Pitkäaikaista kipua potevilla henkilöillä esiintyy usein samanaikaisesti unettomuutta, mutta myös heidän uniongelmiaan voidaan hoitaa tuloksellisesti. Paremmin nukkuminen auttaa merkittävästi kivun kanssa pärjäämiseen, vireystilaan ja elämänlaatuun.

Olen kirjoittanut unettomuuden ja kivun välisestä suhteesta näissä teksteissä, joista yksi käsittelee Helena Mirandan ym. tutkimusta unettomuuden, laaja-alaisen kivun ja masennuksen yhdistelmästä, jota he kutsuvat työkyvyn onnettomaksi triadiksi. Työkyky on erityisesti uhattuna, mikäli kipujen kanssa esiintyy uniongelmia ja masentuneisuutta. Heikentyneen työkyvyn riski lisääntyy lähes eksponentiaalisesti, kun nämä oireet esiintyvät yhtäaikaisesti.

Tutkija ja lääkäri Helena Miranda esittelee 18 lääkkeetöntä työkalua pitkäaikaisen kivun hallintaan vuonna 2016 ilmestyneessä kirjassaan Ota kipu haltuun. Näihin kuuluvat muun muassa unen vaaliminen, myönteisyyden kehittäminen, tunteista puhuminen, liikkuminen ja tietoinen läsnäolo vain muutamia mainitakseni. Kirja käsittelee kipua, kipujen kanssa selviytymistä ja kivun hoitoa monipuolisesti, ja sisällölle antaa oman merkityksensä myös se, että sen kirjoittajalla on omakohtainen kokemus näistä asioista.

Yksi Mirandan pääviesteistä on, ettei pitkäaikaista kipua kokevien ole tyydyttävä huonosti nukkumiseen ja että kipuoireisen uniongelmia voidaan hoitaa.

∗∗∗

Jo lyhytaikaista kipua kokeneet tietävät, että kipu häiritsee nukkumista. Pitää myös paikkansa, että huonosti nukkuminen lisää kivun kokemusta, toisin sanoen huonosti nukutun yön jälkeen kipuherkkyys on suurempi. Aiheesta lisää tässä. Silti kroonisetkin kipuoireet lievittyvät ajan kanssa hyvän ja elvyttävän unen avulla, sanoo Miranda.1

Aivan viime vuosina on havaittu, että uniongelmat moninkertaistavat riskin laaja-alaisen kipuoireilun puhkeamiseen myöhemmin elämässä2, ja että unettomuus näyttäisi pahentavan kipuja voimakkaammin kuin kipu häiritsee unta.3

∗∗∗

Lääkärinä Miranda tuo esille myös vaarat, joita kipulääkkeiden käyttämiseen saattaa liittyä. Vahvat kipulääkkeet, opioidit, rikkovat unen rakennetta, vähentävät elvyttävän unen määrää ja sekoittavat unenaikaisen hengitysrytmin. Joka neljäs opioideja säännöllisesti käyttävä sairastaa uniapneaa, usein tietämättä sitä itse.4

Entuudestaan tiedetään, että opioidit voivat pahimmillaan aiheuttaa hengityksen lamaantumisen ja että yhteiskäyttö muiden kolmiolääkkeiden kasvattaa riskiä. Alkoholia ei saisi käyttää lainkaan.5 Koska kipulääkkeitä kuitenkin tarvitaan, Miranda kehottaa juttelemaan turvallisesta käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.

∗∗∗

Miranda luettelee seuraavat lääkkeettömät hoitokeinot, jotka pitkäaikaisesta kivusta ja univaikeuksista kärsivien on syytä huomioida:

  • Luo itsellesi rauhallinen nukkumistila, jossa on mahdollisimman vähän häiriötekijöitä. Kuorsaavaa puolisoa voi tarvittaessa pyytää siirtymään toiseen huoneeseen tai kokeilla korvatulppia.
  • Tyynyjen, sängyn ja patjan valintaan kannattaa käyttää aikaa. Toisille sopii pehmeä patja, toisille taas kovempi.
  • Rajoita sängyssäoloaika vain nukkumiseen tai rakasteluun. Esimerkiksi sängyssä lukeminen tai tv:n katselu viestii aivoille ristiriitaisesti, että sängyssä ollaan hereilläkin, ei vain unessa.
  • Mikäli nukahtaminen on vaikeaa, tv:n, pelien ja mobiililaitteiden käyttö on syytä lopettaa illan pääuutisiin mennessä, sillä näytöstä heijastuva sinisävyinen valo vähentää melatoniinin eritystä, joka vaikuttaa suoraan nukahtamiseen.
  • Pidä päivätorkut alle puolen tunnin mittaisina.
  • Hyödynnä huolihetkeä. Varaa sitä varten aikaa ennen nukahtamista ja kirjaa vihkoon asiat, jotka sillä hetkellä painavat mieltä. Mieti myös, mistä asioista olet kiitollinen.
  • Kerro lääkärillesi uniongelmista ja pyydä, että unettomuutta aletaan hoitamaan. Lääkkeettömien keinojen lisäksi on myös turvallisia lääkkeellisiä hoitokeinoja.
  • Suhtaudu levollisesti tulevaan yöhön. Mikäli unentuloa alkaa pelätä etukäteen tai varmistella sen tuloa, jännittäminen estää nukahtamisen. Jännitystä voi lieventää esimerkiksi rentoutuksella tai lämpimällä kylvyllä.6

∗∗∗

Kipuja potevat tietävät, että huonosti nukutun yön jälkeen kipu on voimakkaampaa ja että kipu häiritsee pahimmillaan tehokkaasti unta. Tutkijat ilmaisevat tämän sanomalla, että kivun ja unettomuuden suhde on kaksisuuntainen. Uudemmissa tutkimuksissa yhteys on edelleen täsmentynyt, ja unettomuuden vaikutus kipuun ajatellaan suuremmaksi kuin kivun vaikutus uneen. Kirjoitan tästä aiheesta seuraavaksi tarkemmin.

 

LÄHDE
Helena Miranda: Ota kipu haltuun. Otava 2016.

VIITTEET
1 Miranda 2016 s. 58.
2. Emt. s. 56.
3. Emt. s. 57.
4. Emt. s. 58.
5. Alkoholin ja lääkkeiden yhteisvaikutukset. Lääkealan turvallisuus ja kehittämiskeskus Fimean verkkosivulta.
6. Miranda s. 60-61, osittain mukailtuna.