Unta ja nukkumista koskevan tutkimustiedon näkyminen tiedotusvälineissä on saanut monet kiinnostumaan nukkumisestaan uudella tavalla. Samanaikainen tekniikan kehittyminen on mahdollistanut sen, että yöunen laatua voi yrittää arvioida heti heräämisen jälkeen. Nukkumiseen ei silti pidä suhtautua ”ryppyotsaisesti”, sillä tulevan yön valmistelu ja mitta-arvojen jännittäminen tuo siihen suorituspainetta, mistä yleensä on vain haittaa.

Palaan seuraavassa elokuvien kautta kulttuurisempaan näkökulmaan nukkumisesta ja esittelen myös sänkyjä, joissa vain mielikuvitus on rajana.

∗∗∗

Tänä talvena on julkisuudessa seurattu karhujen talviunia. Ranuan eläinpuiston nuori Jemma-karhu jaksoi valvoa ja puuhata vielä silloin, kun Malla oli jo siirtynyt talviunille. Helsingissä Korkeasaaren karhut heräsivät jo toisena vuotena peräkkäin reilusti etuajassa. Viime vuonna karhut kuitenkin palasivat vielä helmikuussa jatkamaan uniaan. Syyksi aikaiselle heräämiselle arveltiin leutoa talvea.

Myös elokuvien puolella ollaan kiinnostuneita eläinten nukkumisesta. Tai tässä tapauksessa pikemmin heräämisestä. Erään merkillisen Punxsutawney Phil -nimisen säätieteilijän heräämistä seurataan nimittäin tiiviisti riemukkaassa Päiväni murmelina -elokuvassa (Groundhog Day, 1993). Jos murmeli — edellä mainittu Phil siis — herää ja ilmestyy kolostaan, tarkoittaa se, että kevät saapuu aikaisin. Mikäli Phil vetäytyy takaisin koloonsa, talvi jatkuu vielä kuusi viikkoa.

Amerikan Punxsutawneyssa, jossa tapahtumaa on juhlittu pisimpään ja johon elokuvan tapahtumat sijoittuivat, murmelin heräämistä seurataan juhlamenojen kera vuosittain helmikuun toisena päivänä.

∗∗∗

Filmatun nukkumisen maailmanennätys lienee lähellä Andy Warholin vuonna 1963 valmistuneessa yli 5-tuntisessa elokuvassa Sleep, jossa kamera kuvasi nukkuvaa ihmistä. Wikipedian mukaan ensi-illassa oli yhdeksän katsojaa, mutta joukko väheni kahdella ensimmäisen tunnin aikana.

Olisiko poislähtöä hillinnyt, jos istuimet olisivat olleet mukavammat tai niitä ei olisi ollut lainkaan? Maailmalla on elokuvateattereita, joissa ei suinkaan ole tylsiä penkkejä, vaan hulppeita sänkyjä ja divaaneja! Kuten Max Richterin unikonsertissa, josta kirjoitin tässä, Sleepin katsoja olisi voinut nukkua samanaikaisesti elokuvan päähenkilön kanssa. Elokuva voi olla jaettua unta, monessakin mielessä.

∗∗∗

Sylvia Plathin runoteos Sänkyjen kirja1 esittelee erilaisia sänkyjä iltasadun muodossa:

blake_clean

Oheinen Quentin Blaken piirros telinepedistä akrobaateille on osa Sänkyjen kirjan kuvitusta. Omaperäisen sängyn lisäksi tarjolla on jännitystä ja adrenaliinin eritystä. Eihän vuoteessa makaava mies vain mieti päiväaikaisia tapahtumia, kiirettä ja lentämistä paikasta toiseen, riskien ottamista – ja lopulta unettomuuttaan? Tässä tulevat ihan unenhuolto-ohjeet mieleen.

Vai makoileeko vuoteessa onnellinen mies; mahtaisiko hän nähdä unta, jossa huimat temput toistuvat eri muodoissa? Siinä lennetään ja tehdään muita uhkarohkeita suorituksia, joihin ei ryhdyttäisi valvetilassa. ”Onneksi kaikki oli vain unta.”

∗∗∗

Palatakseni alkuun nukkuminen näyttäytyy jälkimmäisessä tulkinnassa myönteisenä asiana, sellaisena, joka tuottaa levon ohella ja sen lisäksi mielihyvää. Tämä puoli asiasta on hyvä muistaa, jos faktatieto ja itsensä tarkkailu alkaa ahdistaa ja häiritä nukkumista. Lääkkeenä on asenteen säätäminen pari piirua rennompaan suuntaan.

 

VIITTEET
1. Plath, Sylvia: Sänkyjen kirja. Kuvittanut Quentin Blake (suom. Hannu Kankaanpää). WSOY 1994