Kehon ja mielen välisen suhteen selvittämisessä unessa oleva ihminen on erityisen kiinnostava tutkimuskohde. Koska nukkuessa toteutuvat samanaikaisesti niukka ulkoisten ärsykkeiden syöte ja suuri mielen sisäisten kokemusten muodostuminen1, kehon ja mielen välistä vuorovaikutusta voidaan tutkia eristetymmin kuin valvetilassa. Toiminnallisen magneettikuvauksen (fMRI) yleistyminen unitutkimuksessa herättää toiveita vuorovaikutuksen syvemmästä ymmärryksestä. Uneksimiseen liittyy siitä huolimatta tietämistä ja varmuutta koskeva paradoksi.

∗∗∗

Useissa aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että unen mieleen palauttamisen onnistumiseen vaikuttavat sukupuoli (naisilla yleisempää), persoonallisuuden piirteet (avoimuus uusille kokemuksille) ja luovuus.

Eichenlaub ym. tutkivat unenaikaisten heräämisten ja unien muistamisen välistä yhteyttä osana laajempaa tutkimusta.2 Mittaukset suoritettiin koehenkilöillä, joilla ei ajankohtaisesti epäilty eikä aiemmin oltu todettu merkittäviä unihäiriöitä.

Tutkimusta varten muodostettiin kaksi ryhmää, joista toisen jäsenet muistivat yli kolme unta viikon aikana3 ja toisen jäsenet alle kaksi unta kuukauden aikana4. Kun koetilanne päättyi aamulla, usein unia muistavista 94 % kertoi uneksineensa yön aikana, kun taas harvoin uneksivista vain 33 % kertoi nähneensä unta.

Ainoa ryhmien välillä unen parametreissä havaittu ero liittyi unenaikaisen valveillaolon kestoon. Usein unia muistavat olivat tutkimusyön aikana valveilla kaksi kertaa pidemmän ajan kuin harvoin unia muistavat (30 minuuttia vs. 14 minuuttia, keskimääräiset arvot). Heräämisten lukumäärässä eroja ei sitä vastoin ollut. Valveen kesto oli molemmissa ryhmissä normaaliarvojen sisällä, mikä tarkoittaa sitä, että unen normaali rakenne säilyi.

∗∗∗

Uneksimiseen liittyy lopulta periaatteellinen paradoksi. Mietitäänpä seuraavaa vuoropuhelua:

A: – ”Näin hetki sitten unta.”
B: – ”Kenties näit, mutta mittauksissamme mikään ei varmuudella viitannut siihen, joten asia jää ratkaisemattomaksi.”
A: – ”Tiedän nähneeni, sillä osaan kertoa sinulle uneni yksityiskohtaisesti.”

Ja toisaalta:

A: – ”En nähnyt nukkuessani unta.”
B: – ”Kyllä näit, sillä huusit ja heiluit aivan kuin kimppuusi olisi käyty, ja mittauksemme osoitti sinun uneksivan.”
A: – ”Tiedän kyllä hyvin, etten nähnyt unta. En ole nähnyt unta kertaakaan elämäni aikana.”

Paradoksin voi kiteyttää seuraaviin kysymyksiin:

  • Mikä on subjektiivisen tiedon ja varmuuden merkitys unikokemuksessa?
  • Voiko unta nähdä, ellei siitä tule tietoiseksi? Ja mitä näkeminen tarkoittaa tässä?
  • Mitä ulkopuolinen henkilö voi sanoa juuri minun uneksimisestani?
  • Tulenko vakuuttuneeksi siitä, että olen uneksinut, mikäli siitä on todisteena kehittyneen tutkimuslaitteiston antama data, mutta oma kokemus asiasta puuttuu?

∗∗∗

Pagelin sekä Herlinin ja kumppaneiden tutkimusten, joista kirjoitin aiemmin (linkki), perusteella noin joka sadas henkilö ei uneksi lainkaan. Käänteisesti voi sanoa, että lähes kaikki uneksivat, mutta kaikki eivät aina muista uniaan. Koska tämä oli se kysymys, johon lähdin etsimään vastausta, päättyy uneksimista käsittelevä tekstisarja. Paradoksia koskevat mielenfilosofian ja neurotieteen alaan kuuluvat kysymykset jäävät toistaiseksi vastausta vaille.

 

VIITTEET
1. ”[–] a minimum of external input and a maximum of internally generated experiences (dreaming).” Schredl and Erlacher 2011.
2. Eichenlaub ym. 2014.
3. High recallers; high dream recall frequency. Eichenlaub ym. emt.
4. Low recallers; low dream recall frequency. Eichenlaub ym. emt.

LÄHTEET
Eichenlaub Jean-Baptiste, Bertrand Olivier, Morlet Dominique and Ruby Perrine: “Brain Reactivity Differentiates Subjects with High and Low Dream Recall Frequencies during Both Sleep and Wakefulness”. Cerebral Cortex May 2014;24:1206–1215.

Schredl Michael and Erlacher Daniel: ”Dream Consciousness and Sleep Physiology” teoksessa D. Cvetkovic and I. Cosic (eds.) States of Consciousness, The Frontiers Collection, Springer-Verlag 2011.