainauksen, jossa unettomuuden syyksi arveltiin unettomuusgeeniä. Uutisessa sekoitettiin ehdollista jos niin -puhetta ja kyllä-puhetta. Unettomuusgeenin olemassaolon todisteeksi tuotiin historiallinen väite, jonka mukaan sellainen olisi ollut jo aikojen alussa. Samassa yhteydessä esitettiin terveyden lupaus mahdollisesta lääkkeestä, joka poistaisi unettomuuden. Lisäksi markkinoitiin uutta tieteenalaa, jonka luomat tulevaisuuden ennusteet tuovat kiinnostavia näkymiä talouteen. Neurotieteen käsite esitettiin suurelle yleisölle ja geenipuheella vahvistettiin yksinkertaistavaa näkemystä ihmisestä koneistona, jonka rikkinäiset osat voidaan mahdollisesti korjata tulevaisuudessa. Ihmisen rooliksi jäisi kenties osallistuminen tutkimuksen rahoittamiseen ja myöhemmin toimimaan alustana, jossa väitetyn täsmälääkkeen vaikutusta testattaisiin.

∗∗∗

Entä unettomuuden hoito? Joudummeko siis odottamaan neuro- ja biotieteiden kehittymistä, mutta lopulta tunnustamaan mahdollisen ylioptimismin, joka täsmälääkkeen kehittämiseen aikoinaan liittyi? Oma vastaukseni on, ettei kannata jäädä odottamaan, sillä kuten edellä todettiin geenipuheeseen liittyy yksinkertaistamista, väärinkäsityksiä, toiveita paremmasta huomisesta ja selvää fiktiota. Kenties merkkinä paremmasta on se, että kun unettomuutta hoidettiin pitkään pääosin lääkkeillä, niin viime aikoina nimenomaan lääkkeettömät keinot ovat nousseet ensisijaisina yleisiin hoitosuosituksiin.

 

LÄHTEET:

Conrad, Peter: “A Mirage of Genes“. Sociology of Health & Illness Vol. 21 No.2 1999 ISSN 0141–9889, pp. 228–241

Väliverronen, Esa: “Lääketiede mediassa“. Duodecim 2005;121:1394–9

Väliverronen, Esa: Geenipuheen lupaus. Biotekniikan tarinat mediassa. Viestinnän laitoksen julkaisuja 13. Viestinnän laitos, Helsingin yliopisto, 2007

Ylikoski, Petri & Kokkonen, Tomi: Evoluutio ja ihmisluonto. Gaudeamus 2009

VIITTEET:

(1) Käytän jatkossa ilmaisuja biologinen puhe ja geenipuhe synonyymeinä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *